Slider

Tyttö

torstai 31. maaliskuuta 2016

Mistä tietää, että meillä kasvaa pieni tyttö? 


Äiti ei saa enää valita aamulla vaatteita, vaan neiti kaivaa kaapista pitkän pohdinnan jälkeen mieluisan asukokonaisuuden. 

Vaatteita vaihdetaan päivän aikana about tuhat kertaa, kun se edellinen ei ollutkaan kiva. 

Vaatteet menee myös vaihtoon heti, kun ne kastuu ihan vähäsenkään. 

Shoppailu on kivaa! Kauppoihin vois lähtee vaikka joka päivä ja erityisesti, jos pääsee kahvilaan istumaan ja valitsemaan jonkun kivan mekon vaatekaupasta. 




Sukkahousut ahdistaa, mutta niitä on vaan pakko käyttää, kun on pakko saada joku kiva mekko päälle. 

Raivarit voi saada ihan kaikesta. Siis IHAN KAIKESTA!. Raivarin syyllä ei ole oikeestaan edes väliä, kunhan vaan välillä voi vetää kunnon kilarit. 

"Mitä sitten tähtäisiin" -kuuluu tytön suusta vartin välein. Koskaan ei voi olla paikoillaan ja röhnöttää sohvalla katsellen telkkaria.


Hoivavietti on todella kova. Päiväkodissa ja kotona nukuista ei voi pysyä erossa puolta tuntia kauempaan ja ne on myös otettava mukaan ulos leikkeihin ja kauppaan mukaan. 


"Äiti ota kuva minusta nyt" "Näytä, näytä tuliko hieno?"(oon ehkä aivopessyt neidin ja välillä se pyytää ottamaan itsestään kuvia :D) 





"Äitii, toi on ihana ja toi ja toi. Ostataan ne kaikki!" 

"Minäkin haluun jo meikata!" 

"Eihän tarvii laittaa haalaria, kun housut ja takki on paljon hienommat?". 

"ISI on PARAS!" ja piste. 



Minkälaisia tyttöjä teillä asuu? 

PääsiäisLOMALLA!

tiistai 29. maaliskuuta 2016

Tulipa taas tarpeeseen tämä pikkuinen hengähdys perus arkeen, vaikka mitenkään täysin rentouttavaa meidän pääsiäinen ei ollut, sillä auton mittariin kertyi kolmen päivän aikana pitkälti yli 1000 ajettua kilometriä. Perjantain minun vanhempien tupla 60-v juhlista selvittyä suunnattiin heti lauantai aamuna kohti Kuopiota ja jätettiin neiti ensimmäistä kertaa mummolaan yökylään. Kerettiin päivän aikana hieman shoppailla, käydä ihastelemassa ystävän vauvaa sekä illallistaa ravintola Rustikissa. Ravintola oli rakennettu torin alle, joten miljöö oli tunnelmallinen kellari. Ruoka oli maukasta ja erityisen hyvää oli alkuruokana ollut mustajuurikeitto. Pääruuaksi otettiin friteerattua possunposkea, joka oli hieman pettymys. Ehkä siksi, että iski hieman annoskateus. Jälkiruokana puolestaan oli suklaakakkua, joka nyt on aina hyvää! Saatiin houkuteltua meidän seuraksi myös ystäväni vähäksi aikaa irtautumaan vauvan hoitopuuhista. Oli kyllä ihanaa syödä rauhassa illallinen tunnelmallisessa paikassa laatuseurassa.



Yö vietettiin Kuopion Scandicissa, mikä oli mukava perus hotelli hyvällä aamiaisvalikoimalla. Aamulla sitten suunnattiin takaisin minun vanhemmille, jossa Lilian oli viihtynyt hyvin. Maatilalla riittää varmasti hieman eri tavalla kaikkee puuhasteltavaa verrattuna kotioloihin, joten on ihan hyvä välillä päästä tutustumaan erilaisiinkin maisemiin. Huomasin kyllä, että erilainen viikonloppu vaati myös veronsa ja paluumatkalla meinasi iskeä pariin otteeseen väsymys kiukutus, kun autossa ei mainannut uni tulla. Kaiken kaikkiaan kuitenkin automatkat sujuvat tällä hetkellä hyvin, sillä Lilianin kanssa pystyy touhuamaan matkan aikana jo niin paljon erilaisia asioita ja hätätapauksessa herkuilla lahjonta toimii sata varmasti. 




Maanantaina onneksi ei vielä joutunut palaamaan takaisin arkeen, vaan päästiin nauttimaan laatuajasta koko perheen kesken. Tällä viikolla alkaa jo huhtikuu, joka tarkoittaa sitä että kohtahan on jo kesä! Eilen päästiinkin ensimmäistä kertaa testaamaan jo vk-asua. Ihanaa, kun aurinko jo lämmittää nuin kivasti! 

