Slider

Kiintyminen omaan lapseen

tiistai 25. huhtikuuta 2017

Meidän pienten elämän alut ovat olleet täysin erilaiset. Patrikin kohdalla häntä kerettiin toivoa ja yrittää sekä kokea matkan varrella iso pettymys tuulimunaraskauden myötä. Lilian puolestaan tuli elämään yllättäen sellaiseen elämäntilanteeseen, jossa ei vauva ollut vielä haaveissa.

Uskon, että kiintymiseen on suuri vaikutus synnytyksellä sekä ensimmäisillä päivillä. Koin Lilian synnytyksen todella tuskalliseksi ja ahdistavaksi tapahtumaksi. Ilo lapsen saamisesta vihdoin rinnalle vaihtui nopeasti jälleen ahdistavaksi, kun vauva itki koko lapsivuodeajan ja en saanut miestä tueksi sairaalaan. Ensisynnyttäjälle pienikin vauvan itku itsessään on kova isku mielelle ja tuskaa lisää se, ettei pieni rauhoitu missään vaiheessa. Kotiin päästäessä tilanne tasaantui, mutta itkuisuus jatkui todella pitkään rajuna aina iltaisin. Äidille kamalin asia on se, ettei tiedä miten oman lapsen itkun saa loppumaan ja meillä tätä kesti monta kuukautta. Jollain tapaa tämä myös etäännytti vauvasta, kun koin useita pettymyksiä sen takia, etten osaa lohduttaa itkevää lasta. 3kk kohdalla myös imetys loppui kokonaan, sillä maidontulo oli myös pikkuhiljaa loppunut ja ne vähäiset tissittelyhetket olivat pelkkää kitinää ja huutoa. Useina päivinä arki tuntui turhauttavalta, kun vauvan kanssa ei uskaltanut poistua ulos kodista ainakaan pitkän matkan päähän. Myöskään äitikavereita ei juurikaan ollut, joten uusien tunteiden kanssa oli yksin. Tuntui, kuin koko vapauteni olisi riistetty ja halusin vaan päästä takaisin omaan elämään -sellaiseen mitä muut 24-vuotiaat nuoret elivät. Kiintyminen vauvaan ei ollut itsestäänselvyys esikoiseni kohdalla, vaan Lilian oli minulle se, joka opetti minut olemaan ÄITI. Aluksi kiintyminen pelotti, sillä en uskaltanut rakastaa jotain niin pientä ja haurasta, jota en osannut edes käsitellä tai lohduttaa. Pikkuhiljaa huomasin kuitenkin kuinka tärkeä olin pienelle tytölle ja ne pienet hymyt ja naurut saivat sydämen pakahtumaan.



Patrikin syntymän koin helppona ja kivuttomana. Ensimmäiset päivät olivat ihania, kun saimme tutustua kahdestaan toisiimme. Olin saanut rinnalleni rauhallisen ja tyytyväisen pojan. Lilian oli opettanut minut rakastamaan pyyteettömästi ja tähän poikaan oli helppo rakastua heti ensisilmäyksellä. Enää minua ei pelottanut vapauden menettäminen, sillä koti-arki ei tullut enää yllätyksenä. Enää minua ei pelottanut se, etten osaisi lohduttaa pientä itkevää vauvaa, sillä tiesin, että itku loppuu lopulta. Enää myöskään minua ei pelottanut se, että jään yksin. Vaikka suurimman osan päivistä äidit tekevät tätä työtä yksin ilman toista osa-puolta, niin silti se toinen osapuoli välittää, vaikka se ei olisikaan juuri sillä hetkellä paikalla, kun tilanne ehkä sitä vaatisi. Vuosien mittaan myös äitikavereita on löytynyt, joten minkään hankalan asian kanssa ei koskaan ole yksin, sillä  joku toinen on yleensä kokenut saman.



Kiintyminen omaan lapseen ei aina tapahdu heti synnytyssalissa. Se voi vaatia pienen tutustumisen uuteen tulokkaaseen tai voi tapahtua silmänräpäyksessä. Kaikkiin lapsiin aina rakastuu koko sydämestä ja pyyteettömästi, mutta rakkaus on erilaista jokaista kohtaan. Pienempää kohtaan tuntee erityisesti kovaa suojelun halua, joten tunteet ovat välillä ristiriidassa esikoista kohtaan, joka suhtautuu välillä rajustikin pienempään. Tällä hetkellä vaikein asia onkin,   miten saada isompi tajuamaan, että hän on edelleen yhtä tärkeä, vaikka äiti haluaa välillä osoittaa huomionsa pelkästään vauvalle. Ehkä pienoinen mustasukkaisuus on vallannut Lilianin mielen tällä hetkellä, sillä hänellä on menossa "äiti-vaihe". Vaikka vietetään yhdessä lähes 24/7, niin hän saa raivareita, jos yritän viettää pelkästään aikaa vauvan kanssa. Hän myös vaatii koko ajan minusta leikkiseuraa ja viimeisenä keinona hän kiinnittää huomioni yrittämällä kiusata Patrikia. Itsestä tämä roikkuminen tuntuu ajoittain ahdistavalta, kun haluaisin kovasti tilaa pelkästään Patrikin kanssa. Olen yrittänytkin viettää molempien kanssa myös yhteistä omaa aikaa vaan kahdestaan, mutta nähtävästi tällä hetkellä äidin pitäisi vaan tehdä kivoja juttuja vain Lilianin kanssa. No ehkä tämäkin "vaihe" menee viimeistään ohi, kun Lilian huomaa, että veljen kanssa leikkinen on oikeestaan paljon hauskempaa kuin äidin :D 

Oletteko te kiintyneet omaan lapseen silmänräpäyksessä vai onko se vienyt aikaa? 



