Slider

Vuosi 2013

tiistai 31. joulukuuta 2013

Vuosi 2013 on ollut tähän astisen elämäni hienoin. Vaikka vuosi 2013 eroaa täysin aikaisemmista, en ole koskaan ollut näin onnellinen. Tänään on vuoden viimeinen päivä, joten on hyvä aika muistella kaikkia tapahtumia vuoden varrella.

Tammikuu 2013

Vuoden alkuun mahtui Uuden vuoden juhlat rakkaiden ystävien seurassa, sekä Kuopion reissu Kimmon kanssa. Matkalla olimme yötä myös mökillä, sekä olin varannut yllätykseksi huoneen hotelli Tallukasta. Alkuvuodesta vietettiin myös Sonjan synttäreitä ja muistelen, että Sonja olisi silloin jo sanonut, että näytän ihan siltä että oisin raskaana.  Ehkä Sonja omaa jotain ennustajan taitoja (tai sitten olin vaan lihonut :D), mutta tottahan se oli, vaikka itse  sain tiedon asiasta 25.1, jolloin raskaustestiin piirtyi kaksi viivaa. 
Viime uuden vuoden aikaan oli pikkasen enemmän lunta :) 

Näkymät Puijon tornista

Varmaan viimeiseksi jäänyt kuva "Party Mariasta ;D "
Tästä alkoi pitkä odotus :) 

Talvi/Kevät 2013

18.2 kävimme jo malttamattomina varhaisraskauden ultrassa varmistamassa, että mahassa varmasti asui joku. Helmikuussa kävimme myös talvilomalla kylpylässä Ikaalisessa. Maaliskuussa 19.3 meillä oli itse np-ultra, jossa kaikki oli hyvin :) Yksi elämäni kohokohdista oli 4.4, jolloin Kimmo polvistui eteeni ja pujotti sormuksen vasempaan nimettömääni. Huhtikuussa vietimme myös syntymäpäiviäni. Ikää tuli  jo hurjat 24 mittariiin. Ihana mieheni oli varannut huoneen Klaus K:sta sekä pöydän Social Boulevardista. Kimmo oli myös leiponut elämänsä ensimmäisen kakun, joka onnistui hienosti! :) 
6.5  muutimme ensimmäiseen yhteiseen kotiimme Vantaalle. Toukokuussa 10. päivä oli myös toinen varsinainen ultra, jossa saimme tyttölupauksen. Halusimme kuitenkin vielä varmistaa asian, joten kävimme 4D-ultrassa Femedassa, jonka jälkeen uskalsimme jo maalata vauvanhuoneen seinät pinkiksi ;) Yhteensä ultrakäyntejä tuli jopa 7 koko raskauden aikana, johtuen myös raskausajandiabeteksestä ja pitkittyneestä odottamisesta,  mutta ihanaahan se on nähdä omaa pientä <3 

Alkuraskauden ultra 


4.4.2013 <3 


Vauvamasu alkaa jo pikkuhiljaa näkyä huhtikuun lopulla :) 
4D-ultra 

Kesä 2013

Olin koko kesän töissä Vantaan Kaupungilla toimistosihteerinä, josta jäin sitten äippälomalle elokuun aikana. Kesällä oltiin myös kahdissakin eri häissä. Kimmon veljen ja minun serkun. Heinäkuussa vietettiin meidän yhteisen kodin tupareita. Toki kesällä oli myös aikaa mökkeillä ja nauttia auringosta, vaikka minun töiden takia ei päästykään minnekään pidemmälle lähtemään.

Kesän lopulla kävimme raskausajan kuvauksessa. Raskausmaha ei valitettavasti ollut vielä kasvanut järkyttäviin mittoihin tuossa vaiheessa ;D  Elokuun alussa vietettiin myös  Kimmon 30-vuotisjuhlia, jotka olimme järjestäneet yllätykseksi hänelle ja kaksoisveljelleen. Lahjaksi olin myös tehnyt isyyspakkauksen, sekä olin varannut huoneen Långvikista. 