Mitenkä teidän pääsiäinen sujui? 

PERHELOMALLA

torstai 24. maaliskuuta 2016

Voi ne niin ihanat perhelomat. Niitä aletaan odottaa jo pakkasen hipoessa 30 astetta. Silloin on hyvä aika suunnitella matkatoimistojen kuvastojen avulla täydellinen kohde tälle kesälle. Matkan lähestyessä aletaan pikkuhiljaa pakkeilemaan, tarkistetaan vähintään 10 kertaa että passi on voimassa, varaudutaan tarvikkeiden puolesta kaikkeen mahdolliseen ja  panikoidaan lentokentälle ehtimisestä ja suunnitellaan siirtymävaiheet kohteessa sekä etsitään sopivat ruoka- ja aktiviteettipaikat kartalta. 


Hieman erilaista matkustelua kuin  kavereiden kanssa, jolloin pakattiin nopeasti tavarat kasaan edellisenä päivänä ja lähdettiin reissuun ilman pienintäkään stressiä ja loma oli juuri sitä itseään. Miksi me sitten lähes joka ikinen vuosi kuitenkin lähdetään perheen kesken lomalle, vaikka se on kaikkea muuta kuin sitä lomaa? Koska se on täynnä niitä ainutlaatuisia kokemuksia. Vaikka perhelomat aiheuttaakin stressiä kertaa miljoona, niin silti reissaaminen on aina irtiotto arkeen. 


Me ollaan oltu reissattu Lilianin kanssa ulkomailla kaksi kertaa. Reissaamisessa pienen lapsen kanssa on aina omat haasteensa, mutta onneksi Lilian on seikkailija luonne, joka nauttii uusista ihmisistä ja ympäristöistä. Meidän ensimmäinen reissu Rhodokseen meni aivan käsikirjoituksen mukaan. Lilian oli silloin vielä vauva ja neiti viihtyi etelän lämmössä paremmin kuin kotona. Toinen reissu Alanyaan oli puolestaan jo hieman enemmän haasteellisempi, sillä neiti ei enää viihtynyt rattaissa. Kohteessa oli myös liian kuuma, joka oli tuskallista meille kaikille. Lilian kuitenkin rakasti kaikkea uutta ja olisi voinut olla altailla vaikka koko päivän, mutta meidän vanhempien hysteerisyys sairastumis vaaran suhteen rajoitti lopulta liikaa loma tunnelmaa. (neitille tuli oksennus ja kuume kylään eräänä yönä, joka on varmasti tooodella yleistä, mutta silti karmaiseva kokemus) Yhteistä rentoutumis aikaa pienten lasten kanssa reissatessa ei valitettavasti ole, joten suosittelen ottamaan isovanhemmat tai tädit mukaan, niin pääsette hetkeksi rauhassa itsekin nauttimaan auringosta! :) 


Me ollaan ehdottomasti enemmän rantaloma ihmisiä. Lilianin kasvaessa tämä varmasti korostuu, sillä sitten neiti voi jo leikkiä altailla itsenäisesti vanhempien maatessa aurinkotuoleilla. Lapsen kasvaessa varmasti myös lomien erilaisten aktiviteettien määrä tulee kasvamaan, sillä neiti haluaa varmaankin käydä vesipuistoissa ja muilla retkillä. Myös vanhemilla on omat kiinnostuksen kohteet, joten on tärkeää että kaikki saavat reissusta irti jotain. Myös pelkälle rentoutumiselle täytyy jättää aikaa. Mikään ei ole stressaavampaa kuin olla koko ajan lomalla menossa jossain. 


Mitään katastrofaalista ei meidän reissuilla ole koskaan käynyt. Lilianille on varmasti reissuissa tärkeintä se, että saa uusia kokemuksia molempien vanhempien kanssa. Lapsillakin on parempi fiilis reissun suhteen, jos vanhemmat eivät stressaisi ihan kaikesta, sillä huono fiilis tarttuu heti. Lomailu onnistuu parhaiten, kun nautitaan yhdessä uusista seikkailuista, mutta annetaan myös mahdollisuus kummallekin vanhemmalle siihen rentoutumiseen. Kohteeseen on varmasti myös hyvä tutustua ennakkoon, sillä lasten kanssa ei voi vaan mennä paikasta toiseen, sillä muuttuvia tekijöitä on niin paljon. Muistan omasta lapsuudestani sen, kuinka kireä tunnelma välillä matkoilla oli, kun kaikki lapset huusi yhtä aikaa, liikenne oli ihan sekavaa eikä ruokapaikkaa löytynyt. Tältä on tuskin mahdotonta koskaan täysin välttyä, sillä riitoja tulee aina. Riidoistakin huolimatta oli se kesän reissu aina koko vuoden odotetuin juttu, josta riitti kertomista kavereille. Reissailu vaatii aina rohkeutta, sillä on pakko uskaltaa heittäytyä niistä tutuista kotiympyröistä eroon. Olkaa siis rohkeita, sillä on se sen arvoista! 

