Slider

Milloin lapsi on tarpeeksi vanha yökylään?

sunnuntai 29. huhtikuuta 2018

Meidän pikku taapero on 1v 3,5kk vanha ja hän ei ole ollut vielä kertaakaan muutamaa tuntia pidempään erossa vanhemmistaan. Ja näitäkin muutaman tunnin pätkiä on ehkä sattunut kaksi matkan varrelle. Tuntuu niin oudolle, sillä neiti oli jo ensimmäistä kertaa yökylässä varmaan 3,5kk ikäisenä. Tällä toisella kerralla kuitenkin hoitoon antamista rajoitti ekat 10kk imetys ja sitten aika on vaan mennyt eteenpäin.  Ei ole tullut sellaista tarvettakaan, että pienemmän ois pitänyt päästä jonnekin hoitoon. Iän puolesta minulla ei ikinä ole ollut mitään tiettyä rajaa mikä on sopiva aika laittaa lapsi hoitoon, sillä se riippuu niin lapsesta ja vanhemmista. P on aina ollut super reipas ja se olisi varmasti pärjännyt yökylässä jo aikoja sitten. 


Toisen lapsen kohdalla omaa aikaa ei kaipaa niin paljon 

Toinen lapsi eroaa myös tässä määrin paljon siitä ensimmäisestä. Omaa aikaa ei ole enää niin ikävä, kun on jo kerran kokenut sen intensiivisen vaiheen ja tietää, että se menee kyllä ohi. Esimerkiksi tämä 4-vuotias jo menis innosta kiljuen vaikka joka päivä yökylään. Meillä on onneksi toiminut hyvin se, että molemmat pääsee aina halutessaan viettämään kavereitten kanssa aikaa tai omille asioille. Myöskin kotona molemmat on tasavertaisia huoltajia ja lapsen hoitaminen/kotityöt onnistuu molemmilta (vaikka minä en kuulemma edelleenkään osaa siivota :D). Jatkuva tiskaaminen / ruuanlaitto / kotiorjana oleminen alkaa kuitenkin jossain vaiheessa puuduttaa, sillä nää kotihommat vaan lisääntyy sitä mukaan kun niitä koittaa tehdä kiitos mun ahkerien apukäsien.


Miniloma Hotelli Sveitsissä 

Päätettiinkin ihan extempore viikko sitten varata yhden yön reissu Hyvinkään Hotelli Sveitsiin. Myös mummille kävi tämä yökylä päiväksi, joten minilomaa ei tarvinnut kauan odottaa. Loma tuli kivaan saumaan, sillä meillä oli 4. hääpäivä ja minun synttärit tässä kuussa. Ihana hetki siis edes yrittää rentoutua pikkaisen. Tosin ensimmäinen yökylä ei ikinä ole vanhemmille kovin rentouttavaa, sillä koko ajan kuitenkin miettii miten siellä pärjäillään. Ihan turhaan stressassin, sillä poika ei tainnut edes huomata päivän aikana äidin tai isin puuttumista ja molemmat menivät kiltisti nukkumaan jo puol yhdeksän aikoihin. Tässä tapauksessa varmaan tilannetta helpotti suuresti se, että isosisko oli koko ajan turvana ja he olivat päivän sekä yön meillä. 


Osaako miehen kanssa edes viettää aikaa kahdestaan? 

Tämän puolentoista vuoden aikana näitä hetkiä on ollut ehkä kaksi, kun on poistuttu kaksistaan kotoa, joten se on ihan todella outoa! Näin ensimmäisellä kerralla se tuntuu jotenkin todella väärältä. Miten me voidaan lähteä ilman lapsia jonnekin? Koko reissu menee miettiessä miten lapset pärjää ja, että jotain oleellista puuttuu matkasta. Minilomasta on todella vaikea siis nauttia. Tämä fiilis on varmasti poissa jo ensi reissusta kaksistaan, sillä eka kerta on ehdottomasti se kamalin. 

Miksi joku sairastuu aina, kun jotain kivaa on tiedossa? 

Tämä on jotenkin niin uskomatonta, että aina joku on kipeänä, kun jotain kivaa on tiedossa. En varmaan edes muista sellaista kertaa että kukaan ei olisi ollut kipeänä. Tällä kerralla Patrikille nousi yli 39 asteen kuume, kun olimme hotellissa. Onneksi Hyvinkäältä pääsi nopeasti kotiin, vaikka ei tuo poika nyt kovin kipeältä enää vaikuttanut, kun on päivän jaksanut touhottaa yhdillä pienillä päikkäreillä.


Meillä oli kuitenkin kiva reissu kaksistaan! Kerettiin käydä kylpylässä ja syömässä todella hyvin. En muista koska olisin viimeksi ollut niin täynnä ja ruokakin oli erittäin hyvää. Me ei yleensä tehdä mitään super erikoista silloin, kun ollaan kaksistaan ja tälläkin kertaa löhöttiin vaan loppuilta täyden mahan kanssa hotellihuoneen pehmeissä lakanoissa ja katsottiin jotain hömppää tv:stä. Ensi kerralla, jos matka suuntautuu Sveitsiin, niin sinne täytyy lähteä ehdottomasti koko porukalla, sillä lapsille löytyy sieltä paljon mielekästä puuhaa - esimerkiksi Super Park, kylpylä ja seikkailupuisto. 

Suosittelen lämpimästi edes testaamaan yökyläilyä. Joskus on ihan kiva tuntee itsensä oikeaksi ihmiseksi, siis sellaiseksi, jolla on jokin muukin tarkoitus kuin palvella näitä alamaisia. Ja jos se on ihan kamalaa, niin seuraavaa kertaa voi sitten taas lykätä jonnekin hamaan tulevaisuuteen. Mutta kyllä se pienikin lepohetki tekee ihan terää omalle mielelle. 

Missä iässä teidän lapset ovat olleet ekan kerran yökylässä? Ja miten se sujui? 

Esikoisen ensimmäisestä yökyläreissusta 3.5 kuukauden ikäisenä voi lukea täältä. 

