Slider

Kylmäsavuporo-aurajuustoleivokset Uuden Vuoden juhliin

torstai 28. joulukuuta 2017


Pienessä gallupissa kyselin teiltä, mitkä postaukset ovat jääneet mieleen ja ehkä yllättäen aika monelta tuli vastaukseksi jakamani reseptit, joten tästä innostuneena haluan jakaa yhden reseptin meidän tämän vuoden joulun ruokapöydästä. Nämä kylmäsavuporo-aurajuustoleivokset sopivat myös Uuden Vuoden pöytään, joten tässä teille resepti testiin heti viikonlopulle.

Pohja
300g ruisvuokaviipaleita
100g voita

Täyte
2liivatelehteä + vettä
200 g poron kylmäsavupaistia
100g paprikaa
150g sinihomejuustomurua (esim. Aura)
200g kermaviiliä
1dl persiljaa 
mustapippuria

Koristeeksi
karpaloita 

Valmistus 

Hienonna leipäviipaleet ja lisää joukkoon sulatettu rasva. Sekoita tasaiseksi. Painele pohjaseos tiiviiksi 20 x 30 cm kokoiseksi levyksi leivinpaperilla vuorattuun vuokaan. Nosta pohja kylmään kovettumaan. 

Pane liivatelehdet runsaaseen kylmään veteen ainakin 10 minuutiksi. Hienonna poro ja leikkaa paprika pieneksi paloiksi. Sekoita kaikki täytteen ainekset tasaiseksi seokseksi. Kuumenna pieni tilkkä vettä ja liuota siihen puristetut liivatelehdet. Kaada liivateseos ohuena nauhana täytteen joukkoon samalla sekoittaen. 

Levitä täyte pohjan päälle. Anna hyytyä jääkaapissa vähintään 4 tuntia, mielellään yön yli. Leikkaa paloiksi. Koristele karpaloilla tai vaikka puolukkahillolla. 

Vauva 11kk

tiistai 19. joulukuuta 2017

Tää tuli jotenkin ihan yhtäkkiä! Miten tämä vauvavuosi on ohi jo kuukauden päästä. Olen elänyt haavemaailmassa ja ajatellut, että meillä saadaan nauttia ihanasta vauva-ajasta vielä pitkään, mutta eihän tää meidän poika nyt enää mikään  kovin pieni vauva ole. Tammikuu tulee kuitenkin kieltämättä aika puun takaa  ja en ole kerennyt suunnittelemaan edes 1v- juhlia, sillä koko ajan lasketaan päiviä jouluun ja sitten onkin yhtäkkiä jo 1-vuotispäivä. Alla pieni kooste meidän hurmurista 11 kuukauden iässä. 


-Patrik on hassu, rauhallinen ja iloinen-
Hän rakastaa erilaisia kisoja, ja konttaa kilpaa siskonsa kanssa tai huomatessaan vessan oven jäädessaan auki, on hän salamana paikalla. Hän ei turhasta itke, vaan on aina iloinen ja nauravainen. 

- Hän ei ujostele -

Vaan tekee rohkeasti tuttavuutta vähän vieraammankin ihmisen kanssa, mikäli se on todettu ihan kivaksi vieraaksi. Hän esimerkiksi jää mielellään leikkimään vieraiden kanssa, kun äiti käy hakemassa neidin kerhosta ja ei taida edes huomata tällä välin, että äiti on kadonnut hetkeksi jonnekin.
- Sosiaalinen pikku herrasmies -
Päivän aikana jutellaan aina kun asiaa on. Tällä hetkellä hän ei höpöttele 24/7, mutta sanoo aina sanomattavansa, kun asiaa on. Hän jokeltelee tavuilla heittää - tätä - kato -  annaa

- Osoittaa kiintymystään -
Poikamaiseen tapaan hän ei juurikaan pussaa tai halaa. Mutta esimerkiksi tänään hän tuli antamaan halin siskolleen, kun hänellä oli paha mieli. Viime viikkoina hän on myös antanu aika paljon haleja äidille, kun hän on levittänyt kädet merkiksi, että haluaa tulla syliin. 



- Patrik tunnistaa asioita -
Hän osaa osoittaa lamppua ja tietää mitä ei saa tehdä, mutta tekee sen kumminkin.

-Parhaimmat lelut ovat kaikki mahdolliset johdot, pallot, mutta ehdoton ykkönen on imuri - 
Siis oikeesti, muuten poika osaa olla kyllä erittäin lunkista, mutta ootapas kun avaat siivouskaapin, niin hän saa sellaisen hepulin, jos ei saa imuria käsiinsä. 

- Paikallaan pysyminen on ehdoton ei -
Tää poika on saanut kauheen vauhti vaiheen, eikä pysy sekunttiakaan paikalla. Hän kiipeää joka tukea vasten ja konttailee hirmu vauhtia eri suuntiin. Vielä kuitenkaan tarkoituksella hän ei irroita otettaan tueasta. 

-  Nukkuu kokonaisia öitä -
Tää on niin luksusta. Poika meneen 21 aikaan unille ja herää 7 - 8 aikaan aamulla. Kokonaiset yöt alkoivat siitä, kun siirrettiin hänet omaan huoneeseensa. 



- Nukkumaan meno sujuu yleensä rauhallisesti - 
Pienet vastalauseet toki osoitetaan, kun makuuhuoseen käy tie, mutta otettuaan pienet painit peiton ja nallejen kanssa hän simahtaa tyytyväisenä pylly pystyssä. Hih, hänen nukahtamis asennot on jotain niin epämääräisiä, mutta suloisia. Hän ei ikinä nukahda ns. tavalliseen asentoon, esimerkiksi selälleen tai kyljelleen. 

- Tarvitaan vielä yleensä kahdet päikkärit - 

- Ruoka-aikana ollaan paikalla - 
Ruoka maistuu edelleen hyvin ja pikkuhiljaa aletaan lisäämään myös enemmän maitotuotteita. Maha oli aika sekaisin pitkään, kun siirryttiin pelkkään korvikkeeseen, joten ei olla pidetty tämän kanssa kiirettä. 

 - Hänellä on kahdeksan suloista hammasta -  
4 alhaalla ja 4 ylhäällä

Tapaksia ja skumppaa Tampereella + ARVONTA

perjantai 15. joulukuuta 2017

* Kaksplussan blogiverkoston illan mahdollistivat yhteistyökumppanit

Viime viikonloppuna tiedossa oli jotain aika spesiaalia ja ihanaa! Ohjelmassa oli nimittäin Kaksplussan blogiverkoston pikkujoulut Tampereella! Ihana miniloma ja kokonainen vuorokausi ilman lapsia! Kaikki järjestelyt oli hoitanut Yhtä Kuin -blogin Janette, joten todella iso kiitos hänelle ihan mielettömästä työstä, jonka hän oli tehnyt sen eteen, että meillä olisi kiva ilta.
Meidän ilta alkoi Koskikeskuksen Vilasta, johon meille oli järketty VIP-ilta muodin parissa. Kaksi meistä stailattiin ihanilla vaatekappaleilla ja tämän lisäksi myyjät esittelivät talven muotia. Tarjolla oli kuohuvaa ja pientä naposteltavaa. Erityisesti tällä hetkellä ovat nousussa kukka- ja leopardikuosi sekä materiaalit, joissa on pientä loistetta. Oman huomion kiinnitti erityisesti nämä yksinkertaiset housut, josta minulla ei ole valitettavasti kuvaa tähän laittaa. Ne oli siis todella mukavat päällä, ihan kuin perus kotihousut, mutta silti siistit. Sopii siis hyvin juhlaan tai arkeen.





Tästä meidän ilta jatkui tapaksien parissa Tabar Bar & Sidreria Inezissä. Tykkäsin ravintolan liikeidesta, jossa sai valita  summan, minkä haluaa maksaa ruuastaan ja pöytään tuotiin sen jälkeen yllätys valikoima erilaisia tapaksia. Me herkuteltiin  chili-kanalla, possulla, portobelle-sienillä, oliviiveilla, manchego-juustolla, bataattiranskalaisilla, aiolilla, punajuurilla, chorizolla ja hummuksella patongin kera. Jälkkäriksi oli leivos, jossa oli kiva tulinen jälkimaku. Erityisesti tykästyin bataattiranskalaisiin sekä possuun ja portabello-sieniin. Nälkä todellakin lähti tällä kattauksella, joka maksoi 20e. Kattauksesta löytyi perinteisiä espanjalaisia tapaksien makua: oliiveja, manchegoa, chorizoa ja sieniä. Erityisesti jäin kaipaamaan kuitenkin ehkä vielä enemmän niitä espanjan makuja ja harmittavasti puuttumaan jäi kokonaan äyriäiset, lihapullat ja perunatortilla, jotka ovat omia suosikkeja. Toki listalta näitäkin herkkuja löytyy!

