Slider

Vastasyntyneen valokuvaus

tiistai 21. helmikuuta 2017


Tällä kertaa halusin saada ihastuttavia vastasyntyneen kuvia, sillä Lilianista ei tullut edes kotona otettua paljon kuvia ihan pienestä nyytistä. Vastasyntyneen kuvat ovat kauniita ja kamera pystyy vangitsemaan mitä ihanempia ensimmäisiä hetkiä nukkuvasta vauvasta. Löysin sattumalta facebookista Linda Achrénin -sivut ja ihastuin hänen käyttämään rekvisiittaan vauvakuvissa ja kuvauksen hintakin oli todella kohtuullinen. Meille kuvaus olikin juuri silloin ajankohtainen.


Vastasyntynyt kannattaa kuvata alle 2vk ikäisenä, sillä hänellä on vielä vauvamaiset piirteet ja ennenkaikkea hänet saa vielä helposti nukkumaan. Meidän poitsu oli muutamaa päivää vajaa 2vk, ja koska hän syntyi yliaikaisena, eikä ollut syntyessään myöskään sieltä pienimmästä päästä, oli hänen nukuttaminen jo aika haasteellista. Onneksi vastasyntyneen kuvauksiin on varattu n.2-4h aikaa myös kuvaajan toimesta, niin onnistuttiin myös nukutushommassa.



Lasten ja vauvojen kanssa kuvaaminen vaatii ihan omanlaista lahjakkuutta. Vauvojen maailma on omanlainen, sillä vauva on saatava pysymään unessa ja tarvittaessa nukuttumaan yhä uudelleen ja uudelleen, jotta hänet saadaan pysymään paikoillaan kuvissa. Linda osasi käsitellä vauvaa todella ammattitaitoisesti ja huomasi, että hän on edellisen ammatin ja äitiyden myötä luonnonlahjakkuus rauhoittamaan vauvan sekä leikki-ikäisen. Saatiinkin myös todella upeita sisaruskuvia näistä kahdesta. Erityisesti ihastuin tähän alla olevaan kuvaan, josta huokuu se kaikista tärkein: isosiskon rakkaus pienempää pikkuveljeä kohtaan. 



Kuvauksissa on tärkeää myös se, että vauvalle ei tule kylmä hänen ollessaan yleensä koko ajan ilman vaatteita. Välillä hänet saatetaan kapaloida erilaisiin huiveihin tai upottaa koreihin, mutta yleensä vastasyntyneet kuvataan ilman suurempaa vaatetusta. Kannattaa siis varautua, että studio on lämmitetty. Omat hikipisarat on onneksi onnistettu hävittämään lopullisista kuvista, joten ei haittaa vaikka hiki virtaisi itse kuvaustilanteessa. 

Rekvisiitassa ensimmäisenä kiinnitti huomio tämä pumpulimainen materiaali, joten halusin myös tätä käytettävän. Harmaan huivin ja alla olevan taustan kanssa se toimii todella hyvin. Muilta osin kuvat on aika pelkistettyjä, sillä vauva itsessään on kaunis, joten se ei tarvitse mitään ylimääräistä ympärilleen. Kaiken kaikkiaan kuvista tuli juuri sellaisia mistä olin haaveillut. Saatiin myös napattua ihana äiti-poika kuva muistoihin (jonka joku jo ehkä pongasi Instagramista) sekä ikuistettua koko perhe yhteen kuvaan. 
.


Mikäli etsinnässä on hyvä vastasyntyneen kuvaaja pääkaupunkiseudulta, niin suosittelen kurkkaamaan Lindan kotisivut ja instagramin, mistä löytyy lisää kuvia hänen töistään. Alla myös pari kuvaa hänen studioltaan ja rekvisiitista, josta varmasti jokainen löytää mieluisan omiin kuviinsa. 





Yhteistyössä; Linda Achrén Photography

10 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Saatiin kyllä niin ihastuttavat kuvat <3 Näitä on pakko tilata myös seinälle :)

      Poista
  2. Aivan ihania kuvia! Hei huomasin instasta että käytte samassa puistossa kun me ja näin ehkä miehesi parkkipaikalla(joten ollaan ehkä ihan naapureita:D). Mut kysyisin että käyttekö jossain avoimessa päiväkodissa tms? Me muutettiin tänne pari viikkoa sitten niin on vielä vähän hakusessa:) ei kaukaata muutettu mut kuitenkin oli eri toiminnat:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei! Jos tarkoitat Illenpihan puistoa, niin siinä ihan vieressä on myös avoin päiväkoti. Ollaan nyt kerran käyty siellä, kun jäin vasta joulukuun alussa uudelleen kotiin työelämän jälkeen, mutta tarkoitus olisi myös siellä alkaa käymään aktiivisemmin, kun tää esikoinen kuitenkin lähes päivittäin kaipailee kavereita :) Hassu sattuma, jos ollaan naapureita, ehkä sitten törmätään pihalla! :D

      Poista
  3. Oi, ihania kuvia pikkuisesta! <3

    VastaaPoista

Kiitos kommentista! :)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...
CopyRight © | Theme Designed By Hello Manhattan