Milloin äiti saa sairastaa?

tiistai 24. huhtikuuta 2018

Tiedättehän sen sanonnan "voi kumpa saisin itselleni kaikki maailman pöpöt, ettei vaan minun lapsieni tarvitsisi kärsiä". No tässä on nyt vaan se yksi pieni muuttuja missä ihmeen välissä äidillä on aikaa sairastaa... Jos mun pikkumurut sattuu olemaan kipeenä, niin me vuorataan sohva nenäliinoilla, herkuilla ja pillimehuilla jo löhötään siinä koko päivä. Mutta kuka palvelee äitiä, kun äiti on kipeä?

Me ollaan onneksi yleensä aika terveenä, mutta nyt jostain syystä olen kerännyt koko perheen pöpöt. Kevätflunssa alkoi jäätävällä parin viikon nuhalla. Mä en nyt puhu mistään pikku nuhasta, vaan sitä räkää oikeasti tuli litroittain. Tämä päättyi yskään, jonka jälkeen aloin näyttämään suht elävältä. Onnistuin kuitenkin saamaan kivan jälkitaudin, kun tiedossa oli kerrankin jotain kivaa iltamenoa itselle. Tästä kuitenkin selvittiin, kun lääkkeenä oli hyvää seuraa. Seuraava takaisku tuli viime viikolla, kun tiedossa oli lapsimessut. Sain nimittäin silmätulehduksen uusiutuneen flunssan seuraks. SIIIS IHAN OIKEESTI, silmätulehduksesta tulee vaan mieleen joku lapsuusajan sairaus, mutta nähtävästi se kuuluu myös näihin pikku bonuksiin äitiydessä. Oli miten oli, se on kyllä todella mielenkiintoinen fiilis aamulla, kun silmät ovat muurautuneet umpeen ja niitä kirvelee mukavasti koko päivän.  Onneksi tipat tehosi nopeasti ja pääsin messuille. 

Oli äiti kipeä tai ei niin lapsilla on kuitenkin aina samat tarpeet. Niin tuskattuvia on ne päivät, kun itse tahtoisi vaan levätä lämpimän peiton alla. Koitat lahjoa lapsia kuuntelemaan satua lämpimän viltin alla, mutta ainoa mitä heitä kiinnostaa on juoksuhippa pitkin käytävää tai koko asunnon kaappien tyhjennys alle kymmenessä minuutissa. Välipaloja pitäisi myös loihtia, taapero tunkee vessanpyttyyn millon minkäkin esineen ja 4-vuotias pyytää jo kymmenettä kertaa leikkimään nukeilla. Miksi näinä päivinä tuntuu myös siltä, että lapset ovat erityisen paljon toisten kurkuissa kiinni? Ja ne huudot ovat juuri sinä päivänä extra kovia ja  jäävät kaikumaan korviin  pitkäksi ajaksi. 



Mutta ollaan me äidit kyllä sellasia super-ihmisiä, kun pystytään vetämään päivät läpi vaikka pää kainalossa. Me ei jätetä välistä lapsen harrastukseen kuskaamista vaikka olisi 40 astetta kuumetta, kentän laidalla jaksetaan kannustaa omaa pikkumurua räntäsateessa  ja kerhon kemuille on lähdettävä hakemaan tarvikkeet vielä kellon lähennellessä puolta yötä. Töistä tulee monta päivää sairaslomaa lasten takia, mutta jos itse sattuu sairastumaan, niin on sinne raahauduttava, jos omin jaloin pystyy vielä kävelemään, sillä yhtään enempää ei kehtaa sairaslomaa ottaa. Kiltisti vaan mennään työpaikalle, ettei vaan kukaan katso pahalle. Ei se mitään vaikka päässä humisee ja silmät ovat yhtä punaiset kun aikoinaan viikon juhlaputken jälkeen. 

Haluan loppuun vielä mainita taudin nimeltä miesflunssa? Tämä on kuulemma todella paha tauti, sillä isä makaa ihan puolikuolleena sohvalla. Sillon pitää koko perheen olla ihan hyshys. Isille pitää olla myös kaukosäädin käden ulottuvilla ja ruudusta koko päiväksi Netflixiä. Lapset pitää myös lahjoa säännöllisin väliajoin sympatisoimaan isin huonoa vointia ja tuomaan jotain pientä naposteltavaa. Turha odottaa, että isi jaksaisi tässä tilassa suorittaa isin perus velvollisuuksia, eli lasten iltapisuja ja -pesuja, on se miesflunssa sentään sen verran äkänen tauti. 

LUKASEPA MYÖS

Mistä olen kateellinen muille äideille

ja

Huonon äidin tunnustukset

LAPSIMESSUT 2018 - ennakkotärpit messutarjouksista

maanantai 16. huhtikuuta 2018

Lapsimessut valtaa vihdoin tänä viikonloppuna messukeskuksen! Luvassa on kolme päivää elämyksiä koko perheelle ja itse meinasin tänä vuonna oikein repäistä ja mennä nauttimaan messu tunnelmasta kahtena päivänä. Ensimmäisenä päivänä vietetään laatuaikaa tyttären kanssa toiminnallisilla alueilla ja toisena päivänä äiti pääsee shoppailemaan! Tänä vuonna Lapsimessut on panostanut erityisesti uusiin toiminnallisiin alueisiin ja sieltä löytyy muun muassa täysin uusi alue HupiCon, joka on suunnattu kouluikäisille lapsille. HupiCon koostuu uusista harrastusideoista, messuosastoista, peleistä sekä demopisteistä ja pienoismalleista. Leikki-ikäiset ja taaperot puolestaan viihtyvät päivän mukavasti toiminnallisilla alueilla, jossa mm. temppuratoja, pallopelejä, bobbless-seikkailualue, satuhahmoja, legoja ja polkuautoja sekä poliisiauto!

Messuille tuleminen on helppoa koko perheen kesken, sillä sieltä löytyvät kattavat palvelut myös pienille lapsille. Paikalta löytyy mm vaippavarikko, suojaisa imetyspiste, jossa imetyksen tuki ry:n henkilöt antavat tarvittaessa myös neuvoja imetykseen liittyen. Mukavuuteen on panostettu tänä vuonna erityisen paljon, sillä messuilta löytyy ns. lounge alueita myös eri näytteilleasettajien toimesta, joissa on helppo lepuuttaa välillä jalkoja. 