Ravintolasta ilta jatkui vielä Gloria yökerhoon, jossa kilisteltiin muutamat lasilliset skumppaa. Mikäli kaipaat  iltaasi vähän luksusta, niin suosittelen varaamaan ystäviesi kanssa oma pöytä ennakkoon käyttöösi. Kaiken kaikkiaan ihana ja rentouttava ilta. Olipas kivaa päästä reissuun eri kaupunkiin ja höpöttelemään niitä näitä blogi kollegojen kanssa. Viikonlopun jälkeen oikeasti tuntui, että olisi ollut pitemmälläkin rentoutumis lomalla.

Vielä kurkistus meidän ihanaan goodiebagiin. Jälleen kerran se sisälsi kaikkea kivaa, mitä on mahtava päästä hypistelemään oikein ajan kanssa. Omiksi suosikeiksi nousi heti Martinexilta saatu Muumi leivontasetti ja Madragoran Baileys- kahvi sekä mukana tulleet suklaatryffelit. Myös nuo Earth Controlin suklaa päällysteiset ovat ihan super hyviä! Takuuvarma joululahja idea vaikka päiväkotiin tai vanhemmille.


Loppuun vielä ihana arvonta teille rakkaille lukijoilleni, jonka toteutan pitkästä aikaa blogin puolella.  Joku teistä voittaa tälläisen hemmottelupaketin, joka sisältää äsken mainittua Baileys-kahvia ja tryffelipussukan ( lakritsi-vadelma, hasselpähkinä ja piparkakku). Paketista löytyy myös Cloettan Ksylitolikaupasta saatuja ksylitolituotteita. Mukaan tulee myös ihana Design By Ilonan jouluinen kortti ja Body Boomin kahvikuorinta. 



ARVONTAAN PYSTYT OSALLISTUMAAN 

Kerro kommenttikentässä mikä oli kaikkein mielenkiintoisin postaus (ei tarvitse alkaa etsimään otsikkoa, riittää jos muistat pelkän aiheen) tältä vuodelta. Voit halutessasi myös kertoa minkälaisista aiheista haluaisit lukea ensi vuonna. Laitathan viestiisi mukaan myös sähköpostiosoitteen. Arvonta päättyy sunnuntaina 17.12, joten paketti kerkeaa jouluksi uuteen kotiin. 


ONNEA ARVONTAAN 

KIITOS KAIKILLE YHTEISTYÖKUMPPANEILLE!


Helpot lahjat kerhotädeille

torstai 14. joulukuuta 2017




Jälleen on se aika vuodesta, kun lahjoja pitäisi keksiä ihan liian monelle eri ihmiselle. Yksi vaikeimmista ryhmistä on nämä kerho-ja päiväkodin tädit ja eri harrastuksien ohjaajat. Yleensä mennään ihan perinteisellä linjalla, eli mennään ostamaan kaupasta jotain hyvää ja lapsi saa askarrella mukaan jonkun pienen kortin tai joulukoristeen. Voin kuvitella, että päiväkodin työntekijät saavat vuoden päätteeksi aikamoisen kasan kaikkea pientä, mutta tästäkin huolimatta oon tykännyt antaa viime vuosina mm. soodataikinasta tehtyjä pieniä joulukuusen koristeita. Lahjan vieminen päiväkotiin tai harrastuksiin on mielestäni kohteliasta, sillä he tekevät ison työn vuoden aikana kasvattaakseen meidän lapsia, joten joulu on ihana hetki antaa kiitosta siitä myös pienen muistamisen kera. 





Tänä vuonna paketoitiin tädeille jouluiset omena kortit, pipari suklaata sekä joulukuusen koristeet. Pongasin nämä akryllipallot Miia Metson - blogista, joka oli laittanut sisälle valokuvia. Akryllipalloja löytää askartelukaupoista ja niitä myydään eri kokoisina. Pallojen täytteenä voi käyttää lähes mitä vaan ja me päätettiiin hyödyntää havuja, pumpulia ja paljetteja. Sitten vaan pallo kiinni jollain kivalla nauhalla ja joulupallo on valmis! Näitä on myös helppo hyödyntää tulevina jouluina ja vaikka laittaa jotain muuta sisälle. En tiedä kuinka kauan nämä havutkaan pysyy hyvinä, sillä kerättiin ne metsästä, joten toivottavasti ne selviää edes jouluun asti :)  

Oispa ihanaa, jos meillä olisi lapsia...

maanantai 11. joulukuuta 2017

Ne surullisen kuuluisat viimeiset sanat, jonka jälkeen mikään ei ole niinkuin ennen... Voi kuinka erilaiselta maailmaa näyttääkään ilman lapsia, kun kaikki oikeesti on helppoa. Lapsettomien ihmisten on oikeasti mahdotonta tajuta miten vaikeaa edes perusasioiden hoitaminen on lasten kanssa. Otetaampa pari yksinkertaista esimerkkiä:

1. Vessassa käynti 


Lapsia ei pääse pakoon minnekään, ei edes vessaan. Saatat päästä kyllä livahtamaan vessaan sisälle yksin, mutta nämä pirulaiset huomaamat sekunnin tuhannesosassa, että äiti on kadonnut jonnekin ja voi luoja mikä show siitä alkaakaan, kun olet lukittautunut YKSIN vessaan. Lapset roikkuvat oven kahvassa kiinni, hakkaavat ovea ja huutavat pissahätää. Se siitä omasta ajasta ja some tauosta. 

2. Ulos lähteminen


Ilman lapsia se käy kutakuinkin näin - hmm, voisimpa lähteä käymään pikaisesti kaupassa, puen vaatteet päälle ja ovesta ulos. Lasten kanssa se menee näin. Huomaat, että maito on lopussa, joten kauppaan on lähdettävä. Pyydät isompaa pukemaan ulkovaatteita, joka ei suostu pukemaan kuin sen yhden kevät takin, vaikka ulkona sataa räntää niskaan. Samaan aikaan yrität pukea toista makarooniksi heittäytyvää poikaa ulkovaatteisiin ja kuuntelet isomman valitusta, kun mitkään kengätkään ei ole hyvät. Alat etsimään kadonneita lapasia, isomman lapsen valitus yltyy huudoksia ja hän kieltäytyy lähtemästä minnekään, sillä hän ei halua todellakaan laittaa talvitakkia. Olet löytänyt kadonneen lapasen sohvatyynyn välistä ja huomaat, että pienempi on kerennyt vessaan nuolemaan wc-harjaa ja repinyt puolet vaatteista pois päältä matkan varrella. Saat lahjottua isomman pukemaan lupaamalla kaupasta jonkun yllätyksen. Kummatkin lapset ovat vaatteet päällä, kunnes isompi muistaa vessahädän ja sen, että nukke pitää myös ottaa mukaan. Alat etsimään nukkea, jota ei löydy mistään, pienempi hermustuu rattaissa odotteluun ja isompi lapsi hermostuu, kun nukkea ei löydy ja vaatteet ovat jälleen puettava päälle. Päätät unohtaa koko kauppareissun ja hyväksyä tosiasian ettei aamulla ole edes kahviin maitoa. 


3. Ruuanlaittaminen


Voi kumpa rentouttavaa puuhaa ennen ruuanlaitto oli. Lasi viiniä, joku ihana uusi resepti kokeilussa ja hyvä tunnelmallinen musiikki. Lasten kanssa se menee niin, että ruuanlaittoon varataan max 5 minuuttia aikaa, sillä joudut keskeyttämään ruuanlaiton vähintään puolen minuutin välein, sillä samalla yrität estää katastrofeja tapahtumasta muualla päin asuntoa. Yksikin minuutti voi olla liikaa, jos yrität keskittyä pelkästään ruuanlaittoon, sillä sinä aikana poika saattaa olla tyhjentänyt olohuoneen kaapit, sisko on saattanut uusia sisustusta väreillä tai veli on joutunut epäilyttävien kokeiden uhriksi siskonsa koekaniinina. 

4. Rentouttava loma


Voi vitsit sitä aikaa, kun oikeesti voi puhua lomasta sanalla rentouttava. Se oli niin ihanaa, kun sai pakata laukut ja suuunnata kavereitten kanssa kentälle. Kohteella ei ollut mitään muuta väliä, kunhan siellä pystyi vaan nauttimaan lomasta. 