Ilkan ja Jaden häät kesäkuussa 

Antin ja Katjan häät heinäkuussa 

Tupari tarjoiluja :) 

Suomen kesä <3 


(C) Susanna Hynynen


Hieman jo väsähtänyt kolmekymppinen ;) 

Isyyspakkaus 2013

Syksy 2013

Syyskuussa   ihanat ystävät olivat järjestäneet mulle Baby Showerit! Vaippakakku oli niin  hieno, että sitä ei oo vieläkään raaskinu avata ;) Viikkoo ennen laskettua-aikaa pukeuduin vielä mekkoon ja lähdin juhlimaan Idan tupareita. Muuten syksy oli täynnä pelkkä odottamista ja opiskelua, kunnes viimein 11.10 meidän ihana prinsessa vihdoin syntyi <3 

Baby Shower <3


Odotusta, odotusta, odotusta.

Masun kuvailua viikkoa ennen due date ja Idan tuparit! 

Odotusta.... 

Vihdoin hän on täällä! 

 Loppuvuosi 2013

Joulukuun ensimmäinen vietettiin pienokaisemme ristiäisiä ja hän sai nimekseen Lilian Sofia. Joulukuussa lähdin myös viettämään iltaa kavereiden kanssa ensimmäistä kertaa Lilianin syntymän jälkeen. Ilta olikin ihana irtautuminen arjesta :) Tämä joulu oli meidän ensimmäinen perheenä. Sen me vietimme minun vanhempieni luona Keiteleellä. Vuosi on ollut täynnä juhlaa, odotusta, onnea, stressiä,  yhdessäoloa ja rakkautta. Vuosi on ollut tapahtumarikas ja täynnä tunteita. Äitinä olo on ollut elämäni suurin lahja ja odotan innolla seuraavaa vuotta, kun saan nähdä Lilianin kasvavan. Ensi vuodesta tulee varmasti hieman rauhallisempi, vaikka  toki edessä on pienen prinsessamme 1-vuotis synttärit ja ehkä jotain muutakin juhlaa ;)




Meidän yhteinen  joulu <3 (Lilian ei ollut siitä niin innoissaan :D ) 


Ihanaa uutta vuotta 2014 kaikille! <3 


Serkun 2v synttärijuhlat!

maanantai 30. joulukuuta 2013

Eilen oli Lilianin serkun 2-vuotis synttärijuhlat. Joonalla onkin vuosittain erittäin lahjantäyteinen loppuvuosi ;) Kimmo tiedettävästi tykkää niin paljon lahjojen hankkimisesta, joten taas hän pääsi mielipuuhaansa; pyörimään kaupoille!  Kimmon helpotukseksi nyt lähiaikoina ei ole enää tulossa sellasia juhlia joihin lahja pitäisi ostaa :D Nää joulut on aina vähän traumatisoivaa aikaa. Tällä kertaa kuitenkin vielä  lahjaksi valikoitui "lentokone-simulaattori", jossa siis lentokone lentää maisemien yllä eteen-taakse-ja sivuttaissuunnassa. Toivottavasti ihan kiva lahja 2-vuotiaalle :)

Laitoin Lilianille päälle saman mekon, joka oli myös ristiäisissä ennen itse tilaisuutta. Enää varmaan ei tule juhlia, jossa sitä kerkeisi käyttää, kun tyttö kasvaa niin hirveetä vauhtia. Itselläni ei ollu päällä mitään erikoista. Joku vanha perus neule ja alelöytö Stockmannilta: tuollanen kiva hame ja villasukkahousut.

Juhlat olivat mukavat ja sukulaisia oli paljon paikalla.Mummi oli myös leiponut oikein hienon ( ja maistuvan) kakun synttärisankarille! :) Tässähän alkaa jo tekee mieli alkaa suunnittelemaan Lilianin 1-vuotis juhlakakkua :D Kimmo on kyllä kovasti uhkaillut leipovansa sen ihan itse :D Se voisikin olla ihan järkevää mun stressitason tietäen :D Muutta onneksi siihen on vielä pitkä aika ja mun pikkunen on vielä vauva monta kuukautta <3

Maman juhlavaatteet ja niin vakavan näköinen ilme

 Hyvää alkanutta viikkoa kaikille! :)

Joulupukin lahjasäkin sisältö...