Seuraavaksi päästäänkin itse asiaan, eli luvassa on kurkistus  messutarjouksiin mielenkiintoisilta näytteilleasettajilta. 

AARREkid (6c10)

AARREkid Spring 18 malliston lanseeraus Lapsimessuilla! Messutarjouksena koko mallisto -20% 

Blaa (6f48)

Odotan kovasti näkeväni myös mitä kaikkea ihanaa Blaalla on tarjottavana, sillä ne vaatteet on vaan niin kauniita! 

Bebeliini (6h40)

Bebeliini on lastenvaatteiden ja -tarvikkeiden kivijalkamyymälä, verkkokauppa ja kirpputori Vantaalla. Yritys keskittyy pääsääntöisesti suomalaisiin ja skandinaavisiin brändeihin, joita ei tule jokaisessa kadunkulmassa vastaan. Yksi brändeistä on tanskalainen Filibabba. Heidän valikoimastaan löytyy mm. nämä ihanat bambu astiat, joita voit ostaa erikseen tai settinä. Loistava lahjaidea tai ota käyttöön vaikka heti sinun perheellesi. Filibabba astiat ovat Lapsimessujen ajan -20%

Kuva / www.bebeliini.fi

Breden Kids (6m39)

Breden Kidsiltä löytyy mm. hauskoja hattu+huivi yhdistelmiä. Näitten avulla korvat pysyy tuulelta piilossa ja silmät auringolta suojassa. 


Breden Kids jakaa lapsimessuilla 900 ilmaista DIRK-pipoa instagram kuvaa vastaan! Käy kurkkaamassa osallistumis ohjeet Breden Suomi istagram tililtä täältä. 


Kuva / www.bredenkids.fi/


Emma's & Mama's (6f76)

Ihana piensisustamisen liike.

Kaikki puiset irtoleikkiruoat 2€/kpl. 

Hammaskeiju (6d59)

Kannattaa käydä maistelemassa pisteellä herkullisia xylitolituotteta. Pienet ja isot pakkaukset myös edulliseen messuhintaan.

Iloinen Heppu (6k69)

Mukana on myös Vantaalla sijaitseva Iloinen Heppu, jonka pisteeltä löytyy päivittäin vaihtuvia yllätyksiä (mm. reppu-arvonta).
Kaikki laadukkaat PlanToysin puulelut -20%

Kappahl Oy (6e48)

Newbie by Kappahl on mun ehdoton suosikki lastenvaatteissa.

Newbieltä on tulossa messuille paljon ihania Newbie-tuotteita hyvin messutarjouksin, ja sunnuntaina ständillä on paikalla myös brodeeraaja, jolloin Newbie-tuotteiden ostajilla on mahdollisuus saada tuotteisiin nimikointi.

Kuva / www.kappahl.com

KirpunKoti (6d48)

Nämä KirpunKodin julisteet on vaan niin ihastuttavia! Meiltä löytyy muutamia postikortteja, mutta ehdottomasti julisteille löytyy aina tilaa!  

Erä poistojulisteita 20x30cm, 30x40cm ja 50x70cm ja joitain uniikkeja mallikappaleita. Tarjous voimassa niin kauan, kuin julisteita riittää. Hinnat alkaen 3€ (10,99€ + 2,90€ postitus). 

Little Maya (6d19)

Little Mayan kaupasta löytyy todella kauniita pipoja ja pantoja. Me saatiin messukeskuksen järjestämässä bloggaajaillasta mukaan aikuisten turbaanipanta, joka on kyllä niin kiva omaan päähän! 


Kaikki turbaanipannat ovat messutarjouksessa 18€.Myös kaikki muut pipomallit ovat messuhintaan.

Kuva / www.littlemaya.fi

LukLabel (6h40)


LukLabel on aivan ihana suomalainen yritys, joka myy kauniita piensisustustuotteita. Kannattaa käydä tutustumassa myös uuteen lasten vuodevaatesettiin! 

LukLabel antaa joka päivä viidelle ensimmäiselle ostavalle asiakkaalle give away kassin kaupanpäälliseksi. (Arvo 20€)

Koko mallisto messujen ajan -20% (pois lukien lakanat, rautakehikko sekä Kajon hylly). Osa tuotteista jopa -60%

Metsola (6b2)

Myös Metsolalta löytyy huippuTARJOUKSIA ja ihania UUTUUKSIA sekä pääset  istahtamaan hetkeksi upeaan Loungeen!

Name It (6d48)

name it osastolla kaikki messutuotteet -30%! (6d48)

Papu (6e2)

Luvassa on värikkäitä herkkuja monenlaisille nakkifaneille, sillä Papu julkaisee Lapsimessuilla uuden ihanan SPRING SAUSAGES -malliston!

Lisäksi messuilta löytyy  
- kaikki PATCH -leggingsit 29 € /40 €
- KANTO -mekot 39 € /70 € (ei koske mustaa pitkähihaista Kanto-mekkoa)
- lasten T-PAIDAT 25 €
- SS18 Drop 1 & Drop 2 tuotteita tasahinnoin, n. -30 %
- Stripe-tuubihuivi 20 €
- Stripe-kieppihuivi 30 €


Kuva / www.papustories.com

Sea Life (6n60)

Lapsimessut on oiva paikka suunnitella myös kesän reissuja ja tekemistä. Täältä kannattaa hankkia liput edulliseen hintaan ja nyt esimerkiksi SEA LIFE liput jaa 10e/henkilö (norm. aikuinen 16,50€ / lapsi 13€).

YO ZEN(6h30)

YO ZEN suomalainen yritys, joka valmistaa kauniita klassikkokuosisia vaatteita ekologisesti.

Paljon upeita messutarjouksia, mm. YO ZENen Origami-malliston vaatteet sekä mustat Kuroi-vaatteet Lapsimessuilla -30%


Mukaan kannattaa napata myös ilmainen BabyBox, joka sisältää tarpeellisia tuotteita kaikkiin vauvaperheisiin (osasto 6r40).


Lapsimessuille kannattaa suunnistaa kartan kanssa. Pääset  tulostamaan itsellesi kartan ennakkoon tästä. 