Nykyään sitä aloitetaan loman suunnittelu hyvissä ajoin. Äkkilähdöt jonnekin määrittämättömään x-paikkaan on pois suljettu vaihtoehto, vaan sen sijaan vertaillaan hotellin palveluja, sijaintia kentästä, lapsiystävällistä maastoa, lähimpiä ruokakauppoja, rannan sijaintia, hotellin uima-altaita, hotellin melutasoa, nähtävyyksiä, aktiviteetteja ynnä muuta. Jos ei tämä itsestään ole stressaavaa, niin lapset tuovat siihen oman mausteensa kysymällä puolen vuoden ajan tunnin välein, koska lähdetään lomalle. Lasten odotukset nousevat koko ajan korkeammalle samoiten kun vanhempien stressitaso. 
Sitten kun se matkapäivä vihdoin koittaa, niin se itse matkustaminen. HUH. Voisko tän osuuden vaan skipata, sillä stressaat itsesi hengiltä millä ihmeellä saat lapset pysymään tyytyväisenä monta tuntia paikallaan pienessä tilassa. Autolla matkustaminenkaan ei ole yhtään sen parempi vaihteohto, sillä joudut kuuntelemaan 6h jatkuvalla toistalla sitä samaa rallatusta "pyörät ne pyörivät ympäri ja ympäri, koko päivän". Siis kirjainmellisesti. Siis se rallatus vaan jatkuu koko matkan. Eikä ne lopeta. Edes lahjonta ei tehoa. "ympäri, ja ympäri, koko päivän..." Kaukaisesti muistan vielä sen ajan, kun automatkoilla sai oikeasti kuunnella niitä lempikappaleita cd-levyltä.

Siis lapsettomat ihmiset elkää kuvitelko tietävänsä miltä se tuntuu, kun on lapsia. Kerran yksi ystävä sanoi, että hyvä syy on tehdä lapsia, että pääsee käymään lastentapahtumissa. Välillä en tiedä pitäiskö mun itkee vai nauraa tälle. KYLLÄ lasten kanssa joutuu ja pääsee käymään erilaisissa paikoissa, mutta välillä se on vaan suoraansanottuna niin V*T*N rasittavaa, kun olet järkkäillyt kivaa yhteistä tekemistä ja se hauska tapahtuma päättyy siihen, kun pääsette paikalle, niin lapsi saa megaraivarit ja koko aika meneekin sit siinä kun yrität rauhoitella tilannetta ja päädyt lopulta vaan lähtemään kotiin. Ajatella ilman lapsia olisit päässyt oikeasti jopa nauttimaan tapahtumasta. 

(Sori tästä, mun lapset on oikeesti maailman ihanempia  ja olisinhan mä nyt ihan hukassa ilman näitä mun päivänsäteitä ;)) 

Helpot joulukortit lasten kanssa

perjantai 8. joulukuuta 2017



Meillä neiti on aina tykännyt kaikesta taiteellisesta ja nykyään hän keksii lähes poikkeuksetta kaikki askarteluhommansa itse, kunhan vaan saa välineet käteensä. Hänestä on hauskaa askarrella jotain ja sitten vaikka lähettää se postissa kaukana asuvalle mummolle. Ehkä se tekee välimatkaa pienemmäksi, kun huomaa mummon lähettämästä kuvaviestistä, että askartelu on tullut perille. Kovin usein tätä ei kuitenkaan harrasteta, koska olen vaan niin laiska ostamaan postimerkkejä ja kiikuttamaan kirjeitä laatikkoon, mutta näin joulunaikaan perinteinen joulukortti on ihan ehdoton! 



Idea näihin yksinkertaisiin, mutta kivoihin kortteihin löytyi googlettamalla. Näitä on todella nopea tehdä sarjatyönä ja lapsikin pääsee osallistumaan omien taitojensa mukaan moneen eri kohtaan. Kortissa on punaisia omenoita, jotka on tehty painamalla puolikkaan omenan avulla. Oikeita raaka-aineita käyttämällä saa tehtyä helposti vaikka mitä erinäköisiä leimasimia. Jokin vuosi sitten kaiverrettiin myös sydän perunaan ja painettiin sen avulla kuvioita. 

Minkälaiset joulutervehdykset teiltä lähtee tänä vuonna? 

Joulupäivän herkku - riisivanukas

maanantai 4. joulukuuta 2017

Mikä onkaan ihanempaa kuin herätä jouluaattoon ja riisipuuron tuoksuun. Tosin nykyään sen riisipuuron joutuu keittämään itse yleensä.. Onneksi päästään jouluksi taas mummon patojen ääreen, niin tilanne korjautuu. Yleensä riisipuuroa on tullut syötyä hirvee määrä, sillä jokainen haluaa löytää sen mantelin omasta puurostaan, jos kuitenkin sitä sattus jäämään jäljelle, niin tässä todella yksinkertainen resepti vaikka joulupäiväksi. 



Ainekset
4 dl kylmää valmista riisipuuroa
2 rkl sokeria
1/2 vaniljatanko
1 rkl sitruunanmehua
1,5 dl vaahtoutuvaa vaniljakastiketta

Pinnalle sokeria

Sekoita puuron sekaan siemenet vaniljatangosta, sokeri sekä sitruunanmehu.Vatkaa vaniljakastike vaahdoksi ja lisää puuroseokseen. Laita riisivanukas kulhoihin. Ripottele pinnalle sokeria ja karamellisoi pintaa 225 asteessa muutama minuutti. 

Tarjoile rommi-rusinoiden tai lakkakeiton kanssa!

Minkälaiset herkut kuuluvat teidän joulupöytään?

Kohti joulua - Joulukorttikuvat lapsista

perjantai 1. joulukuuta 2017

*** Seuraa joulukalenteria instassa #kakspluskohtijoulua

Tervetuloa seuraamaan Kaksplus blogiverkoston tyttöjen omaa joulukalenteria. Päivittäin eri bloggaajat julkaisevat jouluaiheisia postauksia, joiden matkassa pääset fiilistelemään joulun tunnelmaa jokaisena päivänä aina jouluaattoon asti. Laita tonttulakki päähän, ota kuppi kuumaa glögiä ja inspiroidu siitä miten valmistella joulua yhdessä lapsen kanssa tai löydä ideoita omaperäisiin itsetehtyihin lahjoihin. Testaa jouluherkkuja maistuvilla resepteillä tai pongaa vinkit onnistuneisiin joulukorttikuviin.

Minä aloitan postaussarjan ja aiheena on joulukorttikuvat lapsista. Ja kyllä, vieläkään ei ole liian myöhäistä tälle! Voit käydä teettämässä kuvat vaikka perinteisesti kuvaliikkeessä tai viikonlopun aikana ehdit esimerkiksi tilata ne Ifolorilta. Heti, kun olin tämän aiheen valinnut, niin iski paniikki! Miten ihmeessä saan toteutettua joulukorttikuvat KAHDESTA lapsesta. Alkuperäinen ajatus oli koota parhaimmat vinkit siinä onnistumiseen, mutta katsotaan nyt miten tässä käy.. tuleeko postauksesta hassun hauska kuvasarja "tältä tämän piti näyttää, mutta meidän versio tästä on.."


1. vinkki
Laita kaikki rekvisiitta valmiiksi ennen kuin lapset heräävät. Suunnittele myös kuvakulmat ja säädä kamera valmiiksi. Trust me, et halua alkaa kaivaa jouluhärpäkettä laatikosta, kun lapset on puettuina ja tonttuhatut päällä. Tässä täytyy olla super nopea ja minimoida kaikki mahdolliset vahingot - kuten kuusen kaatuminen vauvan päälle, kun olet etsimässä niitä ihania blingbling joulupalloja viime vuodelta tai muuta vastaavaa.



2. vinkki
Aloita kuvaaminen heti, kun saat lapset sängystä ylös ja toivo, ettei ne pariin ekaan minuuttiin ehdi tajuta mistä on kysymys ja saat pari onnistunutta ruutua hämyisistä tontuista, jotka tuijottavat haaveillen kaukaisuuteen.



3. vinkki
Kokeile kuvata sisällä ja ulkona eri valossa. Näinä synkkinä ja pimeinä aamuina saatat saada kivan hämärän kuvan jouluvalojen loisteessa. Toisaalta taas ulkona saa otettuna ihanan talvisia kuvia, jos siis siellä on sattunut satamaan lunta. Ulkona kuvatessa on myös suuremmat mahdollisuudet onnistua, sillä yleensä siellä on valoisampaa ja lapset ovat rauhallisempia. Rekvisiitan voi myös pitää aika minimaalisena, sillä mielestäni kauneimmat jouluiset ulkokuvat sisältää ehkä yhden lyhdyn ja havuja. Ja jos varastosta sattuu löytymään joku ihana kelkka, johon voi viritellä taljan, niin se vasta on täydellinen valinta kuviin. 


4. vinkki
Unohda kaikki tämä ja ota rennosti! Ehkä saat jouluaattona ikuistettuna jonkun hämyisen tontun kännykkään, kun sekunnin sadasosan se tonttulakki pysyy päässä. Tämän jälkeen lähetä kuva WA- viestinä perheryhmään ja kavereille kera iloisten joulun toivotusten.


Millä tavalla teillä lähetetään hyvän joulun toivotukset tänä vuonna? 