sunnuntai 29. joulukuuta 2013

Tänä vuonna oltiin oltu näköjään erityisen kilttejä, sillä meidän perhe sai hirmukasan lahjoja. Erityisesti Lilian näytti olleen ihan super kiltti! Vaikka pakettien päälle ei hän vielä oikeen ymmärtänyt, oli lahjoja silti kiva katsella ja kosketella :) Lilian sai lahjaksi mm. kasan leluja, vaatteita, ihanan sydän riipuksen ja säästöpossun. Kaikkia en viitsinyt alkaa kuvailemaan, sillä ne on levitelty pitkin asuntoa jo omiin paikkoihinsa :) Myös äidin lahjakuvassa oleva Villeroy & Bochin kahviastia-setti on Lilianille, vaikka ehkä vielä tässä vaiheessa äidille on sillä enemmän käyttöä ;) Lahjat olivat hyödyllisiä suurimmaksi osin. Erityisesti Lilianin oli kiinnostunut leluista, josta lähtee jokin ääni ja myös isin ostama pingviini peili on mielenkiintoinen.



Myös minä sain paljon kivoja lahjoja. Kimmo oli ostanut minulle tabletin ( joka ei kyllä edes kerennyt pakettiinkaan asti ;)) ja Ratian kylpytakin. Luvassa on kuulemma vielä ensi kuussa joku ihana hemmottelulahjakin. Kyllä mua taas hemmotellaan <3 Muista paketeista paljastui myös mm. lahjakortteja, toivomani kengät, Villeroy & Bochin astioita, Iittalan astioita, vaatteita, lakanat, herkkukori, hieman viiniä ja
suklaata. Tuo superlahjakortti oli muuten uusi tuttavuus ja tosi kätevä sellainen, sillä sen voi käyttää melkeen missä tahansa liikkeessä. 
Loppuun vielä aattoillan tunnelmia. Omalta äidiltäni saamani lahjat saattavat joskus olla aika huvittaviakin :D Noh pipo on ainakin tyylikäs seuraavaan Suomi-Ruotsi peliin tai lenkkeilessä vähintäänkin autoilijat huomaa. Vaarana voi kyllä olla että saa vähintään varoituksen liikenteen vaarantamisesta ;D



 Toivottavasti kaikki on jo toipuneet joulusta ja huomenna ollaan takaisin reippaasti arjessa kiinni :)


Baby Björn, Baby Björn...

lauantai 28. joulukuuta 2013



Lilian sai lahjaksi tänä jouluna Baby Björn Balance -sitterin mummolta. Ei kyllä maltettu ihan jouluun asti odottaa paketin avaamisen kanssa, joten se on ollut käytössä jo jonkun aikaa. Sitteri onkin osoittautunut erittäin käytännölliseksi ja hyväksi ostokseksi. Sen jälkeen, kun sitteri tuli taloon ei Lilian  enää viihdykään ollenkaan Star light keinussaan. Se taitaa olla jo vähän liian vauvajuttu sille, kun ei voi puuhailla siinä mitään. Tuntuu, että Lilian olisi kasvanut taas hujauksessa hirveesti, kun lelutkin alkavat jo kiinnostamaan. Varsinkin sellaset joista se saa itse jotain ääntä aikaan. Baby Björn sitterin mukana tuli myös puulelu, jota se voi itse pyöritellä. Ihanaa katsoa kuinka se aina keskittyy siihen ja on ihan innoissaan kun kädet tottelee sitä <3

Sitterin saa  säädettyä kolmeen eri asentoon ja kasattua pieneen tilaan, joten sen voi kätevästi ottaa mukaan aina kyläreissuille. Myös muotoilultaan se on tyylikkään näköinen ja punainen väri antaa vähän piristystä myös meidän olkkariin. Plussaa  on myös, että neidin voi laittaa siihen ja voidaan syödäkin yhtäaikaa, kun hän pääsee seurailemaan vierestä. Ja jos meinataan yhtään hermostua niin voidaan jaloilla vähän heiluttaa sitä, niin kummasti jo rauhoitutaan. Vieläkun tyttö vähän kasvaa, niin se oppii itsekin heiluttelemaan sitä omaan tahtiin :)  Kaikin puolin ollaan tähän mennessä oltu erittäin tyytyväisiä sitterin toimivuuteen :)

Ihan parasta on saada kukat pyörimään! 