Pakko myöntää, että näitä kuvia katsellessa reissukuume nousee kyllä. On se matkustelu sen verran kivaa! Onko teillä suunnitteilla reissua täksi kesäksi? 

ARVONTA: Liput Lapsimessuille

tiistai 22. maaliskuuta 2016

Varmaan moni teistä lukijoista on suunnitellut lähtevänsä tänä vuonna Lapsimessuille, jonne olisi nyt tarjolla  2 lippua. Lapsimessut järjestetään tänä vuonna 15.-17.4.2016 Helsingin Messukeskuksessa. Samaan aikaan käynnissä on myös pienoismallitapahtuma Model Expo, Kädentaitotapahtuma sekä OutletExpo. 16.-17 päivä avoinna on myös Eläinystävä-tapahtuma. Olen nyt käynyt kahtena vuotena messuilla ja viime vuoden tunnelmia pääset lukemaan tästä.

Nyt arvotaan siis 2 lipun paketti messuille. Liput oikeuttavat yhteen käyntikertaan ja halutessaan pääset vierailemaan kaikissa  näissä tapahtumissa. Arvontaan voit osallistua seuraavanlaisesti: 

1 arpa kommentoimalla tätä postausta
2 arpaa tykkäämällä blogin sivuista bloggerissa, facebookissa tai seuraamalla instagramissa

Arvonta päättyy 31.3

Paljon arpaonnea ja toivottavasti nähdään messuilla! 

Virvon varvon

maanantai 21. maaliskuuta 2016

Käytiinkö teillä eilen virpomassa?

Meidän neiti on ehkä vielä hieman pikkuinen kiertelemään pitkin katuja virpomisvitsat ja herkkukori kädessä, mutta ei se estänyt meitä silti somistautumasta viime sunnuntaina tunnelmaan. Käytiin tänä vuonna viemässä virpomisoksa vain mummilaan, mutta ehkä jo ensi vuonna laajennetaan meidän reviiriä muihin sukulaisiin ja ystäviin. Tänä vuonna neiti osasi hienosti jo virpomislorun, mutta ei ihan hoksannut täysin koko ideaa, vaan loppujen lopuksi tyytyi ojentamaan hienon tekeleensä, josta sai toki palkkionsa.


Lilian rakastaa kaikenlaista taiteellista tulkintaa, joten maalattiin oksiin hänen kanssaan pääsiäismunia ja kerättiin oksat omin kätösin puskasta. Höyhenien rautalanka kiinnitysmekanismi oli tänä vuonna vielä hieman liian vaikea, joten äiti sai auttaa tänä vuonna vitsojen teossa.

Muita pääsiäisvalmisteluja ei olla juurikaan tehty, mutta rairuohot saatiin eilen istetettua tyhjään kanamunakennoon. Istutin jälleen ne viime vuotiseen tapaan vaipasta löytyvään valkoiseen pumpuliin. Nyt jännätään alkaako jotain ruohon tapaista näkymään ennen pääsiäistä. Toteutuksen suhteen minulla on suuret visiot, sillä Lilian pääsee vielä maalaamaan kennoa, liimailemaan siihen höyheniä ja oma maalaamiaan pääsiäismunia.


Pääsiäinen me vietetään kuitenkin kokonaan pois kotoa ja suunnataan minun vanhempien luokse savon suunnille. Edessä on jännä reissu, sillä Lilian jää sinne ensimmäistä kertaa yökylään ja me suunnataan Kimmon kanssa Kuopioon hotelliin yöksi.  Pientä rentoutumista siis suunnitelmissa, joka tulee kyllä taas tarpeeseen. 

Minkälaisia pääsiäissuunnitelmia teillä on? 





Helpot ja nopeat juustoskonssit

perjantai 18. maaliskuuta 2016

Innostuin viime viikonloppuna leipomaan sämpylöitä pitkästä aikaa (koska en jaksanut lähteä kauppaan hakemaan leipää.) Jostain syystä leivän tekeminen aiheuttaa kauhukuvia sen pitkästä valmistusajasta. Ehkä tämä pohjautuu lapsuuteen, jolloin KAIKKI leivät tehtiin juuresta lähtien ja valmistaminen kesti kirjaimmellisesti useamman päivän. Ihan sellaiseen en ole kuitenkaan itse ryhtynyt, mutta silti leipätaikinan teko ottaa oman aikansa, kun aineksia lisäillään vähän väliä, että taikina saadaan sopivan tuntuiseksi. Tämän jälkeen taikina vielä kohotellaan lämpimässä vedessä ja mahdollisesti vielä liinan alla. 