6 kommenttia:

  1. Meillä kahden vauvan kanssa on ollut aika samanlaista, kuin tuossa kuvailit. Molemmat olivat kyllä oikein toivottuja, mutta ensimmäisen kanssa se epävarmuus oli suurta ja ahdistavaa ja elämän niin yhtäkkinen muuttuminen ja oman vapauden menetys oli aika raskasta. Imetys oli aluksi vaikeaa, olin jäätävässä univelassa ja koin masennusoireita. Pikkuhiljaa varmuus vauvan hoitoon ja äitiyteen kasvoi ja vauvaan pääsi myös paremmin kiintymään. Toisen vauvan kanssa oli paljon helpompaa ja rakkaus häneen syttyi oikeastaan heti. Hän oli varmaan yhtä itkuinen ja huono nukkuja kuin esikoinenkin, mutta näistä selvittiin helposti sillä, että itse luotin itseeni äitinä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näinhän se menee yleensä, kun alku on yhtä sumua, eikä siitä edes paljon muista. Nyt on ollut niin ihanaa, kun on pystynyt nauttimaan tästä alusta lähtien :) Hienoa, että itkuisuudesta huolimatta toisen lapsen kanssa sujui luonnostaan asiat! :)

      Poista
  2. Ihana ja hieno kirjoitus Maria <3

    Mie kiinnyin molempiin heti jollain tasolla, mutta sellainen suunnaton rakkaus tuli Ellun kohdalla pariviikkoisena, Veenun kanssa parissa päivässä. Varmasti se oma kokemus ja varmuus vaikutti kiintymykseen, kun sai tyydytystä siitä, että vauva rauhoittuu ja rentoutuu juuri miun kanssa. Esikoisesta niitä merkkejä ei ehkä niin osannut lukea ja sitten oli epävarmempi siitä, että pitääkö tämä vauva edes miusta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3

      Niinhän se on just esikoisen kanssa, kun toinen ei osaa vielä näyttää kiintymystään hymyin ihan pienenä, joten vauvaa on todella vaikea tulkita.

      Poista
  3. Tästä on minusta tärkeää puhua, koska moni voi tuntee syyllisyyttä, jos se suunnaton paljon puhuttu rakkaus ei syty heti. Ihanasti kirjoitettu siis!

    Mulla on kaks lasta ja ekan kohdalla älytön tunnevyöry tuli heti, kun lapsi nostettiin rinnalle. Rakastuin ihan silmittömästi sillä sekunnilla kun päästi ensirääkäisynsä :D ja tämä lapsi oli ja on edelleen älyttömän tempperamenttinen ja heti ne ekat huudot jotenki paljasti luonteensa, oonki aatellu, et rakastuin heti niin paljon just siks kun tuntui niin selvältä alusta asti, millanen tapaus on kyseessä. Oli helppo rakastua kun tiesi, millanen tyyppi on.

    Ajatukset toisesta lapsesta puolestaan oli jo odotusaikana vähän sillai että "ihana saada toinen, mut miten voi tästä tykätä yhtä paljon" ja synnytyksessäki mietin, että millon pääsen kotiin esikoisen luo.. Kun lapsi sit synty, en saanu hänestä samalla tavalla käsitystä heti; itki mutta ei niin kovaa, ei ulkonäöllisesti muistuttanu ketään jne. Heti tuli hoivavietti ja kiintymys, mut ei samanlaista rakkautta. Sairaalassa ainoa tavoite oli päästä kotiin mahd pian esikoisen luo ja olinki jotenki aivan stressaantunut. No, sinä päivänä kun kotiin päästiin ja jotenki rentouduin, yhtäkkiä huomasin, että tää uus tyyppi on ihan mahtava ja jotenki se hänenkin luonteensa alkoi valjeta. Eli tosi nopeaa loppujen lopuks rakastuin tähän toiseenki, mut kieltämättä ton parin päivän aikana olin jo vähän paniikissa, et tuleeko esikoinen aina oleen tärkeämpi. Nyt ovat just yhtä rakkaita <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista! :)

      Näinhän se menee että jokaiseen lapseen tulee se fiilis erilailla. Mä taas koin ajan synnärillä lomana, kun sai vaan nauttia ja nuuskutella vauvaa :D Tiesin, että neitillä on kans hyvät oltavat, kun sai viettää laatuaikaa paljon isin kanssa ja kävihän se katsomassakin pikkuveljeä heti samana päivänä.

      Tää on kyllä tärkeä asia, sillä aika moni varmaan pohtii sitä, että pystyykö ikinä rakastamaan toista lasta niin paljon ja voi tuntea jo raskausaikana kauheeta ahdistusta siitä, että joutuu jakamaan huomion. Eihän se helppoa aina olekaan.

      Poista

Kiitos kommentista! :)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...
CopyRight © | Theme Designed By Hello Manhattan