Mitä sinä odotat eniten lapsimessuilta? 

Muista seurata myös @mmarialove instagramissa, jossa on käynnissä arvonta, jonka palkintona on 2kpl lippupaketti messuille! 

Säänmukaiset ulkovaatteet + ALEKOODI REIMALLE

torstai 12. huhtikuuta 2018

* Sisältää kaupallisia linkkejä 

Välikausivaatteet, goretex-kengät, softshell, vesipilariarvo ja niin edelleen. Kuinka moni tunnustaa rehellisesti ettei ole tiennyt näiden sanojen merkitystä ennen lapsia? Ja jos totta puhutaan nämä sanat oli aika pimennossa aika pitkälti koko esikoisen vauvavuoden, koska ei niin hirveesti tullut uitua tuolla kuralammikoissa. No nyt voin sanoa, että nämä sanat ovat tulleet liiankin tutuiksi, sillä jos varusteet eivät ole säänmukaiset, niin siitä saa kuulla viimeistään kerhotädiltä ja neidiltä itseltään. Säänmukaista pukeutumista tosin haittaa hieman se fakta, ettei neidin mielestä ole coolia pukeutua esim toppahaalariin tai kurahousuihin. Mä en kestä, kun tää valitus ulkovaatteista alkaa jo nyt!? :D

Miten sitten pukea lapsi säänmukaisesti? 

Tätä itsekin vielä opettelen, vaikka takana on jo 4,5 vuotta treeniä. Hyvä perus sääntö kuitenkin lienee, että miettii mitä itse pukisit päälle. Pieni vauva, joka pysyy tuulen suojassa on yleensä aika helppo pukea vaunujen suojaan, kun taas jo vähän enemmän liikkuva vauva kaipaa jo niitä teknisiä ominaisuuksia vaatteisiin. Vähän liikkuva lapsi kaipaa aina himpun verran enemmän lämpöä vaatekerroksiin, mutta kannattaa kuitenkin muistaa että myöskään ylipukeminen ei ole kivaa lapsen kannalta. Suosi kerrospukeutumista, sillä näin pystyt helpoiten lisäämään tai vähentämään vaatteita sään niin vaatiessa.  Alusasun on hyvä olla synteettistä kuitua tai villaa välikerros eristää ja suojaa lämpöä haihtumiselta sekä päällikerros on tuulen- ja vedenpitävä kuoriasu. Lisää hyviä vinkkejä pukemiseen löytyy terve.fi sivulta


Reima on maailman johtavin toiminnallisten lastenvaatteiden merkki 



Monen äidin luottomerkki ulkovaatteiden suhteen on varmasti suomalainen Reima, joka on maailman johtava toiminnallisten lastenvaatteiden merkki.  Enkä yhtään ihmettele, sillä Reiman vaatteet ovat olleet myös meillä kovalla käytöllä ja ollaan oltu tyytyväisiä niiden laatuun. Laatumerkillä myös jälleenmyyntiarvo pysyy hyvänä. Olen tehnyt pienen kollaasin välikausivaatteista, jota voisin itse klikkailla ostoskoriin. Taaperolla täytyy ehdottomasti olla haalari, sillä takki + housu yhdistelmä ei vaan toimi, kun pyöritään maassa. Hanskoina olen aina suosinut tuollaista vetoketjumallia, koska ne pienet kädet on niin vaikea sulloa muuten rukkasen sisään. Reiman välikausikenkiä meillä ei ole ikinä ollut käytössä, mutta niistä olen kuullut pelkkää hyvää. Niitä löytyy tarroilla ja nauhoilla sekä useissa eri väreissä. Mielestäni ne ovat ehkä tyylikkäimmät vedenpitävät välikausikengät mitä löytyy.


Välikausivaatteet Reimalta

4-vuotias ei tosiaan hevillä kelpuuta enää haalaria etenkään välikautena, koska kuulemma kellään muullakaan TYTÖLLÄ ei ole. Ostin jo viime syksynä pelkän takki + housu yhdistelmän ja sillä mentiin koko syksy. Tässä Reimatec välikausitakki Tibiassa on irroitettava fleece, joka on varmasti todella kätevä ominaisuus, sillä ei tarvitse erikseen ostaa fleecekerrastoa. Välikausihousut kannattaa olla tollasta korkeaa mallia, sillä kylmä ei tule niin helposti selkään, kun leikit kuitenkin aika pitkälti tapahtuu istualteen. 

Loppuun vielä alekoodia Reimalle mikäli kaapit huutaa täydennystä kevään/kesän osalta. Reimalta saa myös paljon uv-vaatteita (uskokaa tai älkää kyllä se kesä sieltä tulee vielä).  Uutuuksien lisäksi Reimalta löytyy nyt kivasti myös alesta välikerros- ja toppavaatteita. 

Reimalla kaikki ulkotakit nyt -20% 22.4 asti!


Teeleivät ovat hyvää sormiruokaa

keskiviikko 11. huhtikuuta 2018

Tökkiikö välillä aamupuuro? Pakko myöntää, että tuo meidänkin suursyömäri on alkanut osoittaa vastustelun merkkejä ainaisen aamu- ja iltapuuron kanssa. Niimpä ajattelin tehdä aamupuuron jämistä jotain mikä varmasti maistuu niin aikuisille kuin lapsille! Teeleivät oli kestosuosikki omassa lapsuudessa ja ne pystyy tekemään niistä puuron jämistä, pelkistä jauhoista tai lisäämällä makua esimerkiksi porkkanaraasteella.


Ainekset 

1 dl puuroa 
0,5dl maitoa 
1 kananmuna
1 rkl öljyä
1,5-2dl jauhoja
(1dl porkkanaraastetta) 

Sekoita kaikki ainekset keskenään. Käytä vauvan versiossa hänelle sopivaa maitoa.
Jauhojen määrää voi vähän suhteuttaa siihen käytetäänkö jotain raastetta lisänä. 
 Nosta taikinaa lusikalla pellille ja taputtele jauhoja apuna käyttäen sopivan kokoisia. 
Paista 250c, noin 10 minuuttia.