Tämän reseptin avulla vältytään näiltä kaikilta hidastavilta tekijöiltä. Kyseessä on siis skonssit, joissa aineet vain sekoitetaan yhteen, muotoillaan taikina sopivankokoisiksi paloiksi ja paistetaan. Myös hiiva on korvattu leivinjauheelle, joten myös sen liottamiselta vältytään. 



Juustoskonssit 

4dl vehnäjauhoja
1tl leivinjauhoja 
1tl ruokasoodaa
1/2 suolaa
1tl sokeria
50g voita
2dl maitoa
2dl juustoraastetta

voiteluun:
1 keltuainen
1rkl maitoa


Valmistusohje:

Sekoita kuivat aineet ja nypi kylmä voi joukkoon. 
Sekoita joukkoon juustoraaste, maito ja sekoita. 
Kaulitse taikina 3cm paksuiseksi levyksi ja esimerkiksi juomalasia apuna käyttäen skosseja taikinalevystä. 
Sivele skonssit muna-maito seoksella ja paista 200 asteessa n.15 minuuttia. 

Alkuperäinen resepti: Valio

LAPSILUKU

torstai 17. maaliskuuta 2016

Kiitos kaikille ihanista viesteistä edelliseen postaukseen liittyen. Mieltä lämmitti myös se, että jotkut rohkaistuivat kertomaan myös omakohtaisesta kokemuksesta. Esikoisen kohdalla tälläisiä asioita ei tullut rehellisesti sanottuna ollenkaan mietittyä, kun kaikki sujui niin hyvin. Mikään kuitenkenkaan ei ole itsestään selvää mitä tulee lasten saamiseen. <3 Vähän tähän samaan aiheeseen liittyen jatkan kirjoittamalla tämän viikon MHL:n aiheesta, joka koski ihanne lapsilukua sekä sisarussuhteita. 

Minulla itselläni on kaksi sisarusta ja olin meidän perheen esikoinen. Miehen perheeseen kuuluu puolestaan yhteensä 5 veljestä. Molemmat siis ollaan kasvettu sisarusten ympäröimänä. Oli siis aika itsestään selvää, että haluamme enemmän lapsia kuin yhden. Jos meidän lapsiluku jäisi yhteen tulisi varmasti ainokaisesta aika lellitty, joka saisi meiltä jatkuvan huomion. Sisaruksilla on mielestäni suuri merkitys oman kasvun ja kehityksen takia, sillä juuri sisarukset opettavat elämän kovuuden heti lapsesta lähtien.


Tästä päästäänkin tuohon suosittuun ikäero aiheeseen. Lapsille olisi varmaan mieluisaa, jos samassa perheessa olisi pienellä ikäerolla monta sisarusta, sillä leikkikavereita riittäisi, kun kiinnostuksen kohteet ovat suht samat. Vanhemmille pienet ikäerot saattavat olla kuitenkin erittäin raskaita, sillä elämä pienen lapsen kanssa ei ole missään tilanteessa helppoa. Vauvat ja taaperot vaativat lähes 24/7 huomiota, joten elämä pöyrisi koko ajan niiden ympärillä. Tämä voi olla myös kohtalokasta vanhempien väliselle suhteelle. Lilianin vauvavuosi ei ollut sieltä helpoimmasta päästä, sillä neiti itki mahaansa ensimmäiset 4kk:tta yömyöhään, jonka jälkeen ajoittaiset yöheräämiset ovat jatkuneet lähes tähän päivään asti. Toista tälläistä tapausta ei pienellä ikäerolla ollut suunnitelmissa. Toisaalta on hyvä tietää, että vauvavuosi voi olla myös erittäin haastava, joten toisen kohdalla se ei enää tule järkytyksenä.


Liian pitkäksi kuitenkaan ei lapsien ikäeroa mielestäni kannata venyttää juuri sen takia, että lapsista on enemmän myös sitä seuraa toisilleen. Olin mielessä pohtinut mahdollista ihanteellisesta ikäeroa, joka pyörii siinä kolmen ja neljän vuoden kieppäillä. Siinä iässä Lilian on jo omatoiminen ja omistaa ehkä hiukan paremman keskittymiskyvyn videoitten katseluun sekä järkeä siinä suhteessa, että tietää ettei muita ihmisiä saa löydä tms. Toisaalta ikäero ei ole vielä kovin suuri, joten vauvan kasvaessa Lilianista on varmasti paljon hyötyä leikkien ja muitten tuhojen opettamiseen. 3-4 iässä ehkä omilla kavereilla ei ole vielä ole ehkä niin suurta merkitystä, joten neiti varmasti viihtyisi myös kotona.


