Slider

Sisustushaaveita: Lastenhuone

keskiviikko 28. lokakuuta 2015

Reilun kuukauden päästä asumme ensimmäisessä omassa kodissa! Ei tule siis varmaan kellekään yllätyksenä, että tällä hetkellä erilaiset sisustusjutut pyörivät enemmän tai vähemmän koko ajan mielessä. Meille molemmille vanhemmille on todella tärkeitä sisustusratkaisut, joten kovalta väännöltä ei varmaan vältytä uuden asunnon sisustamisen kanssa. Olen siis siitä harvinaisessa asemassa, että minä naisena en saa päättää yksinään mistään sisustusjutusta! ;) Onneksi kuitenkin isot linjojen kanssa mennään aika samoilla mielipiteillä. 

Ollaan kovasti jo haaveiltu tulevasta Lilianin huoneesta. Tällä hetkellä huoneessa on yksi pinkki seinä, joka hallitsee värimaailmaa. Uuteen kotiin Kimmo toivoi enemmän harmaata ja valkoista. En ollut alkuun ollenkaan innostunut harmaasta seinästä, mutta eri kuvia selatessa aloin innostumaan ajatuksesta. Vaadin kuitenkin, ettei ihan harmaa-valkoinen tytön huoneesta tule, vaan vaaleanpunaista saadaan mukaan eri huonekaluilla, matoilla ja pienillä muilla sisustuselementeillä. 

Olen haaveillut Lilianille pienestä majasta, mutta tämän hetkisen tilanpuutteen vuoksi sitä ei olla pystytty toteuttamaan. Uudessa Lilianin huoneessa luultavasti tilaa kuitenkin löytyy myös omalle pikku tiipiille! Toinen ehdoton asia on virkattu vaaleanpunainen matto. Maton virkkaamisen yritän ulkoistaa omalle äidilleni. :) 

Uudessa huoneessa tulee myös aika pitkälti säilymään samat huonekalut mitä meillä on nyt ja esimerkiksi valkoinen Ikean prinsessa sänky sopii sinne täydellisesti! Huoneesta tulee myös edelleen löytymään neidin vaatteita seiniltä, jotka ajattelin ripustaa suloisille helmihenkareille. Uudet verhot tullaan myös ostamaan huoneeseen ja luultavimmin ne tulevat olemaan joko valkoiset tai vaaleanpunaiset (tosin tätä vaaleanpunaista verhoideaa en ole vielä hyväksyttänyt miehellä :D).

Kaivoin pintarestista muutamia kuvia, joitten pohjalta olen haaveillut tulevaa prinsessan huonetta.









Minkälaisia huoneita teidän lapsilta löytyy? :) 

4 kommenttia:

  1. Oi, ihania ideoita! Meidän tytön huoneen kuvat olet nähnytkin, hänellä on sitä harmaata, valkoista ja vaaleanpunaista, meillä on kyllä (vaalean)vaaleanpunainen tapettikin. 😁

    Meilläkin mies on sisustuksesta kiinnostunut, maut tosin menevät nykyään sen verran yksiin, että uskallan ostaa ihan itseksenikin jotain pikkujuttuja kotiin. Isoista kalusteista neuvotellaan sitten yhdessä, ja kummallakin on sitten aika lailla omia vaatimuksia...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Teillä on kyllä niin nättiä! :)

      Kyllä meilläkin ostellaan myös ilman toisen hyväksyntää pikkujuttuja kotiin :D Varsinkin kaikki pienet jutut ostan minä, koska Kimmo ei sellasesta juuri innostu :D Se keskittyy yleensä haaveilemaan kaikista isommista jutuista.

      Poista

Kiitos kommentista! :)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...
CopyRight © | Theme Designed By Hello Manhattan