Tämän reseptin löysin simppeli sormiruokakeittiön sivuilta, sieltä voi käydä kurkkimassa muitakin helppoja sormilla syötäviä ruokia. 


HUONON ÄIDIN TUNNUSTUKSET

tiistai 10. huhtikuuta 2018

Miksi sinä olet "huono äiti"? Nyt on aika kaivaa kaikki syyllisyyden tunteet kaapista, joten rohkenen aloittaa ja luetella top 5 listan omalta kohdalta.

.

1. Vihaan leikkimistä


Siis sitä, jossa istutaan lattialla ja liikutellaan barbeja ja autoja. En vaan osaa eläytyä täysillä mielikuvituksen maailmaan ja hypätä siihen juoneen mukaan. Kaikista kurjinta tässä on se, että 4-vuotias rakastaa näitä leikkejä. Hän ei muuta tekisikään, kuin leikkisi kauppaa tai kerhoa koko päivän. Huomaan kuitenkin päivä päivältä enemmän kuinka huono leikkikaveri olen, sillä kyllästyn nopeasti ja heti kun kuulen piippauksen puhelimesta selaan siihen tulleen viestin.

Puolustukseni voin sanoa, että rakastan lasten seuraa ja yhdessä oloa. Voisin retkeillä, ulkoilla, askarrella, piirrellä, lukea, kuunnella musiikkia tai kokea eri elämyksiä mielin määrin. Mutta, kotona mielikuvitusleikit ei ole vaan se mun juttu.


2. Me syödään vähintään kerran viikossa pikaruokaa


Vähintään kerran viikossa meillä on mäkkipäivä. Miten helppoa ja nopeaa! Musta tuntuu, että päivässä ei yleensä kerkee muuta tehdä kuin miettiä seuraavaa ruokaa. Me ei tykätä syödä kuin max 2 kertaa samaa ruokaa (tai ainakaan 4v ja mies ei suostu syömään :D), joten sitä ruokaa oikeasti on tehtävä joka päivä. Olen aina pitänyt ruuanlaitosta, mutta kotiäitinä siitä on tullut aika suorittamista, sen tekeminen ei ole kovin nautinnollista, kun kaksi pientä nälkäistä lasta kiljuu vieressä.

3. En ole imettänyt kumpaakaan lasta edes vuotta


Esikoista imetin vain vajaa 3 kuukautta osittain ja kuopusta 10kk. Myös toisella kierroksella käytössä oli korvike, joka helpottaa arkea! Ikinä ei tarvinnut stressata kun kävi kaupassa ruokaostoksilla, että vauvalle tulee nälkä sillä välin. Saatoimpa jopa päästä kavereiden kanssa syömään tai kahville vauvavuoden aikana. Uskon, että pienikin äidinmaidon saanti on terveellistä, mutta samalla tavalla myöskään pullo korviketta ei ole pahasta. Jokaisen äidin pitäisi päästä rauhallisin mielin myös viettämään hetki omaa-aikaa ilman huonoa omatuntoa imetyksen takia. Se ei tee kenestäkään parempaa tai huonompaa äitiä miten vauvansa ruokkii. Meillä ainakin nää lapset ovat olleet terveitä ja hyvin voivia, vaikka ovat kasvaneet osaksi korvikkeella.



 4. Me ei ulkoilla tarpeeksi 

Siis mua ei vaan saa lähtemään ulos, jos siellä sataa, on tosi kylmää, tuulee tai muuta mukavaa. Tämä ei toki ole kovin hyvä lähtökohta sille, että nyt tosiaan asutaan Suomessa ja siellä  on ehkä muutama päivä vuodesta, että paistaa aurinko. Ihan kokonaan sisäpäiviä meillä ei juurikaan ole, koska se nyt olis aika itsetuhoista. Mutta jos on kurja sää, niin saatetaan vaikka mennä ostoskeskukseen, perhekahvilaan tai kaverille. Muutenkaan en tykkää kovin paljoa kököttää hiekkalaatikon reunassa, joten paras paikka on joku puisto missä on paljon toimintaa tai esim vaan puhdas luonto. Lapset löytää eniten iloja juuri luonnon keskeltä.

 5. Hermostun liian usein


Tämä oikeasti on yllättänyt itsenikin, sillä olen todella rauhallinen luonne, MUTTA kun tuo minun lapseni taas ei ole. Me ollaan koko ajan törmäyskurssilla meidän eri luonteiden ansiosta, joten tämä on aikamoinen elämän koulu minulle. Minun täytyisi ottaa kaikki mindfulness opit käyttöön, etten kilahtelis täällä päivän mittaan, kun vähänkin tuo neiti testailee rajoja. Suurin ongelma on juuri se 4-vuotiaan äänen käyttö. Se on niin kovaa ja se ei lopu ikinä. Mä toivon, että kesä vähän taas rauhoittelis sitä, sillä yleensä auringolla on ihmeellinen vaikutus suomalaisiin.

.

Tällä hetkellä eniten kuumottelee pottailun aloitus taaperon kanssa, jota ei siis olla vieläkään aloitettu. No mut eikös kesä ole hyvää aikaa alkaa treenailla, kun ei ole niin paljon päällä eikö niin? Se myös ihmytyttää miten sitä ei tässä 4,5 vuoden aikana ole vieläkään oppinut pukemaan oikeita vaatteita ulos päälle? Tuntuu, että meillä on aina ihan vääränlaiset vaatteet päällä, kun päästään ulos.. 

Myönnän siis, että monessa asiassa olen huono äiti jollain mittakaavalla, mutta ei sen anneta masentaa. Me ollaan parhaita mahdollisia äitejä meidän pienille ja me monissa asioissa ainutlaatuisen hyviä! Lapsille tärkeintä on, että äiti huolehtii, että masut on täynnä päivän päätteeksi ja on turvallista nukahtaa sanoihin "hyvää yötä murunen, äiti rakastaa sinua! Tänään oli kiva päivä, tehdään huomisesta vielä parempi yhdessä!" 