Mistään suurperheestä en ole koskaan haaveillut. Elämä yhden lapsen kanssa olisi todella helppoa, sillä nyt pystytään vuorottelemaan koko ajan ja antamaan toiselle myös vapaata lasten hoidosta. Heti, kun kuvioihin tulee mukaan se toinen lapsi, niin on tälläisen oma-ajan löytäminen vaikeampaa jo hoitopaikkojen järjestämisenkin suhteen. Uskon kuitenkin, että uusiin tilanteisiin aina sopeutuu ja lapsien saamista ei koskaan tule ainakaan katumaan. Meidän lapsiluku tulee olemaan luultavasti 2 (jos ja kun toivottavasti se toinen vielä ilmoittaa tulostaan). Tällöin reissaaminen ja muu arki harrastuksineen onnistunee vielä hyvin. Myös talouden kannalta rahaa riittää myös niihin reissuihin sekä harrastuksiin. Lapsilukuun on kuitenkin jossain määrin mahdotonta vaikuttaa, sillä lapsia saadaan, jos niin on tarkoitettu. 

Mikä on teidän lapsiluku? 

Toiveena negatiivinen raskaustesti

tiistai 15. maaliskuuta 2016

Tämä teksti tulee olemaan henkilökohtaisin ja haastavin. Vielä vähän aikaa sitten en miettinyt tämän aiheen avaamista teille, mutta toivon, että tämän tekstin avulla jotkut saman kokemuksen kokeneet löytävät lohtua. Aihe on todella raskas ja ehkä sen takia tästä ei näe kirjoituksia, vaikka tähän samaan tilanteeseen liian useat joutuvat. 

En halunnut kertoa vielä mitään teille, kun tammikuussa raskaustestiin tuli haamu (juuri samana päivänä, kun teimme lähtöä ensimmäiselle kahdenkeskiselle reissulle). Mitä, jos jotain kävisi ja joutuisin kirjoittamaan teille ne ikävät uutiset myös? Mahdollisen raskauden ajoitus ei kuitenkaan olisi voinut olla siis täydellisempi, sillä juuri tasan kolme vuotta raskaustestiin piirtyi myös kaksi viivaa, joten tämä merkitsisi maailman täydellisimmän synttärilahjan tänä vuonna.  Erityisen ihanaa raskaudesta teki myös se, että päästäisiin vielä ennen toista vauvaa käymään kahdestaan matkalla. Myös minun kaksi minun parhainta ystävää ovat myös raskaana ja meidän lasketut ajat sattuisivat kuukauden välein. Voisiko enää ihanemmin asiat olla.. ?

Koko alun olin kuitenkin hieman varpaillani. Pelkäsin jostain kumman syystä kovasti erityisesti tuulimunan mahdollisuutta. Mitä jos minun olemattomat raskaus oireet olivatkin merkki siitä, että en oikeasti olisikaan raskaana? Samaan aikaan mieheni naputteli ostoskoriin uusia vaunuja ja suunnitteli isyyslomaansa. Koitin siis sivuuttaa omat ajutukseni, sillä Lilianin kanssakaan ei ollut mitään oireita tai vaikeuksia.

Yksi asia oli kuitenkin toisin. Minä en osannut innostua raskaudesta, vaikka kaikki oli täydellisesti. Minusta ei tuntunut missään vaiheessa siltä, että olisin oikeasti raskaana. Lopulta tunne kasvoi jo ihan sietämättömäksi, kun epämääräinen tuhru jatkui. Viikolla 10+5 varasin samalle päivälle yksityisen ultran, jossa mieleeni syöpyi sanat "jaa, ei täällä kyllä kuulu sikiö kaikua". Tuijotin tyhjää ruutua, jossa oli nähtävissä pieni määrä lapsivettä ja jokin epämääräinen todella pieni möykky. Mun pelot osoittautuiviat todeksi, en ollut koko aikana ollutkaan raskaana.

Olin petetty ja turhautunut. Miksei vaan menty heti ultraan, kun se olisi ollut mahdollista. Olen kantanut kuollutta "raskausmateriaalia" sisälläni koko tämän ajan. Mitään elämää ei siellä koskaan edes ollut ja kaikki tämä odotus on ollut turhaa.

Kun raskauden keskeytyminen selviää tällä tavalla se ei pääty myöskään spontaaniin keskenmenoon. Kuvittelin, että kohdun tyhjennys käy näppärästi, kun otan parit pillerit, mutta meninkin lukemaan keskustelupalstoja lääkkeellisestä tyhjennyksestä, mikä oli VIRHE! Pelkäsin koko operaatiota enemmän kuin synnytystä. Näin jälkeenpäin sanottua kipu ei onneksi yltynyt ihan sellaiseen mittakaavaan, vaikka kovin raakaa peliä se on tehdä kotona.

Kaiken tämän jälkeen toiveena on seuraavaksi saada raskaustestiin negatiivinen, joka on merkkinä siitä, että meillä on mahdollisuus aloittaa puhtaalta pöydältä. Kokemus luo mahdolliselle seuraavalle raskaudelle todella pelottavan varjon. Mitä jos näin käy uudestaan tai jotain menee vielä enemmän pieleen?