Muistathan seurata miten joulukalanteri jatkuu! Huomenna aukeaa blogiverkoston toinen luukku ja  Unelmalandian Doris jakaa DIY-vinkin paperiseen joulukuusikoristeeseen!

Oikein rauhallista ja leppoisaa joulun odotusta!

Kohti joulua postaussarjassa mukana olevat kaikki blogit ovat: 

1.12 Love Beyond Words / Joulukorttikuvat lapsista
2.12 Unelmalandia / DIY paperinen joulukuusikoriste
3.12 Laura Palm / Piparkakkuiset pikkujoulut
4.12 Pandamama / Joulukoristelua ikkunoihin lasten kanssa
5.12 Mrs Eriksson’s Room / Jouluun ja sen odotukseen sopivat kirjat, joulukalenteri kirjoista
6.12 Kadun aurinkoisella puolella / Itsenöisyyspäivä, askartelu,suomi100
7.12 Lasten tapaan / Joulupöydän kukat 
8.12 Saron blogi / Viisi lahjojen paketointi-ideaa
9.12 Laurajohanna / Tallin joulujuhla
10.12 JaninaCharlotta / Joululauluja
11.12 In the little cottage / DIY lasihimmeli
12.12 Yhtä kuin / Joulusiivous
13.12 Eat Hoop Love / Jouluinen raakasuklaa 
14.12 MinnaManna / Jouluinen resepti
15.12 Rakkauden iso/pieni kupla /  Joululahjatärppejä ja jouluherkkuja! 
16.12 Yksinhuoltaja-äidiksi2011 / Leipominen
17.12. Millamainen / Meidän jouluperinteet, aattofiilistelyä
18.12 Elämä on Herkkua! / Lapsi tekee joulun
19.12 Onnellinen perhe / DIY Jouluiset sytykesipsit
20.12 Kiljusten blogi
21.12 Sängyn alla
22.12 Snow one like you / Joulupyhien puuhat
23.12 Kotiportailla / Joulu on juhla - Aattopukeutuminen 
24.12 Mama Lina / Kunnioita jouluperinteitä

SEURAA MEITÄ MYÖS INSTASSA JA FACEBOOKISSA

DIY - valkoiset kävyt

keskiviikko 29. marraskuuta 2017

Tässä ohje todella nopeaan diy - projektiin, joka on myös kiva toteuttaa lasten kanssa. Ensimmäiseksi tarvitsee lähteä ulos metsästämään käpyjä. Ainakin meillä 4-vuotias on aina innoissaan, kun saa kerätä jotain ulkoa, jonka saa myös tuoda sisälle luvan kanssa. Tämän jälkeen tarvitset lisäksi muovisen kannellisen astian, kloriittia ja jonkun painon käpyjen päälle.

Valkaistujen käpyjen tekeminen on helppoa.

- Poista kävyistä  roskat.

- Laita kävyt muoviastiaan, jonka jälkeen kaada kloriittia käpyjen päälle niin, että ne peittyvät.

- Laita käpyjen päälle jokin paino, että ne pysyvät upoksissa kloriitin alla.

- Anna käpyjen valkaistua yön yli enintään 24h.

- Laita kävyt talouspaperin päälle kuivumaan. Vie kävyt ulos kuivumaan mikäli haluat välttää valkaisuaineen hajun sisällä. Ulkona kuivatus kertaa yhden tai kaksi viikkoa, joten tämä vaatii kärsivällisyyttä. Kävyt avautuvat uudelleen kuivuessaan. 



Lapsista on aina jännä seurata, kun jokin asia muuttaa muotoaan. Näitä oli kiva käydä aina vähän väliä ihmettelemässä parvekkeella, joko kävyt olisivat avautuneet ja muuttuneet valkoiseksi. Me taidettiin hieman säästellä kloriitin kanssa, sillä kävyistä ei tullut ihan super valkoisia, niin kuin tässä Rauha Rentolan blogissa, mistä idea pongattiin. Tai sitten käpyjä oli liian paljon pienessä tilassa. Oli miten oli, niin kävyt ovat jokatapauksessa kiva sisustuselementti talveen ja ne näyttävät kivalta esimerkiksi tonttuoven edessä. 

SOCIAL BLUEBOOK - apuna arvon määrittämisessä

maanantai 27. marraskuuta 2017

Blogiyhteistyöt - aihe, joka varmasti kiinnostaa niin lukijoita kuin blogi kollegoja. Mitä blogiyhteistyöt oikein ovat ja kuka niistä hyötyy? Mistä tietää kuinka arvokas blogi on ja voiko harrastelija oikeasti tienata kirjoittamisestaan jotain? Näitä kysymyksiä pyrin avaamaan tässä seuraavassa tekstissä ja esittelen teille myös mielenkiintoisen työkalun, jonka avulla pystyt paremmin arvioimaan oman blogisi arvoa. Löysin tämän työkalun Helmihytin blogista ja halusin tämän jakaa myös omille lukijoilleni.

Kuka hyötyy blogiyhteistyöstä?


Ensinnäkin haluan avata vähän tätä yhteistyökuviota. Tähän sopii hyvin sanonta " suomalainen on valmis maksamaan 50e siitä hyvästä ettei naapuria saa satasta". Tunnustan itsekin olevani utelias bloggaajien tienesteistä ja pohdin monesti kuinkahan paljon hänkin ansaitsee kirjoituksistaan. Ammatti bloggaajat ovat kuitenkin asia erikseen, mutta me harrastelijat teemme tätä rakkaudesta lajiin, eikä todellakaan rahan takia, sillä rikastumaan tällä ei pääse.  Minulle yhteistyö merkitsee sitä, että  sen pienen hetken teen töitä yhteistyökumppanin kanssa. Tärkeintä on hyöty yhteistyökumppanille ( ts. markkinointi ) ja hyöty lukijoille ( ts. jokin kiva arvonta tai arvio hyödyllisestä tuotteesta). Tunnustan olevani aika perfektionisti näitten asioiden suhteen ja käytän yhteistöihin monta tuntia vapaa-aikaani. Saatan esimerkiksi kuvata tuotteita monessa eri lokaatiossa ja miettiä tarkkaan tekstin aihetta ja sisältöä. Tärkeintä yhteistyöpostauksissa onkin sisältö ja kuvat, sillä pelkkä yrityksen ja tuotteen esittely on minusta ihan turhaa. Haluan itse lukijana innostua juuri siitä tuotteesta mistä bloggaaja kirjoittaa. Tämän jälkeen, kun teksti on julkaistu, niin alkaa itse tekstin markkinointi. Tavoitteena aina on, että postaus saavuttaa juuri sen kohderyhmän kenelle se on suunnattu. Jos tähän vielä lisätään kommunikointi yhteistyöyrityksen kanssa ja esimerkiksi arvonnan järjestämisen niin työtunneissa mitattuna on tämä aika paljon.

Päämääränä on aina, että yhteistyöyritys saavuttaa maksimaalisen hyödyn yhteistyöstä. Suurin kiitos bloggaajalle on, että yritys ehkä tulevaisuudessa haluaa tehdä uudestaan yhteistyötä. En ikinä kehtaisi tehdä sellaista yhteistyötä, joka ei kiinnostaisi suurta osaa lukijoistani. Some on yksi markkinoinnin kanava ja on hienoa, että yritykset ovat löytäneet sen ja ymmärtävät suurimmaksi osaksi sen tuoman hyödyn. Somen kautta voi saavuttaa todella paljon potentaalisia asiakkaita ja nopeasti. Bloggaajana on tärkeää tietää oma lukijakunta.  Tässä apuna varmastikin usella on Google Analytics. Sen avulla saat tiedot  mm. yksittäisistä lukijoista, geograafiset tiedot, sukupuoli- ja ikäjakauman. Yhteistyö ei tule tuottamaan välttämättä toivottua tulosta, vaikka tekisit sen todella suositun bloggaajan kanssa, mutta hänen lukijakunta ei ole haluamaasi kohderyhmää.

Blogia aloittaessa innostuin kaikista mahdollista yhteistöistä. Olihan se 10e tuote hienoa saada kotiin ilmaiseksi. Nyt kuitenkin arvostan harrastustani ja omaa-aikaa enemmän. Haluan kirjoittaa vaan niistä mielenkiintoisista aiheista ja käyttää aikani niihin. Omaa työtään ei ikinä kannata myydä liian halvalla. Tähän kuitenkin on toki poikkeuksia ja teen mielelläni yhteistöitä esimerkiksi aloittavien yritysten kanssa tai voin kirjoittaa postauksen asiasta, jonka oikeasti koen hyödylliseksi ilman, että saan siitä kovin suurta  rahallista hyötyä itselleni. Oman yrityksen markkinointi on kaiken perusta ja siihen blogit ovat todella kätevä väline.