Petite Chérie Avion Air lastenrattaat - tyylikkyyttä kompaktissa koossa

sunnuntai 8. huhtikuuta 2018

* Kaupallinen yhteistyö / Jollyroom

Matkarattaat ovat olleet meidän ostoslistalla jo pitkään. Sitäkin kauemmin olen kuitenkin haaveillut rattaista, jotka ovat väriltään tummanharmaat. Löydettiin kuitenkin nuo meidän yhdistelmävaunut niin hyvässä tarjouksessa, että jouduin siirtämään haavettani eteenpäin, mutta miettiessäni kevyempiä matkarattaita en enää halunnut joustaa asiassa. Tämä tarina sai onnellisen lopun, kun löysin nämä  Petite Chérie Avion Air lantenrattaat.


Petite Chérie Avion Air lastenrattaat on helppo ottaa mukaan 


Rattaita etsiessä kannattaa kiinnittää huomiota siihen mitkä ovat tärkeitä ominaisuuksia juuri sinun tarpeisiin. Petite Chérie Avion Air lastenrattaat menevät pieneen kasaan todella helposti ja nopeasti. Tämä on oleellinen asia, sillä meidän auton tavaratila on todella pieni ja esimerkiksi meidän Brio Smiletkaan eivät mahdu sinne ilman, että irroittaa yhden pyörän. Renkaan irroitus on aika ikävää ainakin näin kurakeleillä. Myös rattaiden  kokoontaittaminen on helppoa ja jopa minä osaan tehdä sen muutamassa sekunnissa (tästä muuten löytyy video @mmarialove instagramin my storysta)! Testasin näitä ekaa kertaa tällä viikolla auton kyydissä ja voin sanoa, että on todella helppoa lähteä, kun ei tarvitse miettiä miten niitä rattaita yrittää sulloa sinne takakonttiin.



Petite Chérie Design

Toinen tärkeä asia meille on, että rattaat menevät lähes täysin makuuasentoon, jonka ansiosta nämä sopivat hyvin myös ihan vastasyntyneelle. Myös meidän taapero nukkuu joka päivä päiväunet rattaissa, joten on tärkeää, että niissä saa hyvän nukkumisasennon. Rattaissa pystyy hyvin nukkumaan  niin ulkona kuin sisälläkin lisäämällä aina sopivan määrän lämmikettä ja pehmikettä. Meillä on lisäpehmikkeenä Petite Chérien istuinpehmuste ja/tai äitiyspakkauksen makuupussi. Kesällä puolestaan tärkein ominaisuus on suojata lasta auringolta. Petite Chèrie Avion Air rattaista löytyy aurinkolippa, joka suojaa kasvoja auringonsäteiltä. Rattaisiin pystyy myös ostamaan  Jollyroomista lisävarusteena mm. yhteensopivan sadesuojan ja  vaunuverhon, jotka tuovat lisäsuojaa.


Petite Chérie Avion Air

Ilmakumirenkaiden ansiosta rattaat ovat kevyet ja näppärät työntää 

Nämä toimivat hyvin arki käytössä kevyempinä lastenrattaina, mutta ovat myös kätevät matkarattaina. Ilmapyörät takaavat sen, että rattaita on kevyt työntää ja lapsella on pehmeä kyyti.  Kuljetuslukolla, kantoremmillä ja kantorivalla varustetut rattaat on helppo ottaa myös mukaan matkalle. Rattaat saa näppärästi heitettyä vaikka olalle tai kasattua bussissa kasaan mikäli sattuu käymään niin ikävästi että bussin keskiosa on jo täynnä rattaita. Maxi-Cosin turvakaukalon saa myös liitettyä rattaisiin adabterin kanssa. Huomasin tämän toisen vauvan kohdalla sen aika tärkeäksi ominaisuudeksi, että esimerkiksi kaupassa saa turvakaukalon helposti kiinnitettyä rattaisiin.








Pienenä miinuksena näen sen, että rattaissa on suhteellisen pieni tavarakori, joten ihan koko viikon ruokaostokset ei sinne mahdu. Myöskään työntöaisa ei ole säädettävissä. Onneksi työntöaisan korkeus tuntui minulle sopivalta, joten tämä ei haittaa menoa. 

MIINUKSET
- suhteellisen pieni tavarakori
- työntöaisa ei ole säädettävissä

PLUSSAT 
+ nopeat ja helpot taittaa kokoon
+ rattaat taittuu lähes kokonaan makuuasentoon
+ menevät todella pieneen tilaan (mitat kokoontaitettuna: 48 x 57 x 25 cm)
+ 5-pistevaljaiden ansiosta lapsi istuu turvallisesti
+ kaunis muotoilu nahkaisilla yksityiskohdilla
+ kääntyvät etupyörät
+ ilmapyörien ansiosta kevyet työntää
+ kantoremmi ja kantoripa helpottavat matkustamista
+ 3 eri värivaihtoehtoa (harmaa, musta, beige)
+ sopii yhteen Maxi-Cosin turvakaukalon kanssa (adapterit myydään erikseen)

Onko teillä ajankohtaista lasten- tai matkarattaiden ostaminen? 

Käy tutustumassa Jollyroomin sivuilla heidän monipuoliseen lastenrattaiden valikoimaan alla olevasta linkistä. Siellä on tällä hetkellä tarjouksessa todella moni malli ja myös nämä Petite Chérien Avion Airit löytyvät hyvästä alesta. 

www.jollyroom.fi


Koko perheen puurojauhe

perjantai 6. huhtikuuta 2018

Kaupallinen yhteistyö / Semper 

Puuroa on tullut keiteltyä tässä vajaan vuoden aikana aika monet kattilalliset. Me saatiin testiin Semperiltä 4 erilaista puurojauhetta, jotka on  piristävää vaihtelua. Puurojauheen käyttö on helppoa, sillä vesi lämmitetään esimerkiksi mikrossa, jonka jälkeen joukkoon sekoitetaan puurojauhe. Puuro on heti valmista nautittavaksi ja se on myös sopivan lämpimää. Näin vältytään siltä ikävältä välivaiheelta, kun keitetty puuro on ihan tulikuumaa ja koitat keksiä taikoja, millä puuron saisi jäähtymään salamannopeasti.



