Slider

Maalla on tunnelmaa

keskiviikko 21. kesäkuuta 2017

Nautiskeltiin viikko lapsien kanssa maaseudun tunnelmasta näin kesän alkuun. Kimmo lähti jo aikaisemmin kotiin ja töihin, joten jäin vielä joksikin aikaa lasten kanssa keskenään mummolaan. Ja mikäs siinä, kyllähän kesällä maalla on ihana oleskella. Suurimmat plussat on, että ulos pääsee heti ulkoovesta ilman kaaosta toisin kuin kotona, kun mukaan pitää pakata hoitolaukullinen tavaraa, jos meinaa lähteä jonnekin. Lisäksi ulkona on aina tekemistä ja ennenkaikkea erilaista tekemistä. Täällä tulee kulutettua keinun penkkejä ja hiekkalaatikon reunaa päivittäin, joten on luksusta esimerkiksi päästä silittelemään lehmiä, kastelemaan kukkia, liottamaan varpaita järvivedessä tai ripustamaan pyykkejä ulos. 




Lapset olivat reissusta innoissaan, vaikka Patrik ehkä oli normaalia stressaantuneempi, sillä tuttua ympäristöä ei ollut ja Lilianista ei näkynyt kuin vilaus koko viikon aikana, kun neiti juoksenteli onnellisena paikasta toiseen. Patrikistakin huomaa jo kuinka tärkeä sisko hänelle on ja poika olikin yhtä hymyä ja naurua kotona, kun Lilian malttoi viimein oikeen kunnolla leikittää häntä. Lilianille reissu oli jälleen täynnä uusia elämyksiä ja enää lehmätkään eivät pelottaneet. Hän olisi viihtynyt niitä katsellen vaikka koko päivän ja oli myös innokkaana seuraamassa lypsytouhuja aamuisin ja iltaisin. Mummolassa oli niin kivaa, että oonkin saanut nyt joka päivä kotiin palattua kuunnella laulua, koska mennään takas mummolaan. 



500km paluumatka tehtiin junalla ja mummo lähti seuraksi. Oishan tuo junamatka varmaan aikamoinen suoritus yksin kahden pienen kanssa, sillä pelkät viikon matkatavarat kolmelle on hankalaa kuljettaa. Lilian reipastui silmin nähden reissussa ja hän onneksi käveli pitkiäkin matkoja, joten kahta lasta ei sentään tarvinnut kantaa. Patrik on puolestaan siinä iässä, että hän painaa paljon, mutta ei osaa vielä istua, joten häntä on pidettävä periaatteessa koko matka sylissä. Onneksi mukana oli kantoreppu, joka oli koko reissun ajan todella kätevä apuväline. Kantoreppu oli koko viikon kovassa käytössä, sillä poitsu tykkäsi nukkua siinä unia ja hakea muutenkin turvaa, kun ympärillä oli kaikki ihan outoa. Kyllähän noissa mummoloissa viihtyy nykyään paljon paremmin, kun mukana on lapset, sillä saa itse olla tekemättä välillä yhtään mitään. Se jos mikä on harvainasta luksusta.

Kuvat: @tenhunenphoto

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista! :)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...
CopyRight © | Theme Designed By Hello Manhattan