Slider

Yhden lapsen äiti

sunnuntai 4. joulukuuta 2016

Reilut kolme vuotta äiti uraa takana ja sen ajan olen saanut jakaa yhden pienen prinsessan kanssa. Vaikka nyt olen jo kahden lapsen äiti, sillä mahassa on ihan oikea pieni ihminen, niin konkreettisesti se ei vielä paljon näy meidän elämässä. Nyt on hyvä aika vielä jakaa ajatuksia siitä minkälaista on olla vain yhden lapsen äiti. 

Esikoisen kohdalla oman ajan katoaminen tuntui aluksi haasteelliselta, sillä ovesta ei vaan voinut lähteä ulos, vaan se vaati todella paljon valmisteluita. Nykyään asia on taas eri, kun neiti saa itse puettua vaatteet päälle ja ulos lähtö käy hyvinä päivinä minuuteissa. Arki on siis sujuvaa ja nopeatempoista, sillä ei tarvitse myöskään miettiä minuutin tarkkuudella koska seuraava nälkä yllättää, pitääkö vaippa tai koska seuraava päiväuniaika on. Lilian on kulkenut matkassa niin pitkän ajan, että olisi jopa outoa käydä ilman häntä ruokakaupassa ja kierrellä hyllyjen välejä kaikessa rauhassa pysähtymättä karusellin viereen. 


Omaa aikaa on mahdollista saada niin paljon kuin on tarve, sillä perheessä on kaksi aikuista ja sopimalla omista menoista on toisen mahdollista jäädä kotiin lapsen kanssa. Tästä ei myöskään aiheudu huonoa omaatuntoa, sillä näin molemmat saavat viettää myös kahdenkeskistä aikaa Lilianin seurassa. Pikku vauvan luota pois lähteminen on aina asia erikseen, sillä aina mielessä pyörii ajatus siitä pärjääkö se isi nyt varmasti ja olenko kamala äiti, kun haluan myös omaa aikaa. 

Myös kahdenkeskistä aikaa on nykyään, sillä neidillä on selkeät rytmit ja hän menee klo 20 jälkeen iltatoimien jälkeen omaan huoneeseen joko suoraan nukkumaan tai leikkimään vielä vähäksi aikaa yksin. Näin meille jää sohva-aikaa useampi tunti, sillä myöskään yöherätyksiä ei ole tarvinnut pelätä. Lilian on myös todella reipas ja jää mielellään tuttujen hoitajien kanssa hetkeksi ja mummoloissa yökyläilythän on nyt tuon ikäisen kohokohtia. 



Elämä yhden 3-vuotiaan kanssa on siis suoraan sanottuna helppoa, vaikka uhmavaiheita tulee ja menee, niin ne kuuluvat osana arkeen. 3-vuotias on jo niin fiksu, että ymmärtää puhetta ja sen ettei kaupassa ole kovin kiva jäädä huutamaan karkkihyllyn eteen. Myös arkisiin asioihin hän osaa suhtautua ilman raivareita, sillä hän ymmärtää, että ruoka täytyy tehdä joka päivä ja aina ei ole aikaa leikeille. Hyvän mielikuvituksen ansiosta hän myös osaa leikkiä yksin, joten päivässä on hetkiä jolloin tulee tilanteita jolloin miettii, että mitä sitten itse tekisi. 

Huonon päivän sattuessa tai kipeenä ollessa pystyn kuitenkiin makaamaan tarvittaessa koko päivän neidin vierellä ja tarjoamaan hänelle turvaa ja lämpöä. Minun ei tarvitse jakaa aikaani tai rakkautta kenenkään kanssa, vaan voin olla aina läsnä hänelle, kun hän sitä tarvitsee. Suurin pelkoni kahden lapsen äitinä liittyykin juuri tähän, kuinka pystyn jakamaan aikana, jos molemmat tarvitsevat samalla hetkellä apua. Pelkään myös, että suhtautumiseni Lilianiin muuttuu ja vaadin häneltä liikaa, vaikka hän on edelleen myös pieni, jonka ei tarvitse selvitä kaikesta yksin. 




Miten teillä elämä on muuttunut toisen lapsen syntymän myötä? Onko suhtautuminen esikoiseen muuttunut samalla? 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista! :)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...
CopyRight © | Theme Designed By Hello Manhattan