Puuroissa on paljon vitamiineja ja kivennäisaineita

Puurojauheet ovat täydennetty monipuolisesti vitamiineilla ja kivennäisaineilla. Puurosta löytyy rautaa, joka edistää lapsen  kognitiivista kehitystä. Puuroon on lisätty myös D-vitamiinia, kalsiumia ja fosforia ja jodia, joita tarvitaan luuston normaaliin kehitykseen ja kasvuun. Myös oikeanlaisen rasvan saanti on tärkeää lapselle. Puurojauheen rasva tulee kermasta sekä rapsi- ja auringonkukkaöljystä.  Semperin puurojauheet täydentävät tehokkaasti lapsen päivittäistä ravintoaineiden saantia.



Semperin tarina alkoi vuonna 1938, kun Ninni Kronberg keksi tavan kuivattaa maitoa jauheeksi. Nykyään tärkeimmät tuoteryhmät ovat lastenruoka, gluteenittomat tuotteet sekä äidinmaidonkorvike


Semperille on tärkeää, että kaikilla on mahdollisuus laadukkaaseen ja lisäaineettomaan ruokaan. Perheiden on voitava luottaa, että heidän syömänsä ruoka on turvallista, vaikka heillä olisi erityisiä ruoka- ja ravinnontarpeita.
(Lähde: Semper.fi 




Puurojauheita löytyy monessa eri maussa ja me testattiin maustamaton täysjyväpuuro (alkaen 8kk), hedelmäinen täysjyväpuuro (alkaen 1v), päärynä ja banaani hedelmäpuuro (alkaen 8kk) sekä maustamaton täysjyväpuuro (alkaen 1v). 

Suosikki oli maustamaton puuro, sillä meillä molemmat lapset ovat tykänneet ihan tavallisen puuron mausta. Välttämättä ihan tavalliseen kaurapuuroonkaan ei tarvitse lisätä hedelmiä. Meillä on ollut käytössä puurojauheet jo esikoisen kanssa, sillä ne on niin nopeita valmistaa. Niistä löytyy myös monia eri makuvaihtoehtoja ja halutessaan puuroa pystyy nopeasti muokkaamaan karkeammaksi esimerkiksi lisäämällä pika kaurahiutaleita. Puuroa pystyy syömään sellaisenaan tai lisäämällä esimerkiksi maustamattomaan täysjyväpuuroon hedelmiä, marjoja tai jugurttia. Myös reissussa ne ovat olleet todella käteviä, sillä ei ole tarvinnut stressata onko lomakohteessa puuroa, sillä keitettyä vettä kyllä aina löytyy.Tässä muutamia huomioita maistelu kokemuksista:

maustamaton täysjyväpuuro (alkaen 8kk)
maustamaton täysjyväpuuro (alkaen 1v)
Rakenne: hieno, kermainen
Maku: mieto, makeahko
Testaajan mielipide: Suosikki, maistui hyvin alusta lähtien

päärynä ja banaani hedelmäpuuro (alkaen 8kk)
Rakenne: sileä
Maku: makea ja hedelmäinen
Testaajan mielipide: Ensimmäinen testikerta ei ollut hitti, mutta toisella kerralla puuro maistui erittäin hyvin ja upposi suuhun omin kätösin omalla lusikalla.

hedelmäinen täysjyväpuuro (alkaen 1v)
Rakenne: sileä
Maku: makea, vivahdus lempeän omenan makua
Testaajan mielipide: nyt testaaja oli selkeästi tottunut jauheesta tehdyn puuron rakenteeseen ja makuun, sillä tämä puuro meni alas heti ensimmäisestä maistelu kerrasta lähtien hymyssä suin.

Loppuun haluan vielä jakaa reseptin, jolla saa kätevästi samalla valmistettua myös äidille välipalan puurojauheesta. 


CHIAPUURO

2 annosta

2rkl chiansiemeniä
2dl kauramaitoa
1/2 tl vaniljasokeria
(1/2 rkl vaniljakreemijauhetta)

1dl vettä
4 1/2 rkl Semper täysjyväpuurojauhetta

Pinnalle
Semper mangoa & banaania
kookoslastuja

Laita chiansiemenet likoamaan yön yli kauramaitoon, johon on sekoitettu vaniljasokeri. Jos haluat puurosta vielä enemmän vaniljaisempaa ja täyteläisempää, niin laita joukkoon myös vaniljakreemijauhetta. 

Voit valmistaa puuron aamulla (samalla kun lapset saavat myös osansa). Lämmitä vesi 50 asteiseksi ja sekoita siihen puurojauhe. Sekoita puuro chiansiemenpuuron kanssa. 

Viimeistele aamiainen semperin mango-banaani soseella ja kookoslastuilla. Sitten vaan herkuttelemaan! 

Käy kurkkaamassa myös helppoja lastenruokareseptejä Semperin sivuilta


Loppuun vielä ihana kilpailu, jossa voit voittaa kylpyläloman, joka on arvoltaan 150€! Olisi aika mahtavaa, jos kesällä olisi joku tälläinen hemmotteluloma tiedossa :) Osallistuaksesi kilpailuun kerro mikä Semper tuotteista on sinusta mieluisin ja voita 150 € arvoinen lahjakortti Holiday Club-kylpylään. Osallistu kilpailuun alla olevasta linkistä 5.5.2018 mennessä. Ilmoitamme voittajalle henkilökohtaisesti.

Osallistu kilpailuun tästä!



Vastanneiden nimi- ja osoitetietoja voidaan käyttää ja luovuttaa suoramarkkinointitarkoituksiin henkilötietolain mukaisesti. Lisätietoja Otavamedia Oy:n rekisteriselosteesta.

Tuleeko kuopuksesta koskaan johtajaa?

sunnuntai 1. huhtikuuta 2018

Asemasi lapsuudessa voi määrätä sen mikä rooli 

sinulle aikuisena työelämässä lankeaa. 

Lapsuutesi voi siis pilata tulevan työuran. Aika karua. 


