Slider

Kiitollinen

sunnuntai 14. toukokuuta 2017

Näinä päivinä se aina iskee lujiten kuinka kiitollinen saa olla näistä kahdesta murusta. Lapsien saaminen ei ole itsestäänselvyys, joten mikä lottovoitto onkaan, kun saan olla kahden terveen ja niin rakkaan lapsen ÄITI. Äitiys on ehdottomasti maailman vaativin, mutta samalla myös antoisin työ. Mikään työ ei haasta henkisesti (ja välillä myös fyysisesti) yhtä paljon, sillä jokaisen mielen päälle varmasti käy ne päivät, kun lapsia ei pääse pakoon sekunniksikaan ja aina on jokin vaatimassa jotain. Siltikin päivän jälkeen, kun koti hiljenee tulee lapsia heti ikävä. Nukkuvia lapsia täytyy käydä ihastelemassa monta kertaa. Voiko mitään kauniimpaa olla kuin nukkuva lapsi, jonka tahtoisi herättää saadakseen vielä kerran hymyn lapsen kasvoille. 


Olen niin kiitollinen kahdesta pienestä murustani. Ne sopivat täydellisesti perheeseemme. Toinen on maailman aurinkoisin ja innostuvaisin tyttö. Tyttö, joka tietää mitä haluaa ja ei anna tuumaakaan periksi. Tyttö, joka omistaa maailman suurimman sydämen, josta riittää rakkautta kaikkialle. Toinen taas on poika, joka osaa nauttia olostaan ilman sen kummempaa stressiä. Poika, joka ihailee isosiskoaan yli kaiken ja, jonka iloinen nauru sekä riemunkiljahdukset täyttävät kodin päivittäin. Poika, joka sulattaa jokaisen tytön sydämen. 


Olen kiitollinen tästä ihanasta äitienpäivästä, joka oli ensimmäinen laatuaan tuplamammana. Mikä on tuplasti enemmän rakkautta meidän kodissa. Meidän äitienpäivä ei sisältänyt mitään sen kummempaa ohjelmaa, mikä olikin se paras osuus, sillä kenelläkään ei ollut kiire. Lilian teki minulle Kimmon kanssa aamupalan, leipoi kakun ja laittoi ruuan valmiiksi. Sain lahjaksi suloisen kassi-kortin, jossa oli Lilianin ajatuksia äidistä sekä suklaata ja arvan (joka oli valitettavasti viallinen, eikä meistä tullut yhtään sen rikkaampia). Sain käydä rauhassa vaunulenkillä ja kirpparilla pojan kanssa. Saatiin viettää myös yhdessä perheen kanssa aikaa ja ulkoilla, mutta ehdottomasti Lilianin kohokohta oli, kun mummi tuli käymään. Tätä varten Lilian oli eilen oma-aloitteisesti siivonnut huoneesta joka ikisen lelun omalle paikalle. On hellyyttävää, kun toinen on aina niin innoissaan jonkun tulevan tapahtuman takia. Hetken vietin illasta myös aikaa kaksistaan neidin kanssa, kun Kimmo meni puolestaan vaunulenkille. Aika täydellinen päivä siis, kun molemmat sai viettää aikaa kummankin lapsen kanssa kaksistaan ja yhdessä. Vaikka Lilian onkin hurmioitunut pikkuveljestään, niin silti hänelle on tärkeää, että hänen leikeissään ollaan läsnä ja välillä se onnistuu aika heikosti vauvan ollessa hereillä. Onneksi sitä varten on nämä päivät, kun voidaan viettää koko päivä yhdessä.


2 kommenttia:

  1. Ihanan kuuloinen äitienpäivä siulla ollut <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Tälläiset päivät on ihania, kun on koko perhe paikalla ja ei ole kiire :)

      Poista

Kiitos kommentista! :)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...
CopyRight © | Theme Designed By Hello Manhattan