Mistä sitten tietää kuinka arvokas blogi on? 

Voiko postauksesta oikeasti pyytää jotain vastinetta?


Itse olen pohtinut paljon tätä myös oman blogin kohdalla, sillä on vaikea yrittää arvioita kävijöiden ja seuraajien pohjalta kuinka "arvokas" blogi on. Löysin tähän todella kätevän työkalun nimeltään Social Bluebook. Ohjelman käyttö on todella yksinkertaista - sinne linkitetään omat sosiaalisen median kanavat ja ohjelma laskee niiden perusteella arvon esimerkiksi yhdelle blogi postaukselle. Tässä on kuitenkin toki pari muuttujaa, sillä esimerkiksi se ei laske arvoa tuotantokustannuksille (rekvisiitta yms.) tai  markkointikuluille. Ohjelma ei myöskään voi tietää kuinka laadukasta tekstiä tuotat tai kuinka hyvälaatuisia kuvia otat.

My values näkymässä saa muokattua tietoja esimerkiksi vaihtamalla kuvien määrää tai vaihtamalla tekstin tyyppiä. Esimerkiksi perinteinen postaus on arvokkaampi kuin pelkkä arvonta. Oman blogipostauksen hinta kolmella kuvalla oli n.150e ja neljällä kuvalla hinta oli 200e. Onkin helpottavaa nähdä, että arvo on aikalailla tätä luokkaa mitä itse on kuvitellutkin. Rikastumaan tällä hommalla ei tosiaan vielä pääse ja joutuisi tekemään aika monta yhteistyötä, että kuukausi tienestit olisivat perus palkan luokkaa.


Tuntuu niin oudolta ajatus, että jotkut oikeasti vielä harmittelee sitä, kun joku bloggaaja saa ilmaisen tavaran tehdyn työn tuloksena. Miltä sinusta tuntuisi, että tekisit päivässä 8h päivässä töitä saamatta siitä palkkaa? Toivon, että jatkossa bloggaajat osaisivat enemmän arvostaa omaa työtään ja  yhteistyön merkitystä asiakasyrityksen hyväksi ja myös rohkeasti pyytää siitä sopivaa korvausta. Mutta niin kuin jo kerran todettu, että harrastelijalle blogin kirjoittaminen on enemmänkin intohimoa kirjoittamista ja kuvaamista kohtaan ja jos joskus sattuu siitä jonkun ihanan tuotteen saamaan vaivanpalkaksi, on se mukava lisä siihen. Bloggaajan on kuitenkin hyvä muistaa, että olivatpa seuraaja määräsi kuinka pienet tai isot, niin aina tekemäsi yhteistyö on tärkeää markkinointia yritykselle. Jos teet yhteistyöjulkaisusi huolella, niin yritys saa siitä todella arvokasta tietoa esimerkiksi tuotteen käyttöominaisuuksista sekä esimerkiksi voi jakaa luvallasi ottamiasi kuvia omissa sosiaalisen median kanavissa. Hän pystyy myös käyttämään arviota tuotteesta omilla sivuillaan, esimerkiksi linkittämällä postauksen sinne, jolloin ihmiset, jotka ovat kiinnostuneita juuri siitä tuotteesta saavat arvokasta tietoa. 

Miten sinä suhtaudut yhteistöihin blogeissa?  

Minkälainen yhteistyöpostaus kiinnostaa sinua? 

Onko Social Bluebook sinulle tuttu? 


Hiippapipo ja kaulaliina tupsuilla

sunnuntai 26. marraskuuta 2017

Pitkästä aikaa vähän käsityö juttuja. Aika ajoin innostun näistä aina enemmän ja jos aikaa olis enemmän niin olisi ihana oppia tekemään vaikka mitä vaatteita itse lapsille, koska ne on kuitenkin uniikkeja ja ne voi suunnitella ihan oman maun mukaan. Tällä hetkellä suunnitteilla on muun muassa on peplum-mekko pitsisomistein, mutta edelleen odotan lopullista inspiraatiota siihen. Nyt kuitenkin esittelen viimeisimmän projektin, jonka sain vasta valmiiksi - pikku neidin söpistely setin talveksi. Pongasin tämän iiihanan hiippapipon ohjeen Prinsessajuttu -nimisestä blogista.


Kaulaliinan ohje puolestaan on peräisin ihan omasta päästä. Sinun tarvitsee vaan luoda puikoille pari silmukkaa ja lähteä sitten pikkuhiljaa lisäämään, niin että päissä silmukkamäärä lisääntyy joka kierroksella. Meidän kaulaliinan leveys on 10cm.  Tämän jälkeen neuloin 2o 2n, niin että kokonaispituus kaulaliinalla on 150cm. Toisessa päässä silmukkamäärä puolestaan vähennettiin joka kierroksella, niin että lopulta on enää jäljellä muutama. Tein molempiin päihin vielä tupsut. Tupsut pystyy tekemään näppärästi käyttämällä apuna tupsukehikkoa, joita löytyy esimerkiksi Flying Tiger Copenhagen nimisestä liikkeestä.


Kummatkin ohjeet ovat todella simppeleitä, sillä tarvitsee vain osata neuloa oikein ja nurin. Tällä hetkellä aika ja kärsivällisyys ei riittäisikään opettelemaan mitään uusia monimutkaisia kuvioita, mutta onneksi näilläkin pärjää aika pitkälle. Tämä hiippamalli sopii aika mukavasti myös joulunaikaan! Ajattelin ehkä vielä etsiä jotain heijastinkangasta ja laittaa sydämenmuotoisen heijastimen pipoon kiinni. Koskaan ei voi olla heijastimia liikaa näin pimeänä ja synkkänä vuodenaikana.


Mikä on teidän viimeisin käsityöprojekti? Onko teillä valmisteilla pehmoisia paketteja jouluksi? 

4-vuotiaan vaatekriisi (+ARVONTA)

keskiviikko 22. marraskuuta 2017

Yhteistyössä: Minikoot

Kuinka monella leikki-ikäisen lapsen vanhemmalla on tämä sama ongelma - vaatteet ei ole ikinä oikeanlaiset? Mä siis oikeasti luulin, että tämä kriiseily vaatteiden suhteen olisi helpottanut siitä, kun vauvana itkettiin, kun sukka on huonosti jalassa. Valitettavasti tämän neidin kanssa ongelmat ovat vaan pahentuneet vuosi vuodelta. Tällä hetkellä ollaan siinä pisteessä, että jokaisesta vaatekappaleesta löydetään jotain vikaa. Päälle suostutaan laittamaan vain sukkikset ja mekko. Siltikin, vaikka päällä on ne lempi sukkikset, ne ovat aina jotenkin huonosti jalassa ja mekko on sentin liian lyhyt hihoista. Koko päivä voi helpostikin olla jatkuvaa valitusta liittyen vaatteisiin. 

Aamu on heti pilalla, jos erehdyt ehdottamaan jotain toista vaatetta, sillä ne lempivaatteet ovat pesussa. Jos jonain aamuna onnistutaan selviämään aamutouhujen läpi ilman ainuttakaan negatiivista palautetta liittyen vaatteisiin, niin viimeistään valitus alkaa ulkovaatteiden pukemistilanteessa. 4-vuotias osaa kyllä itsenäisesti pukea kaiken alusta loppuun asti ja välillä hän sen tekeekin, mikäli hän on innoissaan lähdössä jonnekin. Mutta odotapas vaan, kun huomaat, ettei hän innostukseltaan ole muistanut käydä vessassa koko aamuna.. tässä vaiheessa, kun alat riisumaan ulkovaatteita, voit olla aika varma, ettei vaatteet mene suosiolla enää takaisin päälle ja olet valmis unohtamaan koko ulos lähtemisen. 

Meidän 4-vuotias rakastaa eniten kaikkea tyttömäistä. Vaatteista pitää löytyä frillaa ja karkin eri sävyjä. Blaa!:n  vaatteista näitä löytyy. Blaa! haluaa, että vaatteet ovat sellaisia, jota pieni koululainen tai päiväkotilainen valitsee myös itse päällensä. Pukeutuminen pitäisi olla mahdollisimman hauskaa ja mukavaa. Vaatteet kestävät hyvin myös toistuvaa pesua ja ne eivät sisällä haitallisia aineita ja ovat aina huolellisesti tarkastettuja, turvallisia tekstiilejä sekä vastuullisesti valmistettuja.

Miten teillä taltutetaan vaatteiden kanssa kiukuttelevat leikki-ikäiset? 