Nyt tästä kaikesta on kulunut kaksi viikkoa. Tänään piti olla se päivä, kun meillä olisi ollut ensimmäinen virallinen ultra. Tänään minun piti tulla ilmoittamaan teille ihania uutisia meidän syysvauvasta, mutta toisin kuitenkin kävi. 

Näitten viikkojen aikana olen todennut, että elämä jatkuu keskenmenosta huolimatta. Tästä toipuminen vie jokaiselta oman aikansa ja asia pitää surra sen vaativalla tavalla. Jos asiasta koittaa etsiä edes jotain positiviista, niin raskautta koskaan ei pidä pitää itsestään selvyytenä. Lapsia saadaan, jos se on tarkoitettu, mutta elämää ei voi koskaan suunnitella, että lapsia tehdään silloin kun itse toivoo niitä. Tämän kokemuksen jälkeen osaa myös entistä enemmän arvostaa sitä asiaa, että on jo yksi pieni suloinen lapsi elämässä. Nautitaan nyt tästä ajasta, kun meitä on kolme ja toivotaan, että joku päivä meitä on neljä. Uskotaan, siihen että seuraava mahdollinen vauvan alku on meille tarkoitettu (ja koitetaan olla stressaamatta joka asiasta liittyen raskaaksi tulemiseen). 

Niille, jotka ovat kokeneet saman menetyksen toivon kovasti tsemppiä asian läpi käymiseen. Tälläistä ei tule koskaan unohtamaan, mutta lohduttavaa on kuitenkin se, että oikeasti keskenmenot ovat todella yleisiä ja todella monelle sellainen tulee jossain vaiheessa vastaan (vaikka monesti sitä ei edes itse kerkeä huomaamaan ja näistä ei juuri koskaan puhuta). Jotakin voi lohduttaa se tosiasia, että keskemeno voi sattua ihan jokaiselle, eikä sen estämiseksi ole mitään tehtävissä. Keskenmeno ei kuitenkaan tarkoita etteikö seuraava raskaus onnistuisi.

Tällä kertaa vauvan ei vaan ollut tarkoitus tulla meidän elämään. 

Ruuhkavuodet

sunnuntai 13. maaliskuuta 2016

Sana ruuhkavuodet on aina minusta sijoittunut sitten siihen aikaan, kun ollaan jotain 30v, eli tosi vanhoja. Nyt viime aikoina olen kuitenkin tajunnut, että elän nyt näitä ruuhkavuosia ja minähän olen kohta 30v! (Onneksi tähän merkkipaaluun on vielä armolliset 3 vuotta aikaa). Kotona ollessa haaveilin välillä (no okei aika usein) siitä, että olisi päästä töihin ja lepuuttaa hermoja siellä päivä, jonka jälkeen jaksaisi leikkiä kotona ihan uudella innolla päiväkotipäivän jälkeen.


Todellisuudessa tämä ei mene ihan niin. Koti ja työ vaativat molemmat 100% antautumisen ja kun tähän yhtälöön ei saa enää lisättyä edes sitä päikkärihetkeä on rentoutuminen aika nollassa. Työelämä vaatii myös äideiltä saman verran työpanosta mitä perheettömiltä. Myöhästymiselle ei ole selitys, jos taapero itkuhuusiraivosi vartin eteisessä puettaessa ulkovaatteita ja jouduit hölkkäämään rattaiden kanssa kilometrin matkan lumisateeessa päiväkodille. Viimein saavut bussipysäkille huomataksesi että bussi on juuri mennyt ja seuraava on 15 minuuttia myöhässä. Saavuttuasi töihin hiestä märkänä tunnin myöhässä joudut taas selittelemään rankasta aamusta. (no okei mun ei tarvii onneksi paljon selitellä ihanan liukuvan työajan takia.) Kaiken tämän kruunaa se, että joudut herättämään lähes joka aamu pikku neidin klo 6 aamulla ja näet jo siitä, että päivästä ei tule helppo ja neiti tulee olemaan väsynyt koko illan. Tästäkään huolimatta hän ei  suostu menemään ajoissa nukkumaan ja sama tarina alkaa jälleen aamulla uudestaan...

Kodin ja työn yhdistävät äidit ja isit ovat oikeastaan aika super vanhempia. Henkisellä puolella on välillä erittäin raskasta, kun joka aamu täytyy jättää lapsi päiväkotiin ja nähdä kuinka hän ei välttämättä joka aamu tahtoisi sinne lähteä vaan katsoo anovasti pyytäen, että saisi viettää kotipäivän äidin ja isin kanssa. Onneksi Lilian viihtyy päiväkodissa hyvin, mutta tästäkin huolimatta olisi ihanaa saada myös välillä pitää kotipäiviä arkena. Työ vaatii myös veronsa, sillä työ saattaa olla stressaavaa, kiireistä ja haastavaa. Pelkästään työpäivän jälkeen saattaa olla jo ihan loppu, joten sen jälkeen tulevat kotiaskareet ja taaperon viihdyttäminen saavat päivät tuntumaan todella rankoilta ja minuutti ja kiireisiltä.