Välillä pitää kuitenkin vähän nukkuakin


 Loppuun vielä lisään ensimmäisen videon Lilianista, kun neiti innoissaan leikkii uudella lelullaan niin että sukatkin melkeen lentää jalasta  :) Hah huippu tv:n melukin näyttää olevan taustalla :D




Friday Shopping!

perjantai 27. joulukuuta 2013

Mikä onkaan tehokkaampaa hyötyliikuntaa ja alottaa kinkun suluttalut kuin lähtee shoppailemaan alennusmyynteihin. Samalla saa myös harjoiteltua kärsivällisyyttä ja parkkeeraustaitoja kun muutama muukin on saanut saman idean ;) Onneksi kuitenkin Jumbon reissusta selvittiin hengissä ja myös auto säilyi kolhuitta ja myös vaatevarasto täyttyi muutamalla löydöllä. Nykyään aina askel vie joka kaupassa lastenvaate osastolla ja sieltä myös joka kerta olisi kaikkea ihanaa ostettavaa. Niinkuin myös tälläkin kertaa oli pakolliset Newbie hamstraukset tehtävä sekä lisäksi muutama muukin vaate eksyi kassiin mukaan ja ilokseni huomasin myös, että H&M tilaamani vaatteet olivat myös tulleet (siellä oli ennen joulua erittäin hyvät alennukset, joten pakkohan ne oli käyttää hyväksi ;)). Kaikki ostokset sattuvat olemaan 68 kokoa, joten vielä hetken joutuu odottelemaan, että niitä voi Lilianin päällä ihastella.
Jotain löysin myös itsellenikin tällä kertaa. Vähän paitoja, hame ja leggarit. Meinasin ostaa Seppälästä tuollaset valkoset neulos legginsit myös itselleni, mutta ostin kuitenkin ihan mustat, joita tulee varmaan enemmän pidettyä.


Newbie <3 

Bogin leggarit ja Seppälän sukkahousut

Löytöjä H&M:stä
 Onkos kukaan muu tehnyt jo löytöjä alennusmyynneistä?

Lilianin ensimmäinen joulu

torstai 26. joulukuuta 2013

Tänään kotiuduttiin pitkältä joulureissulta Keiteleeltä. Reissu meni kokonaisuudessaan hyvin pieniä iltakiukkuja lukuunottamatta. Myös ajomatkat sujuivat hyvin, sillä Lilian nukkui suurimmaksi osaksi koko matkan. Hereilläollessa meinasi toki hieman alkaa kiukuttaa samassa asennossa istuskelu. Oli kivaa päästä käymään maalla, vaikka rentoutumaa tosiaankaan reissulla ei päässyt, kun on tuollanen mini-ihminen mukana, joka vie kaiken huomion. Mutta sellastahan se on :) Lilian sai nauttia muidenkin sylittelyistä hieman, vaikka suurimmaksi osaksi he tyytyivät katselemaan vaan kauempaa. Ehkä sitten seuraavalla kerralla uskalletaan jo vähän enemmänkin sylitellä pientä ;) Lilian sai paaaljon paketteja, ja niitä on saatu availla kolmessa eri osassakin :) Lahjoista voinkin tehdä ihan erillisen postauksen viikonlopun aikana. Kuviakin räpsittiin mukavasti, ehkä muiden ärsytykseksi liiankin paljon :D Tässä tulee pieni kollaasi meidän joulusta :)




Välillä pikku tonttujenkin täytyy ottaa söpöysunia

Milokin pääsi hieman tuulettumaan Vantaan pölyistä


Paketteja tuli vaikka kuinka paljon

Meidän perheen onnistunut joulukuva


Jouluksi maaseudun rauhaan

tiistai 24. joulukuuta 2013

Tästä tulee pikainen ensimmäinen postaus uudella tabletilla. Tällä hetkellä ollaan viettämässä Lilianin ensimmäistä  joulua minun kotiseuduilla Keiteleellä. Reissu onkin Lilianin ensimmäinen pitempi reissu. Kaikki syötöt  ja vaipanvaihdot  sujuivat onneksi hienosti matkan varrella ja nytkin neiti nukkuu tyytyväisenä vaunuissa. Valitettavasti en saanut siirrettyä tabletista kuvia blogiin, mutta kirjoittelen sitten kotona enemmän joulusta kuvien kera :) Ihanaa joulua kaikille ja nauttikaa herkuista ja joulun rauhasta <3




Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...
CopyRight © | Theme Designed By Hello Manhattan