Ensimmäinen talveni

Työpaikka saattaa tuntua välillä oikealta lastentarhalta. Eikä varmaan syyttä, sillä kaikki siellä ovat joskus myös olleet lapsia. Kaikilla on ollut jokin tietty asema perheessä ja sitä he tahtovat myös hyödyntää myöhemmin aikuisena. Esikoinen on ansainnut vanhempien jakamattoman huomion. Hän on nauttinut siitä kuinka jokainen hänen käskynsä on laki. Hän on asunut valtakunnassaan oman huoneensa itsevaltiaana. Jossain vaiheessa hän on kuitenkin saattanut joutua julman vallankaappaus yrityksen kohteeksi ja hänen itsevaltius on vaarassa. 


Esikoista painaa vastuu - Kuopus on epävarma valinnoistaan


Hän kadehtii, kun uusi tulokas hänen linnassaan saa yhtäkkiä kaiken huomion ja hän hukuttaa tunteensa kovaääniseen kiukutteluun, sillä hän haluaa saada oman asemansa takaisin. Hän haluaa todistaa, että hän on edelleen se vanhempien silmäterä, joten hän opettelee kirjoittamaan, soittamaan uutta soitinta ja tekemään itse oman välipalansa. Hän väheksyy pikkuveljeään, joka samaan aikaan ei osaa edes syödä itse.

Esikoista painaa aina vastuu. Hänen oletetaan huolehtivan pikkuveljestään ja kasvamaan nopeasti isoksi tytöksi.  Äiti ja isä unelmoivat siitä, kun jonain päivänä heidän rakas esikoinen on maailman paras ja he voivat yhdessä iloita menestymisestä, joita he eivät koskaan saavuttaneet. Kuopus on aina kasvanut esikoisen varjossa ja hän on epävarma valinnoistaan. Hän on tottunut siihen, että isosisarus kertoo aina mitä tehdä, ja että hän on aina se pienempi ja avuttomampi osapuoli. Toisin sanoen hänellä ei ole tässä maailmassa kiire minnekään ja hänellä kestää kauemmin löytää omat haaveensa mitä kohti pyrkiä elämässään. Uudessa työpaikassa hän vertaa itseään muihin ja tuntee epäonnistuvansa, sillä muut osaavat jo kaiken, kun hän vasta harjoittelee. 


Meillä tästä asetelmasta on kokemusta reilun vuoden verran vanhempien roolissa ja voin sanoa, että aika hyvin pitää paikkansa sanonta, että esikoinen on pomo ja pienemmän rooli on alistua hänen majesteettinsa tahtoon. Toki isona osana tässä on myös erilaiset luonteenpiirteet, sillä isosisko on meillä se temperamenttinen ja tunteellinen, kun taas pikkuveli on aina ollut rauhallinen ja nopeasti sopeutuva. Asetelma on siis todella säälittävä Patrikin kannalta, kun isosisko tyrannisoi heidän yhteisessä huoneessa ja ei anna hänen koskea mihinkään ilman lupaa. Monet kerrat olen myös yllättänyt heidät asemasta, kun isosisko on laittanut veljensä nurkkaan tuolille istumaan, josta hän ei vielä uskalla tulla omin avuin pois. Tällä hetkellä me todellakin tarvittaisiin se toinen lastenhuone, että miss draama saisi oman tilansa ilman että kukaan "sotkisi" hänen järjestystään ja pikkuveljellä olisi myös oma tila missä leikkiä muuallakin kuin olohuoneessa. 


Oma roolini esikoisena


Kyselin aiheeseen liittyen myös taustatietoja minun pikkusiskolta, joka oli aikoinaan siis minun valtakunnassani palvelijan roolissa.  Hän näki lapsuutensa alistuvan roolissa, sillä minä isompana määräsin pienempänä leikkien kulun. Hän joutui olemaan koko lapsuutensa "rosvo ja poliisi" -leikin poliisi, jolla ei ikinä ollut mahdollisuuksia saada yli 3 vuotta vanhempaa isosiskoaan kiinni.  Hän koki olevansa myös omien kavereiden kesken se kiltti osapuoli, joka tyytyi osaansa, kun toinen päätti lelut kummallekin. Päätöksenteko on edelleen vaikeaa, kun lapsena on opittu se, että isosisko tietää ja sanoo kyllä mitä pitää joka tilanteessa tehdä.  Isosiskona puolestaan olen todella kateellinen sille, että pikkusisarukset edelleen "etsivät itseään" ja viettävät todella rentoa elämää. Tällä hetkellä toinen on 6vk kuvausreissulla Italiassa ja toinen suunnittelee 3kk Thaimaan rentoutumislomaa. Samaan aikaan itse haaveilen, että saan kerran viikossa käydä tunnin happi hyppelyllä yksin. 

Jos vertaan tätä omaan esikoisen rooliin, niin olen aina tietänyt mitä tahdon, vaikka päämäärä elämässä onkin saattanut vaihdella. Olen pitänyt aina tärkeänä, että haluan itse ottaa aina asioista selvää ennen kuin vaan kysyn keneltäkään neuvoa. Jollain tapaa olen myös johtaja, sillä olen  työpaikoilla päätynyt aina siihen asemaan, että opastan työkavereita, vaikka itsekin olisin vasta aloittanut. Se rooli sopii minulle, koska tavallaan haluan aina päteä omalla osaamisella ja jakaa tietoa myös muille. Minusta on aina tuntunut joka työpaikassa, että olen todella hyvä siinä mitä teen, niin itsekeskeiseltä kuin se tuntuukin ja pakko myöntää, että tulevaisuudessa näen itseni johtavassa asemassa tai itse itseni työllistäjänä, mutta en missään nimessä tavallisena rivityöntekijänä. Olen myös omaksunut äidin roolin nopeasti, sillä olen myös luonteeltani huolehtivainen. Olinhan meidän perheen vanhin ja minulla on 2 nuorempaa sisarista. 


Oletko sinä esikoinen, keskimmäinen vai kuopus? 

Näkyykö se jotenkin myös aikuisena? 


Ps. Kuvituksena käytetty oman lapsuuden albumin kuvia. Aika ihania muistoja :) 

Lue myös:
MISTÄ OLEN KATEELLINEN MUILLE ÄIDEILLE?

VAUVA TULEE - MITEN KÄY PARISUHTEEN?


VAIHTOEHDOT ÄITIYSLOMAN JÄLKEEN


Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...
CopyRight © | Theme Designed By Hello Manhattan