torstai 3. elokuuta 2017

Laitoin lapseni nettiin

Aika ajoin nousee puheenaiheeksi eri vauvaryhmissä lapsen kuvien käsittely sosiaalisessa mediassa. On olemassa vanhempia, jotka kieltävät täysin lapsen naamakuvien julkaisemisen ja vanhempia, jotka ikuistavat kaikki hetket nettiin kaikkien nähtäville synnytyssalista lähtien. Suurin osa kulkee kultaista keskitietä, eli julkaisee vain kuvia niistä hetkistä, kun vauva näyttää erityisen söpölle tai tapahtuu jotain merkityksellistä. Itsellä vaaka kallistuu aika pitkälti someäidin puoleen, joka julkaisee lapsista kuvia lähes päivittäin ja eikä myöskään kasvokuvia kaihdeta. 

Onko tämä sitten fiksua? Tulevatko lapseni kivittämään minut heidän aikuistuessa ja mahdollisesti jopa haastamaan oikeuteen, sillä olen loukannut heidän yksityisyyttään laittamalla kuvia nettiin ilman heidän lupaansa?

Tulevaisuutta on mahdotonta ennustaa, mutta elämme tällä hetkellä maailmassa, jossa sosiaalinen media on arkipäivää. Nuoret elävät somessa ja lataavat sinne päivittäin sisältöä heidän koko elämästään. En usko, että tulevaisuuden kehitys olisi ainakaan päinvastainen, vaan luulen että somen vaikutus kasvaa entisestään. Yhä suositummaksi tulevat nopeat viestintämahdollisuudet ja erilaisten kuvien ja videoiden jakaminen yhä isommalle porukalle. Sosiaalinen media on kuin nykyajan päiväkirja. Somesta etsitään vertaistukea, luodaan kontakteja ja etsitään positiivisia vaikutteita omaan arkeen. Tulevaisuudessa myös työpaikoilla sosiaalisen median vaikutus tulee varmasti nousemaan ihan uudella tavalla. 

Sitähän ei koskaan voi tietää, mitä tulevaisuuden nuoret ajattelevat siitä, että heidän vanhempansa ovat julkaisseet hassun hauskoja kuvia netissä. Itse en näe siinä mitään pahaa, sillä olisi ollut omassa nuoreedessa hauskaa löytää vuosien takaa omia söpöjä kuvia. Olisi ollut mahtavaa lukea oma lapsuuden elämän tarina julkisena päiväkirjana ja nähdä myös kavereiden vastaava.   Kuvien kanssa täytyykin panostaa niiden laatuun ja julkaista vain sellaisia kuvia, mitkä eivät ole noloja. Jokainen vanhempi tekee kuitenkin omat valintansa ja kunnioitan heidän päätöstään, mikäli omista lapsista ei saa julkaista minkäänlaisia kuvia netissä.

@mmarialove


Huolestuttavampana asiana sen sijaan näen erilaiset facebookin ryhmät, jossa jaetaan suoraan kaikki mahdollinen tieto omasta kullannupusta. Ymmärrän, että vertaistuki on tärkeää, mutta samassa ryhmässä saattaa olla esimerkiksi koulukavereiden äitejä, muita sukulaisia tai lapsen kavereita, jolloin esimerkiksi tieto lapsen yökastelusta leviää samantien koko luokalle. Blogitekstien suhteen on myös hyvä pitää raja siinä mikä tieto lapsiin liittyen on sopivaa jakaa julkisesti ja ne kaikista henkilökohtaisimmat/nolottavimmat asiat on aina syytä pitää vaan perheen tiedossa. 

Minäkin olen elänyt lapsuuden aikana, jolloin nettisivu latautui monta tuntia, joten muutos nykyaikaan on valtaisa. Nykyajan nuoret elävät tällä hetkellä aktiivisesti somessa ja heille se on ollut aina arkea. Tuskin on olemassa montaa nuorta joka ei käyttäysi sosiaalista mediaa. Tämä muutos varmasti pelottaa meitä vanhempia ja vaikka some luo myös vaaroja, niin se antaa myös paljon positiivisia vaikutteita arkeen. En tiedä olenko liian naiivi, mutta uskon edelleen, että ne todelliset vaarat lapsille löytyvät ennemminkin muualta.  On ihana seurata instagramin feediä kauniista asioista ja nauravista lapsista tai olla mukana jonkun arjessa pienten my story videoiden kautta. Enää ei haittaa vaikka kaveri asuisi satojen kilometrien päässä, kun hänen arkea pystyy seuraamaan vain kosketusnäytön avulla. Eikä äideillä ole enää niin yksinäistä, kun näkee, että ihan samanlainen kaaos se on muidenkin kotona ;) 

Minkälainen suhtautuminen teillä on lapsen kuviin sosiaalisessa mediassa? 


4 kommenttia :

  1. Olen kanssasi samoilla linjoilla. Some on tullut jäädäkseen. Minusta on hyvä, että lapset oppivat pienestä pitäen tuomaan itseään esille. Me suomalaiset olemme perinteisesti turhan arkoja nostamaan itseämme näytille. Uskoisin, että tämä auttaa lapsiani pärjäämään yhä kansainvälistyvämmässä maailmassa tulevaisuudessa. Julkaistujen kuvien pitää olla laadukkaita ja kivoja, ei mitään noloa tai kiusallista. Sellaisia kuvia, joita julkaisisit itsestäsikin.

    Sisareni pojat ovat olleet esillä somessa vauvasta asti. Nyt he ovat 9- ja 10-vuotiaita. Molemmilla on oma instatili ja vanhemmalla kiinnostusta omien Youtuben videoiden tekoon. Heille esillä olo ei ole mielestäni ollut ainakaan haitaksi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista! Näin just itekin olen ajatellut, että some myös rohkaisee nuoria enemmän sosiaaliseen kanssakäymiseen. Itse olin kans lapsena tosi arka tietyissä tilanteissa ja varsinkin kun piti esiintyä. Nythän nää tubettajat tuo itseään koko ajan esille videoilla jne ja ei varmasti heillä ainakaan oo esiintymispelkoa :D Työelämässä kans varmaan tulevaisuudessa palaverit yms. pidetään pitkälti etänä, jolloin on hyvä tietää miten olla vaikuttava esiintyjä kameran edessä :)

      Poista
  2. Samaa mieltä, yllättävää! :D Oi olispa ihana nähdä itsestään minikuvia ja vieläpä niin hyvälaatuisina mitä me nykyään saamme meidän lapsukaisista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niimpä :D Onneksi siihen aikaan otettiin jo kuvia kun olin itse pieni, mutta sillon ei ollut mahdollisuutta ottaa monta kuvaa samasta tilanteesta, kun rullaa kului sit turhaan, joten paljon on sellasia kuvia missä ei näy kun vilahdus itsestä ja joku puolikas tyttö :D

      Poista

Kiitos kommentista! :)