Pelkästään negatiivistä työn ja kodin yhdistäminen ei ole, sillä työssäkäynti auttaa pitämään ammattitaitoa yllä, joka toivottavasti auttaa myös tulevaisuudessa. Myöskään raha-asioita ei tarvitse murehtia. Ei myöskään tarvitse miettiä päivittäin virikkeellistä toimintaa, sillä iltaisin Lilianille riittää useasti pelkkä syli ja nukkeleikit. Äitiyslomalla kaipaamaani sosiaalista kanssakäymistä aikuisten kanssa saa nyt reilusti enemmän, mutta toisaalta taas työssäkäynti rajoittaa nyt enemmän kavereiden näkemistä, sillä kaikki vapaa hetket haluaa käyttää perheen kanssa.

Kotona oleilu 2.5 vuotiaan taaperon kanssa olisi aika kivaa, sillä sen kanssa pystyy tekemään melkein mitä vaan. Moni varmaankin muistaa kuitenkin valitukseni vauva-ajan koti oleilusta, kun kaipasin jotain muutakin tekemistä. Aika harvalla varmaan on sellainen tilanne, että olisi lasten ollessa pieniä täysin tyytyväisiä elämäntilanteeseen, sillä haasteita riittää niin paljon. Jään odottelemaan siis sitä lottovoittoa, jolloin rahaa ei tarvitsisi miettiä ja saisin olla kotiäitinä sekä tehdä myös töitä. 


Minkälaisia haasteita teillä aiheuttaa kodin ja työn yhdistäminen?

TYTÖT JA POJAT

torstai 10. maaliskuuta 2016

Tytöt ja pojat yksilöidään omiin kategorioihin jo heti raskauden alkumetreistä lähtien, kun jokaisen vähintään puoli tutun suusta kuulee sen kysymyksen "kumpaa toivotte, tyttöä vai poikaa?". Voin sanoa, ihan rehellisesti, että Lilianin olen hukuttanut ensi parkaisusta lähtien vaaleanpunaiseen pumpuliin. Hänet on puettu tyttömäisiin vaatteisiin ja ostettu tyttömäisiä leluja. Vanhemmat saattavat joskus kieltää antavansa omalle lapselleen määriteltyjä eri sukupuolille sopivia käyttäytymistapoja, mutta tekevät niitä silti halusivat tai ei. 

Jokainen lapsi on kuitenkin persoona. Hän päättää sen mikä hänestä kasvaa, eikä sitä voi kukaan vanhempi määrittää. Yleensä kehityksen pohjana on kuitenin oman vanhemman antama esimerkki. Esimerkiksi alla oleva kuvasta voisi aika selkeästi päätellä lapsen olevan tyttö. Tämän näkee selkeistä tekijöistä, kuten pukeutuminen ja hiukset. Mutta myös istuma- sekä käsien asento on hyvin tyttömäinen. ( en siis ole laittanut neitokaista poseeraamaan tyylikkäästi, vaan jostain hän aina ammentaa näitä asioita.) 

Jo pienestä pitäen lapsille puhutaan siitä kumpaa sukupuolta he edustavat. Lilian myös tietää olevansa tyttö, eli samanlainen mitä äiti on. On siis varmasti luontevaa etsiä omaa minäkuvaa siitä lähimmästä ihmisestä, jonka sanotaan olevan "samanlainen". Vaikka yhtälailla hän osaa myös käyttäytyä "miesmäisesti"  :D


Vaikka tykkäänkin itse pukea Lilianin tyttömäisesti ja tykkään sisustaa hänen huonettaan tyttömäisesti, niin en silti kaihda myös ns."poikamaisia juttuja". Vaihtelun vuoksi hän saattaa innostua autoleikeistä tai pukea päällensä pelkkää harmaata ja mustaa. Ehkä kuitenkin jollain tasolla olen saanut hänen päänsä jo pyörälle niistä ajatuksista mikä on mun omasta mielestä ihanaa ja söpöä, sillä neiti hehkuttaa samoja vaatteita kuin minä sekä tykkää samoista leikeistä kuin minä pienenä. Vaikka jolloin tasolla uskon silti siihen, että sillä on oikeasti väliä syntyykö tytöksi vai pojaksi. Uskon, että tytöillä on esimerkiksi jo pienestä pitäen hoitovietti nukkeja ja pienempiä kohtaan. Mitä vanhemmaksi Lilian kasvaa sitä enemmän käyttäytymiseen ja asenteisiin alkaa vaikuttaa myös ympäristö sekä ennen kaikkea kaverit. Pian tulee se aika jolloin minun sanomisilla ei välttämättä ole enää kovin suurta merkitystä neidin mielipiteisiin. 