Saatiin meidän vaativille lapsille Minikoot - verkkokaupasta testiin nämä ihanat Blaa!:n uutuudet. Lilianilla on päällään Venice Dress candy pink sävyssä. Nämä liivimekot on todella monikäyttöisiä, sillä niitä voi yhdistellä erilaisten yläosien kanssa laittamalla välillä paidan päälle tai alle. Lisäksi ne menevät monessa koossa säädettävien henkseleiden ansiosta. Me valittiin koko 98/104, joka menee 99cm pitkällä tytöllä varmasti vielä todella pitkään, joten toivottavasti neiti kelpuuttaa tämän ihanuuden lempivaatteidensa joukkoon jossain vaiheessa.
Patrikilla puolestaan on Sora Suspenders Overall. Tällaisestä haalarista olenkin haaveillut jo pitkään pojalle, sillä pakko myöntää ettei poikien vaatevalikoima ole kovinkaan laaja, joten kivaa välillä pukea jotain muutakin kuin paita + housut. Kannattaa huomioida haalaria tilatessa, että näissä pienten koissa kiinnitys tapahtuu vain napeilla, joten ainakin meillä koko 74/80 (poika nyt n. 75cm) on vielä todella reilu, sillä säätövaraa ei ole kovin paljon. 



Minikoot on ihastuttava verkkokauppa, joka huokuu rakkautta lastenvaatteita ja lastenhuoneen sisustamista kohtaan. Brändien osalta Minikoot haluaa panostaa ekologisuuteen ja vastuullisuuteen tuotteiden valmistuksen osalta. Verkkokaupasta löytyy Blaa!: n lisäksi myös Kiddo Win,YO ZENin vaatteita ja uniikkeja Ninnimoin julisteita sekä Siluettiverstaan valmistamia kauniita puisia esineitä.

Näin joulun alla halusin järjestää teille arvonnan, jossa voittajalle lähtee lahjakortti, jolla voi ostaa vaikka pukinkonttiin sisältöä. Instagramissa käynnistyy arvonta, jossa voittajalle lähtee 25€ lahjakortti Minikoot- verkkokauppaan! Arvontaan pääset tästä


Lisäksi koodilla LOVE saat -15% kaikista normaalihintaisista tuotteista (pois lukien nämä Blaan uutuudet). Koodi on voimassa 30.11 asti. HUOM ilmaiset toimituskulut voimassa myös torstaihin asti. Kannattaa myös tarkkailla Black Friday tarjouksia Minikoot - verkkokaupassa. Shoppailemaan pääset tästä

Vauva 10kk

maanantai 20. marraskuuta 2017

Vauvavuosi senkun lähenee loppuaan ja tää loppuvuosi meneekin nopsaan, sillä ajankulua ei edes huomaa, kun joulunodotus ja sen tuomat kiireet ovat alkaneet. Tässä viime aikoina onkin tapahtunut huimaa kehitystä melkeen joka osa-alueella ja helpottuneena voin myös kertoa, että yksi niistä liittyy myös nukkumiseen! 

Nukkuminen


Vihdoin meillä nukutaan! Lueskelin Lilianin 10kk postausta ja neiti oli nukkunut myös 10kk kohdalla ensimmäisen täyden yönsä ja saman taktisen liikkeen seurauksena - siirsimme sängyn pois meidän makuuhuoneesta. Patrikin kohdalla tämä on aiheuttanut sen, että hän on ilman poikkeuksia nukkunut joka yön vähintään 5/6 asti ja viime aikoina herätys on ollut vasta 8. Mikä suuri vapauden tunne, kun on saanut nukkua koko yön rauhassa omassa sängyssä. Tätä ois voinut siis testata jo aiemmin, sillä nähtävästi meillä lapset ei nuku hyvin meidän kanssa samassa huoneessa (paitsi sitten isompana :D) Meillä siis nukutaan tällä hetkellä niin, että molemmat menee viimeistään 21 unille ja herätään klo 8. Voisiko tämä vaihe jatkua aina? 

Päikkärit ovat myös säännölliset. Patrik nukkuu pienet aamupäikkärit 9.30-11 välillä noin 0.30min-1h. Toiset päikkärit ovat yleensä klo 13-15 ja ne kestää 1-2h. Vielä kuitenkin joustoa löytyy hyvin ja maailma ei kaadu, jos ekat päikkäritm jos toiset päikkärit on vaan 5 min tai päikkärit alkaa tunnin normaalia myöhemmin.

Liikkuminen


Kuukauden sisällä poika on alkanut oikeen kunnolla nousta kaikenlaisia tukia pitkin ylös. Hän nousee ihan jatkuvasti ylös, mutta vielä alastulossa hän kaipaa tukea. Kävelytuen kanssa hän myös osaa kulkea huoneen päästä päähän. Nykyään hän myös enimmäkseen konttailee paikasta toiseen, vaikka pitkään hän meni ovalla istuvalla tyylillä. Hän on todella vikkelä ja enää ei kannata unohtaa vessan ovea auki, sillä hän kyllä huomaa sen heti. Yleensä hän ei viihdy kovin kauaa yhdessä kohteessa ja varsinkin olohuoneesta hän lähtee samantien kohti mielenkiintoisempia tutkimuskohteita. 

Ruokailu 


Patrik syö melkeen mitä vaan hyvällä ruokahalulla. Ollaan tooodella laiskoja tarjoomaan sille sormiruokia. Pikkuhiljaa aletaan ottaa mukaan myös hapanmaitotuotteita, mutta mennään aika rauhallisesti niitten suhteen, sillä lopetin imetyksen reilu 2 viikkoa sitten, joten maha tottuu nyt pelkkään korvikkeeseen.

Sosiaalisuus


Patrik on meidän ilopilleri, joka innostuu lähes kaikesta, mutta on myös rauhallisuuden perikuva. Hän tuijottaa naama peruslukemalla, jos sisko kiljuu vieressä toista tuntia. Pikkuhiljaa kuitenkin alkaa myös omaa tahtoa löytyä ja tietyt lelut ovat hänelle tärkeitä. Pallo ja imuri on ihan parhaita leluja Patrikin mielestä ja niiden kanssa hän jaksaa touhuta vaikka koko päivän. Erityisesti nyt tuo imuri on vienyt hänen sydämensä, sillä hän saa oikeen kunnon raivarin, jos sisko koittaa viedä sitä käsistä. Hän on myös ihan hysteerisen innoissaan aina kun imuroidaan. Tää siivousintoilu on siis näköjään aika kova juttu meidän perheessä. Pallo on ollut alusta lähtien suosikki lelu, jolla hän on osannut jo pitkään heitellä. Ihanaa, kun on sellainen yhteinen leikki, jossa molemmat lapset osaavat olla mukana. 

Joko muilla 10 kuukautiset ovat alkaneet nukkumaan ja onko vauva siirretty omaan huoneeseen? 

*** Patrikin päälle oleva Blaa!:n Sora Suspenders Overall ja Ninnimoin juliste saatu yhteistyössä Minikoot.fi kanssa. Tällä viikolla tulossa ihana Instagram arvonta, jossa luvassa pientä shoppailurahaa! Muista seurata tästä

Dear Santa...

perjantai 17. marraskuuta 2017

Jälleen on se aika vuodesta, kun pikkutontut kurkkivat ja kuulostelevat ikkunan takana lahjatoiveita. Tänäkin vuona pääasia on lapsien lahjoissa, vaikka itseä lähinnä kauhistuttaa ajatus siitä, että leluja tulee lisää entisestään. Lilianilla oli tänä vuonna ensimmäistä kertaa oikein pitkä lista lahjoista, jonka hän kirjuritontun kanssa kirjoitti pukille. Patrikille en oikein osaa edes miettiä mitä hän tarvitsisi, koska hän saa leikkiä yleensä Lilianin leluilla, eikä hän osaa vielä toivoa mitään. 
1. Lahjakortti / HOPLOP, 2. Lääkärintakki / PUNANAAMIO, 3. Pelit / IHANAISET, 4. Stonzit / VIIVI JA VILPERTTI, 5. Paloauto / VAUNUAITTA, 6. Äänikirja / OPPI & ILO, 7. Parkkitalo / LEIKKIEN, 8. Sähköauto / JOLLYROOM

Vanhempien toiveena lapsille olisi myös niinkin tylsä paketti kuin hoplop lahjakortti. Siellä tulee käytyä useasti, joten se ainakin tulee varmasti tarpeeseen. Lilianin toiveena oli tänä vuonna mm. erilaisia pelejä, roolileikkeihin sopivia juttuja ja musiikkiin liittyviä asioita, kuten mikrofoni, kuulokkeet ja oma kantele! Yksi iso yhteinen toive hänellä on myös, sillä hän on pitkään toivonut parkkitaloa ja tästä lahjasta varmaan myös Patriki innostuisi. Lisäksi hänellä oli viimeisenä ihan pienen pieni toive, nimittäin kaksipaikkainen sähköauto, jossa voisi ajalle yhdessä Patrikin kanssa. Ihana idea, mutta ainakaan meidän kerrostalokolmioon ei voi sellaista sijoittaa. Jollyroomissa on muuten todella iso valikoima erilaisia sähköajoneuvoja, jos sellainen on hankintalistalla. 

