Slider

Kohti joulua - Joulukorttikuvat lapsista

perjantai 1. joulukuuta 2017

*** Seuraa joulukalenteria instassa #kakspluskohtijoulua

Tervetuloa seuraamaan Kaksplus blogiverkoston tyttöjen omaa joulukalenteria. Päivittäin eri bloggaajat julkaisevat jouluaiheisia postauksia, joiden matkassa pääset fiilistelemään joulun tunnelmaa jokaisena päivänä aina jouluaattoon asti. Laita tonttulakki päähän, ota kuppi kuumaa glögiä ja inspiroidu siitä miten valmistella joulua yhdessä lapsen kanssa tai löydä ideoita omaperäisiin itsetehtyihin lahjoihin. Testaa jouluherkkuja maistuvilla resepteillä tai pongaa vinkit onnistuneisiin joulukorttikuviin.

Minä aloitan postaussarjan ja aiheena on joulukorttikuvat lapsista. Ja kyllä, vieläkään ei ole liian myöhäistä tälle! Voit käydä teettämässä kuvat vaikka perinteisesti kuvaliikkeessä tai viikonlopun aikana ehdit esimerkiksi tilata ne Ifolorilta. Heti, kun olin tämän aiheen valinnut, niin iski paniikki! Miten ihmeessä saan toteutettua joulukorttikuvat KAHDESTA lapsesta. Alkuperäinen ajatus oli koota parhaimmat vinkit siinä onnistumiseen, mutta katsotaan nyt miten tässä käy.. tuleeko postauksesta hassun hauska kuvasarja "tältä tämän piti näyttää, mutta meidän versio tästä on.."


1. vinkki
Laita kaikki rekvisiitta valmiiksi ennen kuin lapset heräävät. Suunnittele myös kuvakulmat ja säädä kamera valmiiksi. Trust me, et halua alkaa kaivaa jouluhärpäkettä laatikosta, kun lapset on puettuina ja tonttuhatut päällä. Tässä täytyy olla super nopea ja minimoida kaikki mahdolliset vahingot - kuten kuusen kaatuminen vauvan päälle, kun olet etsimässä niitä ihania blingbling joulupalloja viime vuodelta tai muuta vastaavaa.



2. vinkki
Aloita kuvaaminen heti, kun saat lapset sängystä ylös ja toivo, ettei ne pariin ekaan minuuttiin ehdi tajuta mistä on kysymys ja saat pari onnistunutta ruutua hämyisistä tontuista, jotka tuijottavat haaveillen kaukaisuuteen.



3. vinkki
Kokeile kuvata sisällä ja ulkona eri valossa. Näinä synkkinä ja pimeinä aamuina saatat saada kivan hämärän kuvan jouluvalojen loisteessa. Toisaalta taas ulkona saa otettuna ihanan talvisia kuvia, jos siis siellä on sattunut satamaan lunta. Ulkona kuvatessa on myös suuremmat mahdollisuudet onnistua, sillä yleensä siellä on valoisampaa ja lapset ovat rauhallisempia. Rekvisiitan voi myös pitää aika minimaalisena, sillä mielestäni kauneimmat jouluiset ulkokuvat sisältää ehkä yhden lyhdyn ja havuja. Ja jos varastosta sattuu löytymään joku ihana kelkka, johon voi viritellä taljan, niin se vasta on täydellinen valinta kuviin. 


4. vinkki
Unohda kaikki tämä ja ota rennosti! Ehkä saat jouluaattona ikuistettuna jonkun hämyisen tontun kännykkään, kun sekunnin sadasosan se tonttulakki pysyy päässä. Tämän jälkeen lähetä kuva WA- viestinä perheryhmään ja kavereille kera iloisten joulun toivotusten.


Millä tavalla teillä lähetetään hyvän joulun toivotukset tänä vuonna? 

Muistathan seurata miten joulukalanteri jatkuu! Huomenna aukeaa blogiverkoston toinen luukku ja  Unelmalandian Doris jakaa DIY-vinkin paperiseen joulukuusikoristeeseen!

Oikein rauhallista ja leppoisaa joulun odotusta!

Kohti joulua postaussarjassa mukana olevat kaikki blogit ovat: 

1.12 Love Beyond Words / Joulukorttikuvat lapsista
2.12 Unelmalandia / DIY paperinen joulukuusikoriste
3.12 Laura Palm / Piparkakkuiset pikkujoulut
4.12 Pandamama / Joulukoristelua ikkunoihin lasten kanssa
5.12 Mrs Eriksson’s Room / Jouluun ja sen odotukseen sopivat kirjat, joulukalenteri kirjoista
6.12 Kadun aurinkoisella puolella / Itsenöisyyspäivä, askartelu,suomi100
7.12 Lasten tapaan / Joulupöydän kukat 
8.12 Saron blogi / Viisi lahjojen paketointi-ideaa
9.12 Laurajohanna / Tallin joulujuhla
10.12 JaninaCharlotta / Joululauluja
11.12 In the little cottage / DIY lasihimmeli
12.12 Yhtä kuin / Joulusiivous
13.12 Eat Hoop Love / Jouluinen raakasuklaa 
14.12 MinnaManna / Jouluinen resepti
15.12 Rakkauden iso/pieni kupla /  Joululahjatärppejä ja jouluherkkuja! 
16.12 Yksinhuoltaja-äidiksi2011 / Leipominen
17.12. Millamainen / Meidän jouluperinteet, aattofiilistelyä
18.12 Elämä on Herkkua! / Lapsi tekee joulun
19.12 Onnellinen perhe / DIY Jouluiset sytykesipsit
20.12 Kiljusten blogi
21.12 Sängyn alla
22.12 Snow one like you / Joulupyhien puuhat
23.12 Kotiportailla / Joulu on juhla - Aattopukeutuminen 
24.12 Mama Lina / Kunnioita jouluperinteitä

SEURAA MEITÄ MYÖS INSTASSA JA FACEBOOKISSA

2 kommenttia:

  1. Ihania ideoita, kiitos Maria! Ja kyllä on niin suloiset lapset, heistä saa aina niin söpöjä kuvia ♥ Tunnelmallista joulun aikaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 He ovat kyllä niin söpöjä <3 Ihanaa joulun aikaa sinne myös <3

      Poista

Kiitos kommentista! :)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...
CopyRight © | Theme Designed By Hello Manhattan