Lilian on jo siinä iässä, että minun on aika turha koittaa ostaa hänelle mitään ilman, että kysyn hänen mielipidettään asiasta. Tämä pätee kaikissa asioissa, joten minkä minä sille voin jos hänen lempi värinsä on vaaleanpunainen ja parasta maailmassa on hoitaa hänen omia vauva nukkejaan! 

Kasvatetaanko teillä tyttöjä vai poikia? 

LEIKKIMINEN

lauantai 5. maaliskuuta 2016

Nykyajan vanhemmilla on monesti kamala pelko siitä, mitä jos oma pieni ei saakaan tarpeeksi virikkeitä jo vauva-ajasta lähtien. Pikkuinen piltti kuskataankin jo ensimmäisten kuukausien aikana vauvajumppaan, muskariin, perhekahviloihin, vauvahierontaan ja vauvapiiriin ja mitä näitä nyt on. Joka päivälle on saatava pakon omaisesti jotain aktiviteettia. Osaksi syynä on myös varmasti se, että äidilläkin seinät kaatuu päälle, jos viikoissa ei ole tiettyä rytmiä. Työelämästä siirtyminen kokopäiväiseen kotiäitiyteen on suuri pudotus ja arjen uudelleen organisointi ilman kelloon tuijottamista on myös haasteellista. 

Meillä Lilian "harrasti" parikuisesta vajaan vuoden ikään vauvajumppaa ja 4kk iässä mukaan tuli myös muskari, jota jatkettiin reilun vuoden ikään, jolloin neiti aloitti päiväkodin. Puolen vuoden paikkeilla alettiin myös käydä välillä perhekahviloissa. Nämä paikat olivat vauva-aikana ainoat sosiaaliset tilanteet missä tapasin säännöllisesti muita äitejä, joten minulle ne olivat todella tärkeitä. Leikkipuisto elämä alkoi oikeastaan vasta lähempänä vuotta, jolloin sitten oli äitejä mahdollista nähdä ulkonakin. Toki myös Lilian nautti yhä enemmän erilaisesta toiminnasta kun kuukausia tuli ikään lisää. Vaikka muiden lasten seura ei vauva-iässä niin kiinnostanutkaan, niin erilaiset harrastukset tarjosivat erilaista toimintaa myös vauvalle päivään, josta hän nautti aina suunnattomasti. 


Kotona puolestaan leluja on joka lähtöön. Lilian oikeasti leikkii ehkä 1/4 niistä mitä on. Lilianille on vielä todella tärkeää leikeissä aikuisen tai toisen lapsen seura. Päiväkodissa on ehkä pakko keksiä koko ajan leikkejä myös omatoimisesti tai muiden lasten kanssa, joten kotona neiti vaatii aikuisen seuraa itselleen. Erityisen tärkeää on myös olla koko ajan oikeasti läsnä hänen leikissään. Ei riitä, että istuu lattialla ja seuraa toisella silmällä leikkejä ja toisella silmällä vilkuilee facebookin feediä. Toki myös aikuisen näkökulmasta leikki sujuu paljon paremmin, jos siihen oikeasti uppoutuu. Mielestäni kuitenkin tässä vaiheessa ei koko päivää tarvitse olla tuollaisen reilun pari vuotiaan leikeissä mukana. Hän osaa mielikuvituksen avulla jo leikkiä itsenäisesti vaikka aikuinen olisi jo eri huoneessa. Lapsen kuuluu myös olla välillä turhautunut, jos leikit ei suju toivottuun malliin. Ehkä sitten syntyy myös ideoita ihan uusista leikeistä, mitä ei ole aikaisemmin tullut mieleen. 

Paljon keskustelua herättää myös lasten ruutuaika. Meillä Lilian koki heräämisen medialaitteiden ihmeelliseen maailmaan vasta tämän vuoden puolella, joka on varmaan nykyään aika harvinaista. Nyt hän saattaa napottaa katsellen videoita puolikin tuntia kerralla, mutta yleensä hän kuitenkin itse kyllästyy siihen jonkun ajan päästä. Päiväkotipäivän jälkeen pieni rauhottuminen sohvalla videoitten parissa on yleensä iso pelastus, sillä muuten neiti raivoaa väsymystä koko loppu illan. Mitään rajoituksia meillä ei siis ole ruutuajan suhteen, kunhan sohvan nurkassa ei kulu useampaa tuntia päivässä. Erikoistilanteissa, kuten automatkoilla myös videot on nykyään todella hyvää viihdykettä ja viimeksikin meidän automatka sujui täysin kivuttomasti ilman yhtäkään kyllästymis huutoa. 

Miten teillä leikitään? 
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...
CopyRight © | Theme Designed By Hello Manhattan