Patrikin toiveet ovat tällä hetkellä aika käytännönläheisiä ja hänelle voi ostaa vaatteita tai lahjakortin tulevia hankintoja varten. Kovasti hän tykkää erilaisista ajoneuvoista, joten oma sellainen olisi varmasti huippu juttu! Äänikirjat olivat Lilianin mieleen pienenä, joten varmasti sellaisille on myös nyt käyttöä. Stonzit meiltä löytyykin, mutta ne ovat yksi todella hyvä lahjaidea tulevalle taaperolle, jolta ne vielä puuttuvat. Viivillä ja Vilpertillä saat vielä tämän viikon loppuun asti -10% kaikista stonzeista koodilla talvi
1. Ecomuki / ECOFFEECUP, 2. Merinovillakerrasto / RETKITUKKU, 3. Langattomat kuulokkeet / GIGANTTI, 4. Mekko / LUMOAN, 5. Treenitrikoot / INTERSPORT, 6. Origami korut / YO ZEN , 7. Lahjarkortti, 8. Ylipolvenvillasukat / PURA
Okei, pakko myöntää, että olen ikuinen joulu intoilija ja onhan se aina itsekin saada jotain pientä paketista... Nykyään nämä lahjatoiveet on ehkä kuitenkin aika käytännönläheisiä ja sellaisia mitä tulee paljon käytettyä, joten tähän loppuun vielä ihan pieni haaveilulista mitä vanhempien paketetista voisi löytyä. 

Termari on meillä ollut pitkään hankintalistalla ja itselle se todellakin pitäisi saada, sillä monesti käy niin, etten kerkeä juomaan sitä kuppia kahvia ennen kun lähdetään liikenteeseen. Löysin ihania eco kahvimukeja myyvän Ecoffeecup- verkkokaupan. Mukit on konepestäviä ja valmistettu bambusta. Mukit on myös todella kauniita! Lahjatoiveina on myös lämmittävät merinovillakerrastot ja langattomat nappikuulokkeet sekä treenivaatteita, jos me molemmat vaikka innostuttas ensi vuonna taas liikkumaan enemmän... Haaveilen myös mm. tuosta ihanasta Lumoan mekosta ja Vimman leteistä, näyttävistä YO ZEN korvakoruista ja pitkistä villasukista.  Takuuvarma lahja on aina lahjakortti jonnekin vaateliikkeeseen, kauneushoitolaan tai vaikka hotelliin, niin päästäisiin vaikka joskus viettämään laatuaikaa ihan kahdestaan (mikäli lupaus lapsenhoitokeikasta kuuluu myös lahjaakorttiin ;) ) 

Joko teillä on kirjeet kirjoitettu pukille? Mikä on tämän vuoden suosikki lahjatoive? 

Imetys loppuu juhlimalla

keskiviikko 15. marraskuuta 2017

Olen ollut nyt imettämättä lähes kaksi viikkoa. Enää ajatus siitä ei herätä suuria haikeuden tunteita ja päälimmäisenä on helpotus, että saan taas oman kroppani takaisin ja pukea niitä 2 vuotta kaapissa lojuneita vaatteita jälleen päälle. Vaikkakin ajatus siitä etten enää saa samanlaista yhteyttä vauvan kanssa tuntuukin pahalle, jos tämä oli meidän viimeinen vauva, mutta ehkä aika aikaansa kutakin. En suunnitellut tai haaveillut, että imetys jatkuisi näin pitkään, sillä Lilianin kohdalla imetys kesti osittain vain 3kk. Tällä kertaa kuitenkin imetys tuntui hyvältä lähes koko ajan ja aika vaan vilisi silmissä. Nyt ymmärrän myös niitä taaperoimettäjiä, sillä imetystä on vaan yksinkertaisesti vaikea lopettaa sen tunnesiteen ja läheisyyden takia. Varsinkin tämän toisen lapsen kohdalla imetyshetki oli yleensä se ainoa asia, milloin pääsin olemaan rauhassa Patrikin kanssa. Taaperoimettäjää minusta ei silti tullut, sillä ajatus siitä, että joku osaa jo puhua ja repiä paitaa päältä tuntuu oudolta. Ajattelin tehdä tästä pienen koosteen meidän imetystaipaleeseen, sillä haluan muistaa tämän onnistuneen ja ainutlaatuisen kokemuksen. Toivottavasti joku siellä ruudun toisella puolella saa myös rohkaisua meidän tarinasta. 



Ensihetket rinnalla
Ehkä alitajuntaisesti minulla oli ensimmäisistä hetkistä lähtien tunne, että haluan tällä kertaa onnistua paremmin. En kuitenkaan missään vaiheessa halunnut täysimettää, sillä arki on paljon rennompaa, kun myös isä voi osallistua. Onnistuin kuitenkin luomaan pienen pakkomielteen imetyksestä ja tarjosin tissiä heti kun vähänkin vauva äännähti. Maito ei taaskaan noussut kohinalla, vaan sen eteen joutui tehdä kuukausia töitä. Itsellä maitoa ei ikinä ole tullut yli tarpeen ja se on vaatinut alussa sen, etten voinut olla tuntia pitempään poissa vauvan luota. Pääsimme kuitenkin  siihen, että vauva sai 1-2 annosta maitoa pullosta ja loput rinnasta. Pojalle maistui molemmat maidot yhtä hyvin, joten pystyin olemaan aika rennosti, kun pääsin käymään esimerkiksi hyvin kaupassa ilman huolta, että poika huutaisi nälkää. Imetys tuntui alusta lähtien todella hyvälle, sillä poika selvästi nautti siitä läheisyydestä, eikä minua sattunut missään vaiheessa. Patrik on ollut myös todella tyytyväinen vauva, eikä minulla ole ollut tarvetta saada omaa aikaa, sillä hänen kanssaan oli helppo mennä minne vaan. Tilanne oisi varmasti ollut eri, jos vauva olisi itkuinen ja imetys olisi sattunut.  

Vauva ei huoli pulloa
5kk jälkeen meillä upposi pikku mieheen jo soseitakin hyvään tahtiin. Hän oli myös ymmärtänyt sen ettei hänen tarvitse huolia enää maitoa muuta kuin toisesta lähteestä. Yhtäkkiä hän tekikin täys lakon pullolle. Koin tämän todella stressaavaksi, sillä olen aina tottunut siihen, että maito menee myös pullosta. Onneksi kuitenkin meillä syötiin jo hyvin soseita, niin nälkä ei heti päässyt yllättämään vaikkei pullosta niin maito maistunutkaan. 

Vauva puree
Meillä on ollut hampaitten tulon yhteydessä myös muutamia kausia jolloin vauva on purrut enemmän tai vähemmän tissiä. Tämän ollessa pahimmillaan olen harkinnut tekeväni täysstopin tissimaidolle, sillä pelkäsin joka imetyskerralla, että kohta sattuu ja paljon. Valitettavasti tämä on myös ajoittunut kauteen milloin pullo ei kelvannut, joten olin stressaavassa tilanteessa, sillä en halunnut toista pakottaakaan juomaan pullosta. Onneksi nämä puremisvaiheet on yleensä menneet viikossa tai parissa ohi ja niihin on auttanut joku kylmä purulelu.


Lempeä vieroittaminen 
Patrikille oli alusta lähtien tärkeää olla rinnalla ja se oli hänen tapa rentoutua. Hän ei huolinut silitystä tai muuta hyssyttelyä iltaisin. Tämän takia pelkäsin sitä, että miten hän oppii rauhoittumaan jatkossa, kun hän ei juo tuttipullosta, ei syö tuttia, eikä huoli silitystä. En halunnut häntä pakottaakaan luopumaan ainoasta rentoutumistavasta. Löysimme lopulta mieluisan pullon Patrikille ja hän alkoi juomaan pillimukista. Todella hitaasti määrät nousivat ja ehkä 3kk päästä hän joi pääasiassa maidon siitä. Viimeisenä oli enää jäljellä iltamaito- ja aamuyön maito. Muut yöimetyskerrat saatiin loppumaan unikoulun myötä. Turhaan pelkäsin myös tätä hellyyden menettämistä, sillä nyt Patrik nauttii myös kosketuksesta ja sylittelystä aikaisempaa enemmän. 

Viimeinen kerta
Viimeinen imetyskerta oli perjantaina ennen kuin lähdin yön yli kestävälle hotellireissulle kavereiden kanssa. Imetin nopeasti ennen lähtöä ja en vielä silloin tiennyt, että se olisi viimeinen kerta. Ilta sujui todella hyvin ja pystyin täysillä rentoutumaan. Myös Kimmo sai ennätysajassa pojan nukkumaan, eikä tämä ollut herännyt kertaakaan yön aikana. Poika oli juonut koko ajan hyvin pillimukista. Tullessani seuraavana päivänä kotiin ei hän myöskään vaikuttanut kaipaamaan enää rinnalle, joten en myöskään yrittänyt sitä tarjota. Hän oli tehnyt päätöksensä, jos kerran äiti jättää julmasti hänet koko yöksi, niin hän on sen verran iso poika jo ettei tarvitse tissiä. Myöskään maito ei enää noussut juuri ollenkaan, joten varmaan myös kropalle tämä juhlailta oli merkki siitä, että maitoa ei enää tarvita. Itselle ensimmäiset päivät olivat todella haikeita ja niin hassulta kun se kuulostaa en pystynyt kunnolla katsomaan edes Patrikia, kun pelkäsin, että hän on loukkaantunut. Koko tämän ajan hän on kuitenkin oikeasti ollut oma iloinen itsensä ja keskittynyt treenaamaan tukea vasten kävelyä ja nousemista. 


Kaiken kaikkiaan meidän imetystaipale oli todella ihana ja onnistuttiin selviämään haasteista. Sain pidettyä rennon otteen lähes koko ajan ja loppua kohden imetys tuntui vaan entistä paremmalta. Puolen vuoden jälkeen vauva yleensä tarvitsee vain tiettyinä kellonaikoina ravintoa, joten tämä teki siitä vielä helpompaa, kun ei tarvinnut miettiä koska seuraava nälkä iskee. Oma neuvoni hankalille ensimmäisille kuukausille onkin, että jaksa yrittää omien voimavarojen mukaan. Yleensä imetys lähtee kunnolla käyntiin vasta parin kuukauden jälkeen, kun asiaan on päässyt kunnolla kiinni ja se ei ole enää pelkästään stressaavaa. Itsekin oikeasti luulin, etten varmaan hirveästi nauttisi imetyksestä ensimmäisen lyhyen kokemuksen jälkeen, mutta toisin kävi. Olen onnellinen, että sain kokea sen tyytyväinen tuhinan rinnalla, minkä toivoisin aina muistavan.  Imetyksestä ei kuitenkaan kannata tehdä mörköä, sillä vauvavuosi on myös paljon kaikkea muuta, jos imetys vaan tuntuu ahdistavalta tai se ei onnistu, niin pullo on myös yhtä tehokas vauvan tainnutus väline. 

Minkälaisia imetystarinoita teillä on jakaa? Minkälaisia fiiliksiä imetyksen lopetus aiheutti? 

Kengät vai töppöset vauvalle talveksi?

maanantai 13. marraskuuta 2017

Yhteistyössä: Viivi ja Vilpertti

Ja taas päästäänkin lempi aiheeseen, eli lapsen pukeminen kylmillä keleillä. Miten sitä tuntuu, että on aivan yhtä hukassa tämän toisen kanssa, mitä oli ensimmäisenkin kanssa. Varsinkin, kun hän on syntynyt eri vuodenaikaan. Patrik täyttää tässä kuussa 10kk, joten talvella hän luultavasti opettelee myös kävelemään. Tässä vaiheessa kuitenkin hän etenee lähinnä konttaamalla ja istualtaan pomppien, joten mitkään järeät kuomat eivät varmastikaan saa kannatusta pojan puolesta. Olinkin ihan super innoissani, kun meidän kenkä ongelmaan tuli ratkaisu, kun saatiin testiin nämä Stonz Bootiesit Viivi ja Vilpertti verkkokaupasta.

Viivi ja Vilpertti on Kaustisilla toimiva pienyritys, jonka tuotevalikoimaan kaikki odotuksesta äitiyteen. Tuotemerkkien osalta valikoima on todella kattava ja verkkokaupasta löydät Stonzien lisäksi mm.  Play & Go:n kätevät säilytyspussit, ezpzin  ruokailualustat, ChooMeen kätevät välipalapussit sekä Plan toysin ja Jabadabadoon puiset lelut. Viivin ja Vilpertin valikoimista löytyy myös ihastuttavia vaatemerkkejä, kuten Blaa! ja Paapii design.



Stonzeissa yhdistyy mielestäni kengät sekä töppöset. En ala tässä luettelemaan kaikkia mahdollisia ominaisuuksia, mutta meille tärkeimmät jutut on ehdottomasti ne, että jalat pysyy kuivina ja lämpiminä sekä tossut on helppo pukea ja ne pysyvät jalassa liikkuvan vauvan mukana. Tossujen pohja on valmistettu 100% kierrätysmateriaalista ja se on liukumatonta kevyttä materiaalia. Pienen kävelemään opettelevan vauvan kannalta pohjan tulee olla liukumaton, sillä pelkillä töppösillä jalat varmasti karkaavat alta, jos maa on yhtään liukas.


Meillä meinasi mennä heti vikaan tossujen hankinnassa koon valinta. Näin kylmien ilmojen tullessa kannattaa ottaa huomioon se, että tossujen sisään täytyy laittaa villasukka tai erikseen ostettava Sherpa-fleece Linerz. Linerzit pienentää kenkää merkittävästi, joten kannattaa ehdottomasti valita se isompi koko, jos yhtään mietityttää. Vauvan jalka kasvaa todella nopeasti ja mielestäni, kun kyseessä on tälläiset pehmeät tossut, niin ne voi olla myös reilut, sillä jalka saa vapaasti siellä liikkua. Sidottavien narujen ansiosta isommatkin tossut pysyy jalassa. Me valittiin L-koko 10 kuukauden ikäiselle pojalle, sillä edessä on vielä pitkä talvi ja kevät jolloin Stonzeja tullaan käyttämään aktiivisesti. Tällä hetkellä ne ovat kuitenkin reilut, mutta pysyvät parhaiten jalassa, kun laittaa ne haalarin alle ja haalarin lenksuilla vielä pohjasta kiinni.


Stonzien käyttöikä on pitkä, sillä ne voi lämmittää ihan pienen vauvan jalkoja vaikka kantorepussa tai rattaissa. Konttaavan ja kävelemään opettelevan lapsen jalassa Stonzit ovat myös erinomainen vaihtoehto. Pohja on kestävää ja kevyttä hypoallergeenista PLUSfoam materiaalia, joka ei kerää itseensä bakteereja. Bootiesit hylkivät myös vettä ja tuulta, joten jalat pysyvät kuivina kosteammillakin säillä. Stonzit ovat myös Suomen neuvolalehden suositus ensikengiksi, sillä pehmeä jalan kehittymiselle soveltuva pohja antaa mahdollisuuden jalan liikkua ergomisesti. Kokoja löytyy aina 3-vuotiaaseen asti, jolloin Stonzeja voi käyttää esimerkiksi päikkäriaikaan, sillä nukkuminen on varmasti mukavempaa pehmeissä jalkineissa. Stonzeja voi myös huoletta pitää eri vuodenaikoina aina pakkaskeleistä viileisiin kesäiltoihin asti. Viime kesänäkin kaipailin monesti vauvan jaloille suojaa, sillä kylmä tuuli yleensä viilensi jalat nopeasti kantoreppuilussa.

Jos mietit miten kummassa saat Stonzit jalkaan Linerzien kanssa, niin me tykättiin laittaa pehmuste ihan suoraksi puvun alle. Näin se myös pysyy puhtaana ja lämmittää paremmin jalkaa pitemmältä matkalta. Toisen lapsen kohdalla ensisijaista on käytännöllisyys, vaikka onhan nuo Linerzit todella söpön näköiset haalarin päällä.


Kasvavalla vauvalla tilanteet saattavat muuttua hyvinkin nopeasti ja huomaatkin, että yhtäkkiä vauva ei enää viihdykään rattaissa ihmetellen, vaan haluaakin päästä hiekkalaatikolle pyörimään. Näin ollen on fiksua hankkia kerralla sellaiset jalkineet, jotka on mukavat rattaissa, mutta menevät myös konttaillessa nurmikolla ja ensiaskeleiden harjoittelussa. Stonzit ovat pehmeä lasku kenkien maailmaan. Meillä nämä Stonzit tulevat olemaan käytössä koko talven ja vielä keväälläkin ne menevät hyvin päikkäreillä.


Mikäli teillä on vielä vauvan kengät hankintalistalla talvelle / keväälle tai jonkun pienen taapertajan joululahja on vielä mietinnässä, niin minulla on ilo tarjota lukijoilleni -10% alekoodi Viivi ja Vilpertti -verkkokauppaan. Stonzeja löytyy vaikka missä ihanissa väreissä ja  valikoimaan pääset tästä. Koodilla talvi saat -10% kaikista Stonzeista  ajalla 13.11-19.11.2017.

Minkälaiset ensiaskelkengät ovat olleet teidän valinta talveksi? Onko teillä kokemusta Stonz jalkineista ensiaskelkenkinä? 
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...
CopyRight © | Theme Designed By Hello Manhattan